Jyväskylän uusi sosiaalijohtaja

kaupunkilainen

Eräs jyväskyläläinen sijaisvanhempi on uusi sosiaalijohtaja. Hän pyörittää tulosaluejohtajaa myöten koko lastensuojelun sijaishuoltoa. Muille sijoitettujen lasten vanhemmille ja verkostoille sovitaan tapaamiset yleensä vähintään puoleksi vuodeksi kerralla, jotta ihmiset kykenevät elämään elämäänsä. Tämä rouvashenkilö aiheuttaa sen, että sukulaisilla ei välttämättä vielä kahta päivää ennen tapaamista ole selvillä moneltako tapaaminen alkaa. Lähes jokainen tapaaminen piti vuonna 2010 taistella erikseen.

lastensuojelun sosiaalityöntekijät eivät kuulemma viitsi tapella Rouvan kanssa ja lisäksi rouva sosiaalijohtaja painostaa sillä, että ei pidä lasta, jos ei saa tahtoaan periksi.

KYSYN TEILTÄ sijaisvanhemmat, MITEN TÄLLAINEN ELÄMÄÄMME HAITTAVA JATKUVA KIUSAAAMINEN JA HENKINEN VÄLIVALTA SAATISIIN KURIIN. Mistä saisimme apua?

Tällaista Rouva sosiaalijohtajan pyöritystä on kestänyt jo noin 9 vuotta - maalaiskunnan ajoilta saakka. Olemme täysin uupuneita, eikä lapsen verkostossa olekaan kuin 3 ihmistä jäljellä. Myös siksi, että meillä on 3 aikuista ihmistä lapsi samalla tapaamisella, olisi tärkeää tietää tapaamiset ennakolta. Lapsellekaan ei voi koskaan lähtiessä sanoa, että silloin ja silloin tavataan taas....

MISTÄ APUA?

Miten teillä muilla sovitaan tapaamiset?

2

451

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mistä apua?

      Mistä sijoitetun lapsen verkosto saa apua vuodesta toiseen kestävään henkiseen väkivaltaan ja kiusaamiseen? Onko heille olemassa mitään "työsuojelua" vastaavaa?

      ROUVA KIUSAA.

    • Anonyymi

      Nimiä pöytää n-y-t ! Mistä apua? Asianajaja Lotta Kroneldt, Turku

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe