Ei mitään pöllöjä

Ei merkkiäkään helmi- tai viirupöllöstä, vaikka tein syksyllä pöntöt molemmille.
Ne on tietysti katellu luonnosta paremmat pesäpaikat. Eipä silti, niin itekin tekisin pöllönä.
8118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mikä on myyrätilanne alueella. Jos ei myyriä löydy, niin pöllöt saattavat jättää pesinnät kokonaan väliin tai siirtyä alueille missä ruokaa riittää.

Äänestä

Ei varmaan ihan vielä ole muninta aika, ainakaan useimmilla yksilöillä.
Mutta äänessä pöllöjen pitäisi jo olla. Tosin eivät koko yötä huutele, eli vaikka vartin kuuntelisi eikä mitään kuulu, voi alueella silti ainakin koiraspöllö olla.

Äänestä

Meillä täällä Läntisessä Lapissa ainakin helmipöllöjä kuuluu oleilevan mukavasti. Jopa kahdelta suunnalta saattaa iltaisin kuulla puputusta.
Myyräkannat täällä näyttävätkin olevat pöllösuosiollisia.

Äänestä

Ei kuulu pöllöjen ääniä. Ei kuulunut viime vuonnakaan. Pesimispaikkoja olen vuosittain vain lisännyt tänne ympäristöön. Ei näy kyllä myyriäkään edes lintujen ruokintapaikalla juurikaan. Kissakin saa leikkiä vain noilla päästäisillä:)
Ja tämä paikka on Pielisen itäpuolella Pohjois-Karjalassa.

Äänestä

Myyristä en tiedä, tai mitä googlella löytyy yleistä tietoa.
Pohjois-pirkanmaa, 100 km Tampereelta pohjoiseen.
Ehkä viirupöllö huusi viime yönä, mutta en ole siitäkään varma. Helmipöllön äänen tunnistaisin varmaksi, mutta ei ole kuulunut. Eihän sitä tommosella yöllisellä tupakkikäynnillä ehkä osu oikeaan aikaan.
Mutta pöntöt ovat hyvät, pöllönä kuorsaisin niissä selällään maaten jalat levällään tommoset 15:sta tunnin päiväunet. Puruja, lastuja ja naavaa, rutikuivina.

Äänestä

Turhan tuulisia öitä pöllöretkille, muuten nyt olisi varmasti oikea aika niitä tehdä.

Äänestä
  • Kyllä nyt on metakka päällä, viirupöllö kuului ihan lähellä ja helmipöllöjä kauempana. Viime yönä siis, oli tyyni -21:n keli.
    Milloin kannattaisi tässä tilanteessa käydä kattomassa, onko pöntöissä pesijöitä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väns kirjoitti:

Ei merkkiäkään helmi- tai viirupöllöstä, vaikka tein syksyllä pöntöt molemmille.
Ne on tietysti katellu luonnosta paremmat pesäpaikat. Eipä silti, niin itekin tekisin pöllönä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu