Asiakokonaisuus on lainattu Korven Sanomien Seppo Turusen yläkerran kolumnista. Kasvatetaan koviksia. Olen referoinut artikkelista olennaisen, josta haluan herättää keskustelun.
Turunen käyttää artikkelinsa pohjana Professori Liisa Keltikangas-Järvisen kirjaa Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot (2010)
Kuka meistä pärjää?
Kuka on pelkästään agressiivinen?
Kuka on syntynyt selviytyjäksi?
Kenet on kasvatettu välittämättä toisista ihmisistä?
Olemme ehdoin tahdoin kasvattamassa kansalaisia, joilla ei ole minkäänlaista kykyä empatiaan.
Otteita Lastentarhanopettajiksi valmistuvien opiskelijoiden haastatteluista.
Mikä on vaikein ja haastavin kasvatustehtävä?
"Ujot, hiljaiset ja varautuneet lapset". Kukaan ei maininnut kiusaajista tai häiriköijistä.
"Haasteellisia ovat liian empaattiset lapset, koska heille tulee olemaan myöhemmin vaikeuksia." Yksi opiskelijan vastaus.
Tähän on menty, nuoret on kasvatettava pärjääjiksi. Viimeinen hiekkalaatikolla on mätämuna, jota muut saavat pilkata. Nuoriamme kasvatetaan ja on kasvatettu supersuorittajiksi ja julkkiksiksi.
Mietin näinkö olen massan mukana toiminut...mmm... no, jaa kysynpä sinulta.... mitä mieltä olet?
Esimerkkinä julkkishalukkuuteen otan bulevardi papperien superparit, joiden elämä on etukäteen käsikirjoitettu.
Sananlaskuketjusta sain myös ajateltavaa. Sananaskut ovat suora sanaisia niistä tulee ulos se normaali arki ja arkinen kielenkäyttö.
Ollessamme lapsia ei ollut amerikkalaista Tv-viihdettä. Luimme lapsille kirjoitettuja kirjoja, joista opiskelimme elämän raadollisuutta esim. Kuinka paha äitipuoli yrittää tappaa uusiomiehensä tyttären ja alistaa hänet valtaansa tai omien lastensa edun valvojana, mitätöidä tytärtä. Onneksi saduilla oli onnellinen loppu, mutta ymmärsimmekö mitä niillä opetettiin, emme kai koska ne olivat satuja.
Olitko kasvatuksesi kierrättäjä vai muutitko periaatteita omien lastesi kohdalla?
Turunen käyttää artikkelinsa pohjana Professori Liisa Keltikangas-Järvisen kirjaa Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot (2010)
Kuka meistä pärjää?
Kuka on pelkästään agressiivinen?
Kuka on syntynyt selviytyjäksi?
Kenet on kasvatettu välittämättä toisista ihmisistä?
Olemme ehdoin tahdoin kasvattamassa kansalaisia, joilla ei ole minkäänlaista kykyä empatiaan.
Otteita Lastentarhanopettajiksi valmistuvien opiskelijoiden haastatteluista.
Mikä on vaikein ja haastavin kasvatustehtävä?
"Ujot, hiljaiset ja varautuneet lapset". Kukaan ei maininnut kiusaajista tai häiriköijistä.
"Haasteellisia ovat liian empaattiset lapset, koska heille tulee olemaan myöhemmin vaikeuksia." Yksi opiskelijan vastaus.
Tähän on menty, nuoret on kasvatettava pärjääjiksi. Viimeinen hiekkalaatikolla on mätämuna, jota muut saavat pilkata. Nuoriamme kasvatetaan ja on kasvatettu supersuorittajiksi ja julkkiksiksi.
Mietin näinkö olen massan mukana toiminut...mmm... no, jaa kysynpä sinulta.... mitä mieltä olet?
Esimerkkinä julkkishalukkuuteen otan bulevardi papperien superparit, joiden elämä on etukäteen käsikirjoitettu.
Sananlaskuketjusta sain myös ajateltavaa. Sananaskut ovat suora sanaisia niistä tulee ulos se normaali arki ja arkinen kielenkäyttö.
Ollessamme lapsia ei ollut amerikkalaista Tv-viihdettä. Luimme lapsille kirjoitettuja kirjoja, joista opiskelimme elämän raadollisuutta esim. Kuinka paha äitipuoli yrittää tappaa uusiomiehensä tyttären ja alistaa hänet valtaansa tai omien lastensa edun valvojana, mitätöidä tytärtä. Onneksi saduilla oli onnellinen loppu, mutta ymmärsimmekö mitä niillä opetettiin, emme kai koska ne olivat satuja.
Olitko kasvatuksesi kierrättäjä vai muutitko periaatteita omien lastesi kohdalla?
Vastaukset 92
Vanhimmat
Lapselle on tärkeintä suhteellisuudentaju.
Niin sympatiassa kuin pärjäämisessäkin.
Röyhkeät pärjäävät elämässään, sillä he vaientavat arvostelijansa.
Se on kylmä totuus.
Lapsen kannalta paras kuitenkin on että osaa elää kohtuullisesti, eikä tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa.
jos opetat lapsen antamaan kaikessa periksi ja ajattelemaan aina muita, teet sen suurimman karhunpalveluksen.
terve itsetunto ja omien oikeuksien tajuaminen sitä vastoin on hyvästä.
Toista mieltä.
Mielestäni röyhkeydellä ei pärjää elämässä, korkeintaan jossain satunnaisessa tilanteessa.
Yksinkertainen esimerkki. Voit saada tönimällä ja etuilemalla matkalaukkusi nopeammin ja siten ehdit varmasti ensimmäiseen kuljetukseen ja parhaalle paikalle. Jatkossa, jos liikut samoissa seuroissa tönimiesi ihmisten kanssa, et ehkä olekaan kovin haluttua seuraa.
Lapsille on ehkä vähän vaikea opettaa suhteellisuudentajua. Tärkeämpänä pidän muutenkin opettaa toisten huomioon ottamista. Omat oikeudet menevät tavan takaa vastakkain toisen oikeuksien kanssa, siinäkään ei asiat oikein ja oikein suju, jos rupeaa suhteellistamaan. Reilu peli on jo sanoina lapsen korviin mukavalta kuulostava asia, helppo opettaa, helppo oppia. Oikeudenmukaisuutta ja muita maailman tärkeimpiä asioitahan nuo rupeavatkin sitten meille opettamaan heti kun kynnelle kykenevät.
Olen jatkuvassa suvaitsevaisuuskasvatuksessa poikieni puolelta. Kuopus on tulossa Korpeen työharjoitteluun, joten pari viikkoa saa mami jälleen kansainvälistymiskasvatusta ; ) Tykkään kun munat opettavat kanaa; ) kiivaita ovat kesustelutuokimme ajoittain.
Työelämässä, röyhkeälle pomolle on vaikea saada kuria.
Ja se on kovempi pala kuin saada matkalaukkunsa hihnalle.
Kiusaajat, nöyryyttäjät saavat jatkaa yllättävän pitkään häiriköintiään.
Suhteellisuudentajua, ymmärtää niin lapsi kuin aikuinenkin.Kunhan osataan opettaa oikein.
Kovuus ja röyhkeys ovat vammoja, joista kärsii empatianpuutteessa oleva.
Eli vammasia täynnä koko eteenpäin kehittyvä yhteiskuntamme jos ottamme sanatarkasti kriteerisi.
Empatian puute ei vaivaa normaalilla tunne-elämällä varustettua ihmistä, joka on saanut rakastavan ja opastavan kasvatuksen.
"Kuten Nürnbergin oikeudenkäynnistä tehdyn elokuvan lopussa natsirikollisten kanssa keskustellut juutalaiskapteeni vastaa kysymykseen siitä, mitä pahuus on natseissa kuin muissakin, niin vastaan minäkin: pahuus on empatian puutetta. Emme tarvitse natseja tai muita rikollisia esimerkiksemme pahuudelle: tässäkin maassa empatian puute on uskomattoman laajalle levinnyt, koska niin tiedotusvälineet kuin teatterikin on meidät siihen totuttanut."
http://www.ihminentavattavissa.net/html/psykopaatti.htm
En nyt ajatellut mennä juutalaisvainoihin asti.
Pengotaanpa omaa menneisyyttämme ja mennään nelkyluvulla syntyneiden kotona saamaan kasvatukseen. Äidit halusivat tyttäriensä ja poikiensa saavan koulutusta ja hankkivan itselleen hyvän ammatin. Pohjakoulutuksena ylioppilastutkinto oli monen pikkuhiljaa vaurastuvan suomalaisperheen intohimoinen tavoite lapsilleen.
Sitä selittää, että vanhemmiltamme oli jäänyt koulunkäynti sotien jalkoihin, joten omille lapsille toivottiin parenpaa tulevaisuutta. Toisaalta, muistan kuinka meidänkin katu vilisi räkänokkia täynnä ja vanhemmat olivat ärhäköitä toisilleen ja ottivat jopa aitapyykillä yhteen toistensa kanssa omien lastensa edun ollessa leikeissä uhattuna.
Paremuutta on aina korostettu, lasten hyvää koulumenetystä kehuttu jne. Mitä se muuta on kuin eteenpäin hinnalla millä hyvänsä, meidän lapset ensin ja sitten muiden kakarat.
Jos luit aloituksen huolella juuri tästä empatian puutteen ihailemasta yhteiskunnasta on kysymys. Empatia on vain paperilla oleva käsite ihanne, jonka luulemme omaavamme.
Nuoret laitetaan kilpailemaan menestyksestä jopa kyseenalaisin keinoin. Idolsiin menee lapsia, joilla ei ole vähimmässäkään määrin laulutaitoa, mutta unelmia senkin edestä.
Beessi kirjoitti jonossa etenevistä röyhkeistä mummeista. Minäkin etenen jonossa röyhkeästi jos tumpelot ovat jonon tukkona. Enkä etsi heidän seuraansa sen jälkeen sillä olen heistä jo kaukana.
No eipä se taida alaisen työnkuvaan kuuluakaan, kurin pitäminen pomolle.
Voi helposti mennä röyhkeyden puolelle...
Epäilemättä on huonoja pomojakin, useimmiten taitaa vika kuitenkin olla organisaatiossa, tai jossain muussa kuitenkin kuin pomon henkilössä. Pomoiksi ei yleensä ylene/pääse jos on vaikka vain yksikin pahan laatuinen huono ominaisuus.
Kiusaajat ja nöyryyttäjät eivät tämän päivän johtajina pärjää, työntekijöinä sen sijaan joskus valitettavan pitkään.
Kenenkään ei tietenkään ole syytä nöyristellä, mutta röyhkeydellä ei pärjää sitäkään vähää kuin nöyristelyllä.
Ei minusta olisi suhteellisuuden opettajaksi ainakaan pienelle lapselle. Taisin muuten itsekin päästä vähän hajulle suhteellisuusteoriasta vasta kuultuani tämän vanhan vitsin: Kaksi miestä juttelee suhteellisuusteoriasta. Ben purnaa: Minä en tuota suhteellisuusteoriajuttua ymmärrä lainkaan, kaikki on suhteellista höpötetään, mitä se muka tarkoittaa? Leo vastaa: No katsos, jos laitat nenäsi minun perseeseeni, niin meillä on kummallakin nenä perseessä, mutta on siinä eroa! Jotenkin noin muistelen, kuulin kymmeniä vuosi sitten.
