Kun on suhteessa, jossa yhtäkkiä huomaa, ettei enää ole oma itsensä: antaa toisen määrätä tahdin- niin silloin ollaan aika hedelmällisellä alueella oman kehityksen kannalta. Itse seurustelin narsistin kanssa. Mies täytti kaikki kriteerit ja minä täytin suuren osan narsistin uhrin kriteerejä suhteen alkaessa: olin loppuun palanut- ajattelin olevani luuseri kaikessa ja lapsuuden käsittelemättömät traumat painoivat päälle. Luulin, että en kelpaa kenellekään hyvälle, joten jäin suhteeseen.
Kun antaa toisen puuttua elämään siinä määrin kuin minäkin, niin on kaksi vaihtoehtoa: jäädä tyhjäksi ja tallottavaksi leluksi tai ottaa itseään niskasta kiinni ja muuttaa oman elämän kulkua. Itse tein jälkimmäisen. Se ei tarkoita, etteikö saisi olla kiltti ja ystävällinen, enemmänkin että uskaltaa vaatia muilta samaa ja jos ei sitä saa, niin se on hyvästit. Ei sitä tarvitse muuttua bitch:ksi, koska sellaisia on jo liikaa, vaan asettaa rajat. Ilmaisee, että olen hyvä ihminen ja minua pitää kohdella myös sellaisena. Ja että minäkin osaan, ymmärrän ja hallitsen asioita.
Tärkein oppini oli, että riitän sellaisena kuin olen. Minun tyylini on minun tyylini. Jos ei kelpaa- niin mitä vielä seisot siinä: häivy menemään. Etsi oman tyylisiä ihmisiä. Jostain syystä itse tarvitsin suhteen narsistin kanssa oppiakseni nämä asiat. Minusta poistui paljon p-aa kun oikein ajattelen. Jossakin vaiheessa nimittäin oli pakko todeta, että onko kukaan näin huono ihminen, että ansaitsee tällaista kohtelua? Kun mies kertoo, ettei kukaan voisi rakastaa minua ja osoittaa sen vielä nyrkeillä ja seuraavassa hetkessä suutelee ja lahjoo, niin jossakin vaiheessa se tuli mieleeni, että minäkö se hullu nyt olenkin? Luulen, että aika moni menee suhteeseen narsistin kanssa/muun hyväksikäyttäjän, koska hän ei ole käsitellyt kaikkia niitä omia demonejaan, jotka estävät tasapainoisen elämän, jossa ei suostu hyväksikäytetyksi. Luulen, että sitä on itsekin vähän "sairas" suostuakseen siihen kohteluun. Kärsii menneisyyden haamuista.
Valitettavan moni jää suhteeseen. Itse sain jostain syystä voimia. Tuli sellainen tunne, että j-lauta minä näytän. Pmmp:n sanoin: "Jos lyöt vielä kerran, niin minä tapan sut".. Ja se lyönti voi olla myös henkinen..
Kun antaa toisen puuttua elämään siinä määrin kuin minäkin, niin on kaksi vaihtoehtoa: jäädä tyhjäksi ja tallottavaksi leluksi tai ottaa itseään niskasta kiinni ja muuttaa oman elämän kulkua. Itse tein jälkimmäisen. Se ei tarkoita, etteikö saisi olla kiltti ja ystävällinen, enemmänkin että uskaltaa vaatia muilta samaa ja jos ei sitä saa, niin se on hyvästit. Ei sitä tarvitse muuttua bitch:ksi, koska sellaisia on jo liikaa, vaan asettaa rajat. Ilmaisee, että olen hyvä ihminen ja minua pitää kohdella myös sellaisena. Ja että minäkin osaan, ymmärrän ja hallitsen asioita.
Tärkein oppini oli, että riitän sellaisena kuin olen. Minun tyylini on minun tyylini. Jos ei kelpaa- niin mitä vielä seisot siinä: häivy menemään. Etsi oman tyylisiä ihmisiä. Jostain syystä itse tarvitsin suhteen narsistin kanssa oppiakseni nämä asiat. Minusta poistui paljon p-aa kun oikein ajattelen. Jossakin vaiheessa nimittäin oli pakko todeta, että onko kukaan näin huono ihminen, että ansaitsee tällaista kohtelua? Kun mies kertoo, ettei kukaan voisi rakastaa minua ja osoittaa sen vielä nyrkeillä ja seuraavassa hetkessä suutelee ja lahjoo, niin jossakin vaiheessa se tuli mieleeni, että minäkö se hullu nyt olenkin? Luulen, että aika moni menee suhteeseen narsistin kanssa/muun hyväksikäyttäjän, koska hän ei ole käsitellyt kaikkia niitä omia demonejaan, jotka estävät tasapainoisen elämän, jossa ei suostu hyväksikäytetyksi. Luulen, että sitä on itsekin vähän "sairas" suostuakseen siihen kohteluun. Kärsii menneisyyden haamuista.
