Aivan käsittämätöntä työkkärin osoittaa työttömiä näille ns. Huuhaa-kursseille.
Itselleni ehdotettiin taasen kurssia jollekin samankaltaiselle kuin mitä olen jo aiemminkin istuskellut takalisto puutuneena pulpetissa kuukausitolkulla ja 2000-luvulla jopa kolmeen eri kertaan. Työllistymiseen ne eivät ole kuitenkaan johtaneet. Kaiken huipuksi niillä kursseilla olisi pitänyt pohtia terveydellisiä näkökohtia henkilökohtaisella tasolla työllistymistä ajatellen, mutta se pohtiminen on jäännyt aivan mitättömäksi; mitä nyt yleisellä tasolla on joku terveydenhoidon ammattilainen piipahtanut liikuntaohjeita jakamassa terveen elämisen tueksi.
Ja ärsyttävintä ovat nämä kursseihin liittyvät työharjoittelujaksot. Tottakai työpaikat haluavat ilmaisen työntekijän, jos vain heillä on tarjota sellaista duunia, jota voi "pystymetsäläinenkin" hoitaa parin kuukauden ajan ja ilmaiseksi; ja työtön saa vain sen kulukorvauksen 9 €/pv enemmän kuin työttömyyskorvauksensa normisti on kelalta tai kassasta koko kurssin ajan.
On todella nöyryyttävää mennä kurssiharjoittelijaksi ilmaiseksi samankaltaiselle työnantajalle, jonka vastaavissa alan hommissa olet ollut jo aiemmin täydellä normipalkalla etuineen ennen työttömäksi jouduttuasi, vaikka esim. palkattuna äitiyslomansijaisuutta hoitelemassa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei noiden huuhaa-kurssien tarkoitus ole kuin siivota työttömyyskortistoja. Et näet ole työttömän kirjoilla, kun kurssilla olet.
Ilmaistyöt on luotu yrittäjien eduksi ja siivoamaan työttömyyskortistoja.
Tuolla löytyy ilmaistyöstä: http://www.tvy.fi/forum/viewtopic.php?t=23
Tuollakin sama kiivaan keskustelun kohteena, mutta viestiketjua häiriköidään pahasti, niin kuin tavallista on. Jos jaksat kahlata ohi häirikköviestit, jotka on helppo erottaa, niin viestiketjussa löytyy myös hyödyllistä tietoa: http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=340098
Joo harvinaisen tuttuja tollaset huuhaa kurssit/työt.
Aijaa ei mulle oo koskaan mitään tarjottu. Makuuhaavoja alkaa tulla tästä sohvalla makuuttamisesta, kohta alkaa neljäs vuosi..
Mä mainitsin työkkärikäynnillä, että oon ajatellut perustaa toiminimen, että voisin silloin tällöin sijaistaa jumppatunteja tutun kuntosalilla. Virkailija sitten kehotti mua ilmoittautumaan kahdelle päällekkäiselle yritysvalmennuskurssille, jotka pitivät sisällään liikeidean hiomista sekä yritysrahoituksen suunnittelua kauppiksen professorien kanssa.
WHAT???? Olisin vaan halunnut neuvoa, mitkä paperit toiminimeä perustettaessa kuuluu täyttää ja mihin ne toimitetaan. Ei mulla ole mitään liikeideaa.
Noi kurssit lätkäistiin juuri pari viikkoa ennen kuin kolmen kuukauden ensimmäisen karenssin oli määrä päättyä ja nyt sitten jännitetään, että saanko työmarkkinatukea ollenkaan, koska en tajunnut, että noille "kehoitetuille" kursseille taitaa olla pakko osallistua. Pikavipit painaa jo päälle ja elämä näyttää kaatuvan käsiin...
'''Mä mainitsin työkkärikäynnillä, että oon ajatellut perustaa toiminimen'''
Tuon suhteen kannattaa olla äärimmäisen varovainen. Siitä päivästä lukien, kun olet aloittanut käytännön toimet toiminimen hankkimiseksi, sinut katsotaan yrittäjäksi ja sysätään ulkopuolelle työttömyysturvan. Työkkärit eivät tuosta ansasta varoittele.
Työttömänä aloitettu yritystoiminta sen laajuudesta riippumatta on aina päätoimista, joten työttömyyskorvauksia ei tipu.
Takaisin työttömyysturvan piiriin pääseminen onkin sitten oma ongelmansa.
Samoihin ongelmiin saatat joutua, jos työskentelet ennakkoverokortilla, mikä olisi toinen vaihtoehto.
Osuuskuntaan liittymisen voisi tilanteessasi olla ratkaisu. Otapa selvää, onko paikkakunnallasi sellaista ja ryhdy tekemään keikkoja sitä kautta, niin vältät yrittäjyysansan.
Vaikkei nyt tilanteeseesi ihan sovikaan, niin lukaisepa tuo viestiketju:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3898879
'''...saanko työmarkkinatukea ollenkaan, koska en tajunnut, että noille "kehoitetuille" kursseille taitaa olla pakko osallistua.'''
Yleensä yrityskursseille ei anneta osoituksia eli ei pakko hakea, vaan kun olet itse ottanut asian esille, niin voi olla toinen juttu. Katsopa, ovatko osoituksia vai vain tiedoksi annettuja. Voi ratkaista tuon karenssipuolen. En vain oikein usko, että olisivat osoituksia.
Jaiks, kiitos paljon tuosta tiedosta... En luojan kiitos ole ehtinyt alkaa säheltää toiminimipapereiden kanssa, koska sain tietää, että sijaistaakseni satunnaisia jumppatunteja mulla pitäisi olla kyseisen lajin lisenssi, joka maksaakin sitten reilusti yli 1000 euroa, johon tässä tilanteessa ei todellakaan ole varaa.
Saa nähdä, että napsahtaako asiasta mainitsemisesta sitten kuitenkin karenssi sillä työllistymissuunnitelmaani virkailija kirjoitti näin:
" Kiinnostunut yritysvalmennuksesta sekä yrityskoulutuksesta. (En missään vaiheessa puhunut yrityksen perustamisesta ainoastaan kiinnostuksestani sijaistaa mahdollisia jumppatunteja toiminimellä tai jopa alan töistä, mutta joo...) NEUVOTTU ilmoittautumaan xxx yritysvalmennukseen; LIITETTY xxx-yritysvalmennukseen ja hakee saamiensa ohjeiden mukaisesti ko. projektiin. HAKEE yrityskoulutukseen xxx."
Koko tapaaminen oli todellista sähellystä, koska virkailijalla oli kiire lähteä kotiin ja suunnitelmankin tyhmänä allekirjoitin melkein lennosta.