Mitä arvelet, jos kaikkein huonoin ja vaikein pomo sattuu olemaan työpaikan työsuojeluvaltuutettu?
Kuinka vaikea on häntä saada suhtautumaan empaattisesti.Tai kouluttaa uudelleen hyvän johtamistavan etiketteihin?
Hienoja huo teoriat, eivät vain toimi käytännössä
Pitäisi vanhemmiltakin löytyä empatiaa lapsiaan kohtaan:
Enpä malta olla vastaamatta, että tuo vanhempien *hinnalla millä hyvänsä* paremmaksi -vaatimukset lapsiltaan on kuin onkin tehnyt monista nuorista hermoraunioita, masentuneita ja jopa itsemurhaan päätyneitä. Ei kaikilla ole kilpailutahtoa eikä välttämättä lahjoja menestymiseen, siten vanhemmat eivät saa käyttää lasta omien unelmiensa täyttäjänä ja pelinappulana.
Kuka valitsee työpaikan työsuojeluvaltuutetun?
Minkälaisia on omat kokemuksesi kasvatuksesta sillä viestisi sisältö on hyvin ylisluonteinen ohjeistus.
Oletko kasvattanut lapsesi kierrätys vai omien parhaaksi näkemien ohjeiden mukaan. Kuinka olet onnistunut?
Ihan kohtuullisesti.
Tai ei, tällä kohtaa saa kehua.
On kummallakin mahtava persoona.
Omaperäinen ajattelu, eivät jää kenenkään jalkoihin ja kantavat huolta maailmasta ja sen tilanteesta.
Asiasta en ota kunniaa itselleni, kuin sen verran, että ovat oppineet etsimään tietoa ja hyvällä kielipäällä löytävät sitä.
Itseäni voin kehua vain siinä, että näytin tien kansainvälisyyteen ja katsomaan maan rajojen ulkopuolelle
Olen kasvattanut poikani pääsääntöisesti yksin. Otan kunnian siitä, että he oppivat matkassani keskustelemaan avoimesti, asioita ei lakastu maton alle vaan ne käsiteltiin ja käsitellään vieläkin juuria myöten. Taito joka puuttui lasten isältä. Asioista keskusteleminen on kierrätys taito, jonka itse perin kotoani. Mieheni oppi asioista vaikenemisen taidon kotonaan.
Lisäksi he oppivat mukanani kokeilemaan taitojaan monipuolisesti mm. urheilussa. Heidän isänsä oli huippu urheilija, mutta rajoittunut omaan alueensa eikä arvostanut muita urheilun lajeja.
Kummallekaan ei käynyt isän tai äidin osoittama ammatillinen tie. Olin luonut firmani ja odotin jatkajaa eivät onneksi jatkaneet ; ) vaan molemmat valitsivat omat tiensä ja hyvä niin.
Isältä he ovat perineet kielelliset lahjakuutensa. Onneksi kumpikaan ei perinyt lukihäiriötäni.
Mitkä tekstissäsi on lainattua, ja mikä omaasi, jäi hieman epäselväksi?
Ulkona on taivallisen kaunis päivä, jumalaton romuska rassaa on pakko mennä välillä peitton alla ; ((
Täysin omaa on puolesta välistä eteenpäin... Mietin näinko olen massan mukana jne. eli tuo kaikki mikä ehkä riipaisee sinua on Professori Liisa Keltikangas-Järvisen tutkimusten tulosta.
"Tähän on menty, nuoret on kasvatettava pärjääjiksi. Viimeinen hiekkalaatikolla on mätämuna, jota muut saavat pilkata. Nuoriamme kasvatetaan ja on kasvatettu supersuorittajiksi ja julkkiksiksi."
Onko tämä oma huomiosi, vai leike jonkun päätelmästä?
Missä se näkyy että lapsia kasvatetaan noin, siis nimenomaan kasvatetaan, vai kasvavatko he kasvatuksen puutteen takia huonompien pilkkaajiksi, jne., siis onko huono käytös seurausta aikuisten välinpitämättömyydestä..
Siinähän nuo omat kasvoi meidän rinnalla :)
http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=KSA_newssite/AMPrintThisPageLayout&cid=1194669069315&p=1194596029163&pagename=KSAWrapper
Lehdestä leikeltyä "viisautta".
Kainuun Sanomat Lauantai 5. maaliskuuta.
Yläkerta, Seppo Turunen
Kirjoitan suoran kopion kyseisestä kohdasta.
"On järkyttävää, miten hyvin kilpailuyhteiskunnan arvot ovat uponneet arvostelukyyttömään aikuisväestöön. Meidän on kasvatettava lapsistamme pärjääjiä supersuorittajia ja julkkiksia. Viimeinen hiekkalaatikolla on mätämuna, jota muut saavat ilkkua ja -huomatkaa nyt tämä- jonka itsensä pitää tajuta pitää itseään muita huononpana.
Nämä ovat otteita kirjasta, joia toimittaja Turunen lainaa Yläkerta kirjoituksessaan.
Tietoa löytyy linkistä.
http://wsoy.fi/yk/news/show/2711
Kiitos olin etsimässä tuota, mutta kerkesit kaivaa artikkelin esille ; )
Artikkeli oli vain jos oikein luit ja ymmärsit pohjustuksena keskustelulle jonka halusin avata ei suinkaan viisastelua.
Puhuin artikkelista, en sanaakaan sinun kommentistasi.
Jos saan kysyä, minulle ei ole ainakaan avautunut, mitä mieltä, suorilla sanoilla, olet sinä itse asiasta?
No jo mie ajattelin, - Keltikangas-Järvinenhän on nimenomaan on huolissaa ja kritisoi moista kasvattamis suuntaa.., sen verran "tuttu" hän minulle on..en oikein osannut lukea korpiksen tekstiä...
Voi kuinka me ymmärtäisimme ilman väärinkäsityksiä toistemme kirjoitettua tekstiä, mutta se lienee turha toive niin kauan kuin eleet ja ilmeet eivät ole mukana keskustelussa.
Olen kertonut omia mielipiteitä asiasta kommenteissani. Perään myös muidenkin esim. sinun omakohtaisia kokemuksia en tarkoita lehtikirjoitettua tietoutta vaan tavallisen arjen opettamaa.
Kerron lisää kun saan haasteita ; )
Niinhän hän on ja tästä aloituksessa on kysymys, vaikka et sitä ymmärtänytkään. Olisiko ollut asenne esto päällä ; )
Kasvatuskehitys on kuitenkin jo nähtävissä ympärillämme, lehdissä, televisiossa kaikkialla kilpaillaan ja heikoin putoaa.
En mestaroi asiaa, josta en omakohtaisesti mitään tiedä.
iso kysymys, mutta yritän vastata pienesti. Pärjäämisen arvo on kyllä minunkin mielestäni vallitseva tänä päivänä - siis niinkuin virallisena kasvatuslinjana.
Jos sitä toteutetaan sillä tavoin, ettei siinä kilpailla toisen kanssa, se onkin minusta hyvä, mutta valitettavasti aina ei näin ole. Joskus kilpailu nousee
isommaksi arvoksi. Ei riitä, että on riittävän hyvä, pitää olla paras.
Minusta on oikeastaan aika surullista nähdä, että vaikka vanhemmat satsaavat lapsiinsa, he ovat monesti itse ilottomia, jotenkin vain suorittavat vanhemmuutta.
Mitä kierrätykseen tulee, olen tainnut sitä itse tehdä. Sain kasvaa vapaasti - kuten lapset maalla monesti saivat ja niin ovat poikanikin saaneet kasvaa.
Minulla on ollut omat vaikeuteni: on ollut vaikea sietää auktoriteetteja (voi kyllä johtua vaikeasta isäsuhteestakin) ja rutiineja ja samat asiat ovat olleet vaikeita pojillekin. Mutta kuten minä itse, myös he ovat hakeutuneet ammatteihin, joissa näistä vaikeuksista ei ole kovasti haittaa. Ja kuten tiedetään, heikkous voi kääntyä vahvuudeksi ja vahvuus voi joskus olla haitaksi.
Ihanteet ovat ihanteita. Nöyryys ei vie eteenpäin päin vastoin, firmat etsivät osaajia taitajia ei nöyristelijöitä.
On oltava rohkea, on pärjättävä on erotuttava massasta. Tätä opetin jo kakstuhattaluvun alussa aikuisille.
Lapsillani oli turvallinen lapsuus kilpailutua en suosinut, mutta kun pojat ottivat koulussa ja työelämässä haasteita, koviakin kannustin heitä.
Äitini sanoi, että olin jo kehdossa erilainen kuin perheemme muut lapset. Ääntä kohti piti kiiruhtaa kun heräsin unilta, niin oli pienen tytön huuto vaativaa ; )
tuota opetusta olen itse vierastanut - siis että on pärjättävä, erotuttava massasta. Eikö se juuri johda kilpailuun ? Tai narsistiseen luonnehäiriöön ?
Samasta kakusta ei riitä kaikille. Se on fakta. Jos itse on rohkea/röyhkeä ja saa paikan, jota moni tavoittelee, totta kai se on joltakin toiselta pois. Eikä ole sekään sanottu, että valittu välttämättä on paras kyseiseen tehtävään, vaikka "erottuisi massasta".
Riippuu kai työn luonteestakin mitkä ominaisuudet työtä haettaessa ovat etusijalla, ei kai esim. sairaanhoitajaksi etsitä röyhkeää etuilijaa, eikä usein palveluammateissakaan toimiville, ja tuskin opettajillekaan on eduksi öykkäröinti...
En tiedä millaisissa ammateissa poikasi ovat, mutta neuvottelutaito ja diplomaattisuus on kai bisnesmaailmassakin eduksi..elleivät sitten ole nokian johtoportaassa..
On selvää, että jokainen työ vaatii tekijältään työnkuvaan vaadittavat henkiset valmiudet. Olen itse toiminut asiakaspalvelijana, työnjohtajana, opettajana, ja yrittäjänä joten ei siellä öykkäröinnillä pärjää. Selviydyin sut kohtalaisesti työurastani ja nyt ei enää ole niin väliä.
Voin jo ilmaista itseäni vapaasti eikä tarvitse tykö tuoda empatian ihanuutta sieluni sopukoissa. On paljon asioita, joita en hyväksy enkä ymmärrä. Yksi on ihmisten ylivalta viattomiin eläimiin. Jos olisin nuori liittyisin eläinsuojeluyhdistykseen ja viipotaisin kyttäilemässä eläinten olosuhteita esim. kettutiloilla ja kanaloissa, ottaisin valokuvia ja toisin julkisuuteen ; )
Olenko antanut ymmärtää, että lapsiltani puuttuisivat sosiaaliset taidot? Ei todellakaan puutu.
Inhoan tuota narsisti ilmaisua. Miksikö, se on niin läpinäkyvä ase kun halutaan pistää vastakkain hyvä ihminen ja paha ihminen. Empaattinen enkeli ja narsistinen hirviö. Tarvitsemme jokatapauksessa nuita molempia piirteitä ja jos ne ovat hyvässä suhteessa toisiinsa paketti on ehjä.
Eduskuntaan pyrkivät kanditaatit ovat hyviä esimerkkejä siitä, että heidän on erotuttava. Mitä enemmän he ovat olleet lehdissä sitä tunnetuimpia he ovat joten valittu voi olla julkkis tai urheilija joiden poliittinen osaaminen on lumetta.
mutta onhan se jo tosiasia että narsistiset luonnehäiriöt ovat lisääntyneet hälyttävästi ja ainakin osasyynä voidaan pitää "pärjäämiseen" ja kilpailuun pohjautuvaa kasvatuskulttuuria.
Ei narsismi tietenkään ole paha asia, ellei se mene överiksi. Hyvin usein se näyttää kuitenkin liittyvän paitsi empatian puutteeseen myös itsekritiikin puutteeseen. Joku taisi mainitakin Idols kilpalut.
Noinhan se on eduskuntaan pyrkivien kanssa kuin sanot, mutta siksipä juuri olen jossakin määrin tuota "näkyvyyttä" vastaan.
p.s. minäkin puhun nyt vain itsestäni kasvattajana, koska poikien isä käytännössä luisti kasvatusvastuusta sekä avioliitossa että sen jälkeen. Ei pahuuttaan, vaan voimattomuuttaan. Isättömyys oli hänen perintönsä, vaikka isä fyysisesti olikin olemassa. Hänen omalta isältään se puuttui täysin.
Hyvin sen kasvatuksen olet saanut selville tässäkin ketjussa.
Toiset ovat agressiivisia, toiset pirullisia, harva keskustelee ilman sarvia ja hampaita.
Nyt voit sitten kysyä, millaisia heidän lapsensa ovat?
Mikä on vanhemmilta saatu vaikute?
Asenteet saadaan vanhemmilta, olivatpa ne kuinka kamalia tahansa.
Siksikin ne ovat useimmille itselleen itseoikeutettuja, huomaamattomia, itsestäänselvyyksiä, ainoita oikeita.
Puhut asiaa sisko/veli
Olen toki saanut virikkeitä elämääni kotoa vanhemmiltani, mutta asenteeni ovat muokkautuneet maailman turuilla.
Lapseni ovat jo maailmalla ja en kyllä löydä omia asennevammojani heistä. Onko sinun lapsesi samanlaisilla asenteilla varustettu kuin sinä?
"Lapsi,jota rakastetaan,oppii rakastamaan.
Lapsi,jota kunnioitetaan,oppii kunnioittamaan.
Lapsi,jota halitaan,oppii halimaan.
Lapsi,jota pilkataan,oppii pilkkaamaan.
Lapsi jota lyödään,oppii lyömään."
Joteski näin se meni,mun motto pitkälti kasvatukses.
Et vastannut vaikka kysyin tuolla alenpana saiko sinun lapsesi asenteensa teiltä vanhemmilta sieltä kotoa ja ovatko he asenteittenne jatkajia?
Itsekin olen aina ihmetellyt, kun niin mieluusti sitä kasvatusvastuuta sysätään tie mille instansseille. Kun ihan selvää on, että kaikki oleellinen nuoren tulevaisuutta ajatellen luodaan kotona.
Aina puhutaan huonosti käyttäytyvistä nuorista, mutta silloin tulisi itsekunkin vanhemman vilkaista peiliin, sillä se syy löytyy kyllä sieltä.
Tein pioneerityötä koulujen iltapäiväkerhotoiminnan rantautuessa Suomeen yhdeksänkymmentä luvun loppupuolella. Siinä läheisesti peruskoulun ala-asteen toimintaa seuratessani minulla oli aitiopaikka keskustella opettajian kanssa kasvatusvastuista. Kaikenlaista tuli nähtyä ja koettua, mutta kuten kirjoitit kasvatuksen päävastuu on kotona se on totta.
Toimitko kouluavustajana?
En toiminut. Olin vanhempain neuvoston puheenjohtaja, työ oli vapaaehtoistyötä josta en saanut palkkaa, mutta hyvän mielen kun lapsilla oli turvallinen paikka koulupäivän jälkeen, kerhossa heitä hoiti tehtävään palkaamani työntekijät.
Kuka meistä pärjää?
Kipasin lähikaupassa. Ilta-sanomien ja Iltalehden lööpit reunustivat sisääntuloa.
Voi sitä surua ja itkua mikä lööpeistä huokui. Missisuosikki Anna ei päässyt edes kolmen parhaan joukkoon.
Oliko tyttö liian agressiivinen?
Kuka on syntynyt selviytyjäksi?
Ei hätää Anna pärjää, Dubaissa alkaa uusi elämä ja anopin ei tarvitse hävetä bikini-miniää lööpeissä.
Kenet on kasvatettu välittämättä toisista ihmisistä?
Ehkäpä voittajakolmikossa oli pehmeyttä.
Tiedä häntä?
Ketähän muita, kuin sinua tuo kiinnostaa? Ei ainakaan minua.
Mutta, saitpa päivän tietopläjäyksen. :))
Jospa kultaseni tekisi pioneerityötä ja hiljentäisi tämän aloituksen?
Liika naisellinen ote alkaa raastamaan miehen herkkää sielua.
Ystäväsi
HY.
Oma otteesi on kyllä naisellisista naisellisinta.
Jos tämä oli minulle niin olen kasvanut naisiin.
Ihan kiinni en ole kylläkään.
Ainakaan pitkää aikaa.
Naisellista puoltani raastaa helposti naisten tappeleminen.
Jos ei rasismisyyte uhkaisi, taittaisin koivuniemen herran ja laittaisin polveni valmiiksi.
H.
Kyllä kai muitakin missijutskat kiinnostaa, sisääntulossa olleet lehdet oli loppuneet ja kassalla oli jokunen jäljellä, en ostanut.
Aloituksen aiheeseen kommenttini sopii vallan hyvin jos sisäistät ytimen.
Voitto tai prinsessan kruunu. Siitä taaksepäin jäävät hiekkalaatikolle mätämuniksi, jota muut saavat pilkata.
Minulla on tapana, että jos aloitus ei kiinnosta niin en ota osaa, siten hiljennän osaltani ketjun.