Valitettavan moni jää suhteeseen. Itse sain jostain syystä voimia. Tuli sellainen tunne, että j-lauta minä näytän. Pmmp:n sanoin: "Jos lyöt vielä kerran, niin minä tapan sut".. Ja se lyönti voi olla myös henkinen..
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Tärkein oppini oli, että riitän sellaisena kuin olen." - Siis tämä on aika vaarallinen ajatus....itsellesi.
Henk.koht. olen enemmän mieltynyt Apulannan sanoitukseen:
"Tappaa ei ollut tarkoitukseni
vaan rampauttaa pysyvästi
niin että joka päivä muistaisit
joka päivä koko loppu elämäsi
missä teit sen minua koskevan virheen...."
Kostonhalu on syytä unohtaa narsistin kanssa, siinä saa vain itse kärsiä. Parasta jättää narsisti ihan vaan omaan arvoonsa ja jatkaa omaa elämäänsä, narsistia ei voi muuttaa. Voihan sitä paskaa sadella niskaan tämänkin jälkeen, se on narsistin kosto. Viime kädessä narsistille on laitettava lain suomat rajat.
Kyllä, vahingollinen suhde, ja siitä toipuminen, on henkinen prosessi.
Se voi mennä vaikka näin:
Vaihe 1
Sielu palasina ottaa ritolat.
Vaihe 2
Tyrmistynyneenä alkaa käydä tapahtunutta läpi, saa tietoa jostain ihmeen 'narsismista'.
Vaihe 3
Soveltaa saatua tietoa 'omaan pahoinpitelijäänsä'. Tuntuu täsmäävän. Helpotus. Syy ei siis ollutkaan minussa. Katkeruus, viha, itsesääli.
Vaihe 4
Syytösvaihe. Toinen on sairas, ei voi koskaan parantua, pallo jalkaan, varoitusleima otsaan ja eristykseen koko ihmiskunnasta. Hän ei saa jatkaa tuhotyötään kenenkään kanssa, ei löytää uutta kumppania, ei ei..
Vaihe 5
Oman osuuden miettiminen. Miksi sallin vääryydet. Miksi yritin ja yritin. Miksi elin kärsien vuosikausia. Voisiko sittenkin myös minussa olla vikaa?
Vaihe 6
Anteeksiantaminen tapahtuneelle. Ehkä olin liian jyrkkä tuomitessani toisen. Meidän riitoihin 'minä' olin se toinen osapuoli. Eromme antaa kummallekin osapuolelle mahdollisuuden toisenlaiseen elämään. 'Kiusaajanikin' takuulla kärsi minun kanssani.
Vaihe 7
Huomaan vaikeuksien jälkeen kasvaneeni henkisesti. Uskon toisenkin kasvaneen.
Ollessani vaiheessa 1, en käsittänyt lainkaan vaiheita 5,6 ja 7, vaan niistä puhuvat ihmiset tuntuivat puhuvan kiinaa. Niin täynnä, suorastaan narsistisen täynnä, olin omaa uhriuttani. :)
Mitä tästä opimme? Älä luota edes itseesi.
Juu, sen siitä ainakin voi oppia :)
Vaiheisiin sisältyi jonkinlainen ennakkoaavistus siirtymisestä seuraavaan, ja tajuisuus, että on irroittamassa otetta edellisestä näkökulmasta.
Ihmisen subjektiivista totuus-näkemystä.
Hmm..
Totuus on vain tämä hetki!
Sillä huomena se on jo muuttunut, lisääntynyt, uudistunut..
Ego ei kuole mutta sen ei tarvitse antaa hallita Itseä.
Olen aina luottanut seuraavaan vaiheeseen.. Asian tekee huvittavaksi se, että täydellistä rypemistä ei kuitenkaan sallita. Hetkessä rypeminen kun muuntuu toisenlaiseksi rypemiseksi seuraavassa hetkessä. Asioita voi tosiaan tarkastella jatkumona vasta kun on käynyt asiat läpi, hetki hetkeltä..
Sivulliselle asiat eivät sitten kuitenkaan näyttäydy tapahtumajatkumona, vaan tietyllä tavalla toisistaan irrallisisna ja jopa ristiriitaisina hetkinä. Niistä kun sitten yrittää muodostaa kokonaiskuvan täyttämättä hetkien väliin jääviä tiloja, muodostuvasta kuvasta saattaa muodostua hieman oudohko..
Toisaalta siinä korostuu sitten se, ihmisen ja ihmisen välinen ero. Toiset tuomitsevat itselleen näkyvien hetkien kautta, toiset ymmärtävät ehkä paremmin, joko niin että luontaisesti ymmärtävät tai sitten niin, että ovat kokeneet jonkinasteisen samankaltaisen muuntumisprosessin..
Toisille on olemassa toukka ja perhonen toisistaan irrallisina, toisille toukka, kkotelo ja perhonen ovat yksi ja sama sisältäen transformaation vaiheet..