Olen pärjännyt jo pari vuotta suhteellisen hyvin ilman lääkkeitä, kun terapiassa olen säännöllisesti käynyt.
Kyllähän raskaus pelotti jo suunnitteluvaiheessa, että miten minun tässä käy, kun en nyt lääkkeitäkään syö.
Lääkärinikin kuitenkin totesi että hyvältä näyttää, ja että otan yhteyttä jos tuntuu että lääkkeitä tarvitsen.. Toisaalta nyt tuntuu vähän hölmöltä ruveta kesken raskauden pillereitä taas kokeilemaan ja popsimaan..
Vaikka siihen nyt ehkä tarvetta olisikin, hermot kireällä koko ajan, työ stressaa, vielä enemmän stressaa lopputyö (olen siis viittä vailla avlmis lähohoitaja oppisopimuksella), ja nyt on taas voimat loppu..
Turvauduin eilen pitkästä aikaa partaterään lievittääkseni pahaa oloani, ja viime kerrasta on kuitenkin jo kohta kaksi vuotta!
Mies ei ole vielä nähnyt minkänäköiset reidet minulla taas on, kehitinpä sopivasti riitaa ja nukuin sohvalla, ja olen jatkanut riitaa tänään niin hän ei ole lähelle edes päässyt....
Tuntuu vähän siltä etä pitäisi antaa periksi ja haudata valmistumishaaveet ainakin, vaikka ei ole paljon jäljellä niin tähän hätään tuntuu siltä että on liikaa...
Ja eikö vauva ole tärkein?
Vaikka sitten stressaa se että jos en pysty valmistumaan, ja joudun sairaslomalle, niin taloudellinen tilanne... Kun mies on työtön....
Huomenna pitäisi esitellä koulussa lopputyöni, se on melkein valmis, mutta en saa loppuun nyt tehty kun ahdistaa ja itkettää....
Ihan idioottimaista
Kyllähän raskaus pelotti jo suunnitteluvaiheessa, että miten minun tässä käy, kun en nyt lääkkeitäkään syö.
Lääkärinikin kuitenkin totesi että hyvältä näyttää, ja että otan yhteyttä jos tuntuu että lääkkeitä tarvitsen.. Toisaalta nyt tuntuu vähän hölmöltä ruveta kesken raskauden pillereitä taas kokeilemaan ja popsimaan..
Vaikka siihen nyt ehkä tarvetta olisikin, hermot kireällä koko ajan, työ stressaa, vielä enemmän stressaa lopputyö (olen siis viittä vailla avlmis lähohoitaja oppisopimuksella), ja nyt on taas voimat loppu..
Turvauduin eilen pitkästä aikaa partaterään lievittääkseni pahaa oloani, ja viime kerrasta on kuitenkin jo kohta kaksi vuotta!
Mies ei ole vielä nähnyt minkänäköiset reidet minulla taas on, kehitinpä sopivasti riitaa ja nukuin sohvalla, ja olen jatkanut riitaa tänään niin hän ei ole lähelle edes päässyt....
Tuntuu vähän siltä etä pitäisi antaa periksi ja haudata valmistumishaaveet ainakin, vaikka ei ole paljon jäljellä niin tähän hätään tuntuu siltä että on liikaa...
Ja eikö vauva ole tärkein?
Vaikka sitten stressaa se että jos en pysty valmistumaan, ja joudun sairaslomalle, niin taloudellinen tilanne... Kun mies on työtön....
Huomenna pitäisi esitellä koulussa lopputyöni, se on melkein valmis, mutta en saa loppuun nyt tehty kun ahdistaa ja itkettää....
Ihan idioottimaista
Vastaukset 3
Vanhimmat
Anteeksi vaan mutta miten voisit toimia hoitajana jos olet noin kipeä itse? Toinen kysymys on äitiys. Mitä mahdollisesti teet lapselle jos teet itsellesi kuvailemiasi asioita?
Ikävää että olet sairas mutta sun tapauksessa olisin enemmän huolissani ympärilläsi olevista ihmisistä. Toivottavasti sinäkin!!!!!
Tsemppiä sinulle, älä lannistu!
Lääkäri oli todennut, että hyvältä näyttää ja yhteyttä sitten kun tuntuu että tarvitsee... Eikö nyt tunnu siltä, että tarvitsisi ottaa yhteyttä ja lähteä purkamaan sumaa sitä kautta? Ennemminkin kuin vahingoittaa itseään? Tsemppiä täältäkin!