Tyhmyys myy, tyhmiä on helppo rahastaa.
Neitonen tietää varsin hyvin että väkisin ykköseksi nostaminen ei ole minulle herkkua.
Varsinkaan väkisin tököillä kommenteilla.
H.
Sanoisin tuohon edes vaivautumatta lukemaan ketjua, että lainauksesi ym. on ihan potaskaa. So What ?
So what?
Koviksia ei kasvateta, kynnetä eikä kylvetä. Niitä tulee yhteiskuntamuutoksen valitettavana seurauksena koska vanhemmat eivät jaksa pysyä mukana. He ovat surkeita, sisäänpäinkääntyneitä ihmisiä jotka ajattelevat omaa etuaan.
Puuttuu toisista välittäminen ja empatia. Kovis on minulle kirosana.m That's why.
Ai niin, heitä pitäisi auttaa, mutta mistä rahat?
Kaikkia näitä nuoriako, jotka yrittävät rämpiä idolsin, missikisojen tai lehtipalstojen tosielämäblogien kautta kuuluisuuteen?
Kaikkia niitä nuoriako, jotka tähtäävät huipulle ja tavoitteena lukiosta seitsemän ällää?
Kaikkia niitä viiskymppisiä, joilla elää unelma tohtorin väitöskirjasta, joka pitää ehdottomasti hankkia, pisteeksi uran päälle?
Kaikki mitä kirjoitin, katosi, mutta olen jyrkästi eri mieltä kanssasi lasten kasvatuksesta. En viitsi alkaa uudelleen kirjoittamaan. Minulle lapseni on paras ja rakas kun hän tekee parhaansa, se riittää.
Viisikymppisistä en tiedä, itsekin kuulun vielä niihin mutta pitele sinä hevosta kun minä käyn kusella.
En ole ylisuoriutujien kasvattaja. En vaadi lapsiltani kuin tervettä maalaisjärkeä, mutta ilman omaa panostamista menestykseen he eivät pärjää ja he ovat asian sisäistäneet.
Aloitushan käsittelee yhteiskunnassa vallitsevia menestykseen tähtääviä ylisuoriutujia suosivia kilpailuja menestykseen. Jotkun hyvinkin kyseenalaisia, kuten esim. iltapäivälehtien blogistien tosielämätraamat, laulukilpailut, joissa yksi menestyy ja muiden unelmat murskautuvat, ulkonäköön perustuvat kilpailut, joissa ihailtu suosikki voivat pudota yhdessä yössä roskakoriin ja kansan räävittäväksi, sekä suosikkiammatteihin pyrkivät nuoret taistellessaan koulutuspaikoista. 800 hakijaa 16 valitaan jne.
Olet ulkona kuin lumiukko.... jos kuvittelet kasvattaneeni lapsiani näihin kuvailemiini unelmiin. En todellakaan.
Olen vain sivusta seurannut esikoiseni menoa omaehtoisesti läpi halutulle ja kilpaillulle alalle ja siellä päämääräänsä. Minulla on ollut vain pyyhkeen heiluttajan rooli kehän ulkopuolella lainatakseni nyrkkeilytermejä.
Mitähän pohjasakkaa ovat nämä rääpijät?
Eikös laulukilpailuita ole ollut aina, ja laulunkin joka alueelta...aina on ollut hikipinkoja kouluissa, ja aina on ollut opiskelupaikoista putoajia, - on ollut Playboy -lehti, jonka tytöksi on ollut tunkua, ei kilpailu ole toki uusi juttu....
On ollut aina on ollut. Siitä ei olekaan kysymys vaan mitä tapahtuu kun kilpailusta tulee yhä rajumpaa, arvot kovenevat. Et ole mitään jos et ole ykkönen.
Milloin sinusta on tullut pehmeiden arvojen kannattaja?
En tiedä mitä haet kommentillasi, mutta jos minun rääpijöitäni tarkoitat, niin kerronpas, että kun ihana kuopukseni tuli kotiin hän sanoi "Kun avasin käytävän oven tiesin, että meidän äiti on tehnyt jotain hyvää ; )
Käytävässä leijui tuoreen pizzan tuoksu.
Miten sen nyt kukin ottaa...ei kaikki koe olevansa mätämunia, vaikkeivät joka asiassa olisi ekoja..en uskokaan..
Ainahan olen ollut ihan kohtalaisen hyvä ihmiseksi ; ). Silmille hyppääjiä en siedä eikä ole tarviskaan sietää.
Sairasta, että jonkun pitäisi pakosta olla aina paras.
Ihmisen on opittava häviämäänkin, vanhempien tehtävä on kasvattaa siihenkin, eikä istuttaa jälkikasvustonsa päähän irrationaalinen tunne, että on aina paras.
Siitä ovat esimerkkejä hammasta purevat epämusikaaliset nuoret vaikkapa Idolseissa, joiden yhtä epämusikaaliset vanhemmat ovat kehuneet lapsiaan täysin vastuutta.
Olen kanssasi samaa mieltä. Kun äsken vastain ajattelin, että ei mene vielä läpi Pirrelle vaan vielä tulee jotain rautalangan vääntöä ; ) eli kukin ottaa miten kukin ottaa ; ) Olen muuten itse aina ollut keskiverto, todistuksien keskiarvo about kasin luokkaa. Muutaman kerran nuorena juoksu ja hiihtokilpailussa sekä luistimilla pääsin ykköseksi.
Sorry, unohdin kerran olin ykkönen kristillisen tyttökerhon laulukilpailussa. Oli kolme osallistujaa.
Nimenomaan noin..niinkuin alku kappaleessa sanoit, ja mutta noista nuorten omista laulukyvyistä tai luuloista, voihan se olla heillä aivan ikiomaakin realismin puutetta..eikä se tapa ihmistä jos tulee pettymyskin..ei se jää elämässä viimeiseksi.
