Niin se aika muuttuu ja tavat sen myöten. Ennen muinoin kun hitaita työkoneita liikkui maantiellä tai kaduilla niin tämän tästä poikkesivat peiliin katsottuaan pysäkille ja päästivät autojonon ohitseen. Nykyään näyttää se jonon kerääminen olevan pääasia. Toki oikeus on heilläkin tietä käyttää omalla vauhdillaan, mutta ennen muinoin ei se oma napa ollut ihan näin keskellä vatsamakkaraa kuin nykyään. Ei se pieni väistöliike pysäkille niin kauaa kestä. Liikenne on kuitenkin yhteispeliä ja kohteliaisuus ja toisten huomioon ottaminen kuuluu myös siihen maailmaan. Ei ole mulla ollut kiire ennen eikä nykyään, kunhan huomioita julki tuon. Eikä tämä ole maailman tärkein asia, eikä elämää suurempi, mutta silti pienen huomion arvoinen.
Työkoneet
toijota korolla
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.