Kaikki ovat jankanneet jo raskausviikolta 15 alkaen että joko tunnet liikkeet ja joko tunnet liikkeet! Kaikki sukulaisnaiset, kaverit, kumminkaimoja myöten. Joskus 18. viikolla luulin ehkä tunteneeni jotain, ja vastasin näin kysyttäessä. Nyt 21. viikolla epäilen arvelleeni tuolloin väärin, koska en edelleenkään tunne mielestäni MITÄÄN mitä voisin väittää oikeasti vauvan liikkeiksi! Mutta en kehtaa sanoa sitä! Ihan kuin muka olisin jotenkin huonompi äiti, jos en tunne vauvan liikkeitä nyt kun ne (muka) "pitäisi" jo tuntea :( Vastailen että "joo, kyllä siellä mahassa jotakin myllätään" tai "vähän väliä jotain tuntuu", ja toissapäivänä jopa huomasin väittäväni oma-aloitteisesti tuntevani vauvan liikkeet vaikka tunsinkin vain jotain vihlaisuja tms.! Mikä hitto minua vaivaa...
Liikkeiden tuntumattomuus ei pelota minua, sydänäänet kuuluu erinomaisesti, mutta jostain syystä en kehtaa myöntää, että en tunne vauvani liikkeitä kun minun selvästi odotetaan jo tuntevan ne (vaikka tiedän että se on yksilöllistä enkä itse ole huolissani). Mikä ihmeen äiti se sellainen on, joka ei erota omaa lastaan suolistokaasuista! Välillä myös tuntuu, että minun pitäisi jotenkin jo tuntea vauva... siis tiedän kyllä että hän siellä on, ja välitän hänestä kovasti, mutta en tiedä KUKA tai MILLAINEN hän on. Jos minulta kysytään että "miten siellä mahassa voidaan", niin mietin, että mistäs minä sen tietäisin: ei ole mitään syytä olettaa, että mikään olisi pielessä, mutta en kyllä koe kommunikoivani (ainakaan onnistuneesti) vauvani kanssa vielä mitenkään - pitäisikö? Haluaisin silitellä mahaa, mutta en koe silittäväni vauvaa vaan toistaiseksi vain mahamakkaroita, tai voisin jutellakin hänelle (jos en muuten niin pääni sisällä) mutta ehkä tarvitsisin ne potkut että en tuntisi itseäni ihan hulluksi höpötellessäni? Onko muita, jotka ovat ajatelleet samoin?
Odotin erilaista tunnesidettä vauvaan tässä vaiheessa raskautta, ehkä jonkinlaista tunnetta jonkinlaisesta vuorovaikutuksesta. Odotin ehkä liikaa? Piti vain tunnustaa.
Liikkeiden tuntumattomuus ei pelota minua, sydänäänet kuuluu erinomaisesti, mutta jostain syystä en kehtaa myöntää, että en tunne vauvani liikkeitä kun minun selvästi odotetaan jo tuntevan ne (vaikka tiedän että se on yksilöllistä enkä itse ole huolissani). Mikä ihmeen äiti se sellainen on, joka ei erota omaa lastaan suolistokaasuista! Välillä myös tuntuu, että minun pitäisi jotenkin jo tuntea vauva... siis tiedän kyllä että hän siellä on, ja välitän hänestä kovasti, mutta en tiedä KUKA tai MILLAINEN hän on. Jos minulta kysytään että "miten siellä mahassa voidaan", niin mietin, että mistäs minä sen tietäisin: ei ole mitään syytä olettaa, että mikään olisi pielessä, mutta en kyllä koe kommunikoivani (ainakaan onnistuneesti) vauvani kanssa vielä mitenkään - pitäisikö? Haluaisin silitellä mahaa, mutta en koe silittäväni vauvaa vaan toistaiseksi vain mahamakkaroita, tai voisin jutellakin hänelle (jos en muuten niin pääni sisällä) mutta ehkä tarvitsisin ne potkut että en tuntisi itseäni ihan hulluksi höpötellessäni? Onko muita, jotka ovat ajatelleet samoin?