Minulla oli onni voittaa henkisissä kilpailuissa, henkisillä taidoillani.
Sinullahan oli puolet pitemmät jalat, kuin muilla ikäisilläsi, vai miten se oli?
Varmaan luistimetkin olivat maalissa, jo ennen kuin aloitit? :))
En tiedä, millä oikeutat itsesi hyppimään muiden silmille, nimittelemällä vaikkapa minua tyhmäksi ja olmiksi?
Missä sinun ÄO:si on mitattu, paljonko se on?
Hullua uskoa tuollaiseen: "Minä selviydyn kaikesta " ja vanhemmat kannustaa, hyvä, hyvä. Vähempikin riittää.
En ole lumiukko koska olen olmen tasan erilaisen ja eri-ikäisen lapsen äiti, myös eri sukupuolta.
Onnea esikoisellesi ja heiluta pyyhettä edelleen,mutta älä unohda muita.
Onhan näitä rääpijöitä nähty, milloin tuksun, milloin muiden palstalaisten.
Miten sinun rääpiösi, onko omasi epäonnistuneet kun niin kovasti asiaa painotat?
Hyvänä vanhempana toimiminen ei vaadi ÄO: ta, vaan kuten tuolla ylempänä enkeliduo kirjoitti hyvän vanhemmuuden teesejä niitä me lähinnä tarvitsemme.
Kun alla olivat pikaluistimet niin terien kärejet sattoivat olla ennen maalissa kuin kehoni en koskaan ajatellut asiaa noin, mutta kun kirjoitit niin todellakin, ehkäpä.
Älyäni en ole kilpailuttanut ; )
Kaikille palsta ei ole omien rääpiöiden kehumista varten. Etkö kykene kahta repliikkiä kirjoittamaan menemättä henkilöön?
En tokikaan. Esikoinen menee omaa tahtiaan en juurikaan puutu hänen elämäänsä, muutoin kuin hänen pyynnöstään konsultoin ongelmatilanteissa. Soitti eilen ovat tulossa morsmaikkunsa kanssa vieraiksemme Hollantiin äitinpäiväksi.
Kuopus on nyt luonani pari viikkoa ja tottakait sinkkuna elävänä on vielä mamin silmäterä ; )
Kirjoita selkeästi kommenttisi. Älä jätä epäselväksi mitä heitoillasi tarkoitat. Minunko rääpiöitä vai yleisesti julkkisrääpiöitä ; ) En pysty menemään henkilökohtaisuuksiisi olet vain numero 20.
Minun rääpiöistäni puhuminen on henkilökohtaisuus, ja sinä olet yhtä lailla pelkkä nikki kuin minäkin. En alennu keskustelemaan sinusta, rääpiöistäsi enkä muista kirjoittajista.
Tulihan se sieltä ; ))
Joskus kun lukee kommentteja on kuin kaivaisi vaikkua korvista, että kuulisi paremmin.
Älä enää alennu ; ) Hyvää päivän jatkoa!
Katsohan millainen voi opettajakin olla.
Tämä sama opettaja pääsi viikonloppuna uudelleen otsikoihin, tämä tapaus on muutaman vuoden takaa.
Mitäs jos opettajat ovatkin niitä koviksia ja pahoinpitelijöitä?
http://www.youtube.com/watch?v=m-5781ST1QU
Enpä haluaisi olla nuorisoasteen opettaja. E helppoa, ei todellakaan.
Jossain ketjun vaiheessa perättiin erilaisia ammatteja, joissa empatia on ehdoton ammatissa pärjäämisen edellytys.
Empaattiset terveydenhoito- ja opetusalantyöntekijät ovat syyllistyneet törkeisiin tekoihin.
Sarjamurhaaja vanhainkodissa, pedofiili lastenkodissa, lääkäri klinikalla armomurhaajana jne.
Eli ei ole ammattialaa, jossa ei olisi poikkeavia.
Minen varmaan osaa kirjoittaa/kertoa kuinka tyttöni kasvatin...jotain kuitenkin. Raha ei kasva puussa, ja pienestä pitäen piti tehä jotain...kuten tuttuperheen koiran ulkoittamista, toiselle parituntisen et sai käydä jumpassa jne. Kun ikää kertyi tehtävät muuttui, keskusteltiin myös paljon tunteiosta, joku poika oli kovinkin ihastunut tyttööni...yksipuolisesti, neuvoin olemaan rehellinen ja korostamaan miten hyvä kaverina on Ja silmiin katsoen sanomaan ettei itellä ole muuta tunnetta. Pelleillä/vedättää ei ketään saa. Siinäpä ne mun oppini oli, paljon vanhempi ollut itekkään :)) aikuisten elämässä..
Tuli mieleen sama asia, kuinka silloin aktiivityöuran aikoina yleensä kasvatti. Ei kai sitä erikoisemmin kasvattanut vaan kolmestaan elettiin arjessä.
Bloginitarinani ovat tosia ja kun kirjoitin niitä muistoksi lapsilleni, tajusin sen lujan yhtenkuuluvaisuuden siteen, mikä minun ja lasteni välillämme on koska olin yksinhuoltaja olin äiti ja isä yhtäaikaa. Sitä yhteenkuuluvuutta on vaikea kuvailla siten, että sen normaalissa kahden vanhemman perheessä ymmärrettäisiin oikein.
Pojat saivat erilaisia virikkeitä taideharrrastuksistani ja imivät niitä omaan elämäänsä. Kuopuksen tullessa kotiin viime sunnuntaina hän ilahtui kun näki taas luonnoksen maalaustelineessäni. Hän tekee omaa taidettaan tietokoneella.
