Azoreille mutta ei varsinaisesti rantalomalle

Viittaan alla olevan keskustelun aloitukseen "Azorien lomalla erikoishintaan". Linkistä avautuvalla sivulla on kuvattuna kaksi rantatuolia vierekkäin, josta asiaa tuntematon saa sen kuvan, että Azorit olisivat puhdas rantalomakohde, Itse asiassa Azorit eivät ole lainkaan rantalomakohde vaan luontokohde, jossa on jonkin verran rantoja.

Mielestäni matkakohteesta kuin matkakohteesta pitäisi potentiaalisille asiakkaille antaa oikea vaikutelma pettymyksien välttämiseksi.

On sinänsä ilo nähdä, että Azorit ja erikoisesti erikoishintaiset matkat saavat julkisuutta Suomi24:n matkailusivustolla. Niille, jotka eivät tunne Azoreita, on mielestäni kuitenkin pakko tarkentaa, että saariryhmä ei ole varsinainen rantalomakohde, Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Azoreilla pääsisi uimaan, sillä saariryhmässä on rantoja ja uimapaikkoja kymmenittäin, joista vuonna 2010 laadusta kertova sininen lippu myönnettiin 25:lle. Meriveden lämpötila Ponta Delgadassa liikkuu vuositasolla lukemissa 16 C - 24 C.

Azorit ovat luontokohde, jonka erottaa monesta muusta sellaisesta tuliperäisyys. São Miguelin saarella, johon suomalaisten ryhmämatkat Azoreilla suuntautuvat, on tilaisuus on hämmästellä maanpinnalla kiehuvaa mineraalivettä ja pulikoida ja uida näissä terveysvaikutteisissa vesissä, mm. Terran Nostran puistossa. Puisto sai nykyisen alkunsa 1800-luvun puolivälissä ja on kuin kurkistus menneeseen maailmaan, jota ei kiire vaivannut samassa määrin kuin omaamme tänä päivänä.

São Miguelin maisemat ovat valtaosiltaan pieniä vehmaita kukkuloita ja tasankoja joilla ruohoa syö noin satatuhatta nautaa. Varsinaisia luonnonnähtävyyksiä on kolme kraatterialuetta: Sete Cidades, Furnas ja Lagoa do Fogo sekä jylhä Povoaçãon ja Nordesten vuoristo- ja metsäalue upeine näköalapaikkoineen meren äärellä.

São Miguel tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet harjoittaa mm. seuraavia aktiviteetteja: patikointi (São Miguelilla on 27 virallista reittiä), sukellus, snorklaus, purjehdus, uinti, surffaus (pidetään kansaivälisiä kilpailuja), bodyboarding, rannikko- ja syvänmeren kalastus (yksi maailman 10. parhaimmasta kohteesa), varjoliito, canyoning, golf (kaksi hyväkuntoista kenttää), ratsastus, geokätköily, lintujen havainnointi, tuliperäisyyteen tutustuminen. Monet tulevat Azoreille pelkästään siksi, että voisivat osallistua valas- ja delfiinisafareille. Muita mielenkiintoisia tutustumisen aiheita ovat kansankulttuuri, kansanmusiikki ja -tanssi, uskonnolliset menot, ruoka ja juoma, käsityöt, puutarhanhoito, maidon- ja maitotuotteiden tuotanto.

Azorit ovat mielenkiintoinen matkakohde niille, jotka hakevat rauhallista, erilaista lomaa ja jotka haluavat välttää massaturismikohteita, nähdä aitoa elämänmenoa ja kohdata aitoja ihmisiä, joita ahneus ei ole vielä turmellut.

Asun Ponta Delgadassa. Kerron Azoreista ja etenkin São Miguelin saaresta kotisivuillani ja vastaan mielelläni mahdollisiin kysymyksiin. Olen juuri julkaissut "Matkaoppaan São Miguelille" aikoville ja tarinaa ruoasta ja juomasta otsikolla "Ruoka ja juoma São Miguelila". Kotisivuilleni pääsee näpäyttämällä nimimerkkiäni.

Edistän Azorien matkailua ilman kaupallisia tarkoitusperiä.

0

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kaksi vuotta

        Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
        Ikävä
        18
        4161
      2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

        "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
        Hindulaisuus
        490
        2305
      3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

        Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
        Ikävä
        142
        1851
      4. Onko hän elämäsi rakkaus?

        Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
        Ikävä
        76
        1474
      5. Tekisin mitä vaan että

        Pääsisin eroon susta.
        Ikävä
        158
        1446
      6. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

        Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
        Suhteet
        9
        1204
      7. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

        Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
        Ikävä
        106
        727
      8. Olisitko maailmani?

        Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
        Ikävä
        34
        724
      9. Mies miten tämä

        Tilanne ratkaistaan?
        Ikävä
        27
        711
      10. Lähdetkö nainen joku päivä mun kanssa Anttilaan?

        Katsomaan sisustustarvikkeita ja sit mentäisiin matkatoimistoon katsomaan matkoja?
        Ikävä
        25
        681
      Aihe