Odotin erilaista tunnesidettä vauvaan tässä vaiheessa raskautta, ehkä jonkinlaista tunnetta jonkinlaisesta vuorovaikutuksesta. Odotin ehkä liikaa? Piti vain tunnustaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minä tunsin ehkä ensimmäiset "pierukupla" liikkeet jossain rv 18 tienoilla. Nyt mennään viikolla 33 ja pikku neiti kaivelee tälläkin hetkellä ahkerasti kylkiluitani.
Itse en koe olevani missään vuorovaikutussuhteessa mahassa potkivaan vauvaan. Välillä se potkii ja välillä taas ei. Eiköhän sitä vuorovaikutusta keretä harjoittaa koko loppu elämä syntymän jälkeen. Minulta kans kysellään kuinka mahassa voidaan.. no.. ei siihen voi mitään muuta kommentoida kuin, että liikkeitä tuntuu ja neuvolassa käydessä on katsottu asioiden olevan hyvin.
Mahaa kyllä silittelen (nyt kun se on oikeasti jo iso) ja niin silittelee myös mieheni. En voi sanoa, että vauva reagoi niihin jotenkin.. joskus alkaa liikkumaan, joskus ei. Pääasia, että liikettä tuntuu pitkin päivää.. silloin tietää kaiken olevan kunnossa. Siellä rv 20-26 en niinkään liikkeitä seurannut.. ne vain ovat vähitellen voimistuneet ja kasvaneet ja tällä hetkellä ei voi olla huomaamatta liikkeitä.
Sinä vasta pääset tutustumaan vauvaan sen syntymän jälkeen. Sillä on oma luonne ja persoonallisuus... vähän kuin tutustuisit uuteen henkilöön. En odota tuntevani pakahduttavaa rakkautta ja koe olevani äiti heti lapsen syntymän jälkeen.. eiköhän ne tunteet tule ajan kanssa.
viikkoja 18 ja ei tunnu mitään, muista tuntunut jo ennen tätä viikkoa hyvin. Ultrassa kyllä sydän lyö, mutta eipä vaan kovasti liiku :/ Jos on jotenkin vammainen???? Tai huono ajoitus ulrilla...
Täällä viikkoja 18 kans ja viime viikolla tuli ekat kunnon potkut, että oikeasti pysty jo sanomaan että nyt se potki! Ei se tunnu kyllä näin liikkeessä ollessa, mutta makuuasennossa kyllä.
Kyllähän tässä ite taas on miettiny sitä, että herranjestas mikä norsunpoikanen mun sisällä kasvaa ku massu on mielestäni jo melkoisen iso (muutkin ovat asiasta kommentoineet, että onko kaksoset vai kenties laskettuaika laskettu jotenkin väärin) ja potkutkin tuntuu... jänskättää että jos joku viiskilonen... kääks! =)
no mä älysin tuntevani potkut vkolla 19, yks kaks vaan hoksasin et hei toihan on se vauva eikä ilmavaivat :) ja mä tosiaan en kauheesti mahalleni puhunut ja ajatuksissani kyllä höpisin vaikka mitä vaikka eihän se vauva sitä kuule, jotenkin vain tuntui itsestä siltä että vauva "kuulis". eikat se epänormaalia ole ettet vielä tunne liikkeitä, kyllä ne sieltä vielä tuntuvat :)
mulla vasta vko 24
No jos se yhtääm lohduttaa niin meillä meni viikolle 27 ennen kuin tunsin ensimmäistäkään liikettä! Se oli kauhean pitkä aika kun olin viikolta 18 asti odottanut ja niitä ei vain kuulunut... Ehdin jo huolestua että kaikki ei olekaan kunnossa.
Nyt menossa viikko 36 ja on kyllä päivittäin sellainen meno masussa että välillä jopa toivoisi että vähän rauhoittuisi...