AurooraT:n vastaukseen liittyen:
Tuosta videosta: kinnostaisi tietää, kuka sen on kuvannut, mikä on alkuperä ? Ja millainen oli kuvausta edeltävä tilanne. Tarkoitus oli tietenkin selvä ja linjassa nykysuuntauksen kanssa: "vika" on aina muissa, ei omassa lapsessa.
Lapseen/nuoreen ei saa kajota. Vain kiinnipitäminen sallitaan lapsen/nuoren rauhoittamiseksi. Tässä tilanteessa astuttiin ilmeisesti tuon rajan yli, kun
mukana oli "ase", karttakeppi. Minulla on kyllä sellainen käsitys (kokemani,
kuulemani ja lukemani perusteella) että opettaja koulussa on lasta turvattomampi. Ei kai opettajille turhaan opeta itsepuolustusmenetelmiä.
Eikä poliiseja kutsuta kouluun ihan pienen syyn takia.
Kuten korppis sanoi, alalle kuin alalle voi hakeutua joku, joka sinne ei sovi, mutta luulisi heidän karsiutuvan sieltä aika pian, kun näkevät mitä koulujen arki on. Ikävä kyllä joukosta voi karsiutua myös se, joka sinne sopisi, jos
OPETTAJILLE olisi taattu fyysinen koskemattomuus ja edes alkeellinen
arvostus heidän persoonaansa ja työtään kohtaan.
Huomenta dementer!
Kuten jo mainitsin, enpä haluaisi olla peruskoulun opettaja.
Sain selkeän kuvan vanhempien asenteista ja omien kersojen hyvyydestä muihin nähden ollessani vanhempainneuvoston tehtävissä.
Esim. iltapäiväkerhotoiminnassa, jossa yhdistys sai rahat toiminnan pyörittämiseen valtiolta ja työvoimatoimiston kautta eli se tarkoitti sitä, että päiväkerhovalvojiksi valittiin työttömiä työnhakijoita. Tottakait testasimme hakijat ja valitsimme lastenhoidosta kokemusta saaneita naisia kuten esim. seurakunnan päiväkodeissa aikaisemmin työskennelleitä tai henkilöitä, joita henkilökohtaisesti tunsimme ja joihin luotimme.
Kuitenkin koska he eivät olleet kasvatusalan asiantuntioita emme voineet ottaa esim. erikoiskoulun puolelta oppilaita mukaan sillä he tarvitsivat erityisohjaajia.
Tämän tajusimme heti alkuun kun otimme pojan erikoiskoulun puolelta. Hän oli agressiivinen ja heiteli pienenpiään pitkin seiniä.
Äiti ei millään halunnut tajuta, kun erotimme pojan kerhosta. Haukkui ja mesusi ympäri koulua ja lähetti uhkauskirjeitä jne.
Voi, että olisi kertomuksia elävästä elämästä, mutta kuten olet huomaannut täällä on henkiöitä, jotka eivät tajua aloituksen aiheesta enempää kuin sika kontista ja peukuttavat puhuipa joku päästä tai perseestä.
Flunssa pitää meikäläistä kotona ja osaksi sängyssä, mutta onneksi kuopus tuli korpeen pariksi viikoksi työharjoitteluun ja auttaa minkä voi. Jospa tämä tästä ennen kuun loppua tokenisi ; )
mielenkiintoista lukea kokemuksistasi, korppis. Ne valaisevat aina asiaa paremmin kuin yleisluonteiset kannanotot tai pelkkä mutu
Ja oikeasssa olet, harvalla meistä kai on käytännön tuntumaa asioihin, joista peistä taitetaan (toi sun ilmaisusi nauratti...).
Se on vähän surullista, että mekään emme osaa aina arvostaa kokemuspohjaista tietoa, vaikka juuri sitä meillä olisi kaikilla jakaa.
Nuo peukuttajat ovat oma lukunsa: tietyt nimimerkit saavat aina miinusta, vaikka kirjoittaisivat enkelten kieltä. Mutta tästä mä voin elvistellä: minulla taitaa olla miinusten ennätys - 7 . Ja mielestäni ihan asiallisesta kirjoituksesta.
Ai sä olet nyt saanut flunssan. Toivottavasti et niin sitkeää kuin mulla oli. Kesti kaikkinensa neljä viikkoa ja vaikka se oli lievä, voimattomaksi se teki.
Paranemista, eikös se odotettavissa oleva matka anna poveria ?
Tutut peruskoulun opettajat ovat kertoneet vanhemmista, jotka eivät ymmärrä lastensa parasta. Ihan nykykäytäntöjä en tunne, mutta aikaisemmin oli niin, ettei lasta voitu panna erityisopetukseen elleivät vanhemmat suostuneet. Lapselle olisi ollut parempi olla pienryhmässä. Olisi ollut vanhemmille häpeällistä. Muutenkin vanhemmat saattavat olla tosi hankalia. Itse kasvatin lapseni osittain yksinhuoltajana, koska lasten isä asui toisella paikkakunnalla. Parhaani yritin ja hienot tytöt minulla on. Erityisen onnellinen olen siitä, että heillä on todellisia ystäviä. Meillä ei ole koskaan painotettu sitä, että pitää loistaa yksilönä muiden yläpuolella. Olemme panostaneet myös yhteisöllisyyteen. Minusta pärjäävät ihan hyvin.
Yksilöllisyydestä sen verran, että kaikki lapset ovat erilaisia jokainen yksilönä ja kasvatettavana. Tähän yhtynee kaikki äidit, näin uskon. Samassa perheessä ei ole kahta samanlaista lasta, joten yksilönä he kaipaavat erilaista huomiota. Ei kai kukaan opeta lapsiaan, että olette muiden yläpuolella. Virhe kai tehdään siinä, että korostetaan jotain lapsen ominaisuutta tai lahjakkuutta ja saadaan lapsi uskomaan kykyihin jotka kuitenkaan eivät ole riittäviä kun astutaan kilpailemaan kyvyistä.