Hulluja

Kamppailulajit ovat saaneet, muiden liikuntalajien tapaan, oman osuutensa väkivaltaisista ihmisistä, tässäpä muutama esimerkki:

1. (lainaus kamppailu.netistä)
Eräs kaveri vietiin polttareissa ottamaan vapaaottelu-matsi erääseen Helsinkiläiseen seuraan (nimeä en viitsi mainita).
Tällä Raskaansarjan vapaaottelijalla ei vissiin ollut kaikki himassa koska hakkasi tässä leikkimielisessä matsissa kaverilta naaman turvoksiin ja kolme kylkiluuta poikki.

2.
Karateopettaja, joka oli aina oikeassa.. Väitti mm. että etupotku on voimakkaimmillaan silloin kun jalka on suorana koska _painovoima_ on antanut sille vauhtia. Ihan ihmeväite, mutta ei varsinaisesti tee mieli korjata väitettä jos seurauksena on se että opettajan näyttäessä seuraavaa tekniikkaa joutuu vastaväittäjä aina opettajalle pariksi ja sitten väännetään niin että tuntuu ja oikein havainnollistetaan tarkasti että miten kipua saadaan aiheutettua.

3.
Mustan vyön judoka, väitti että voimalla ei ole mitään merkitystä mattokamppailussa. Randoroi sitten oranssivöisen voimailijan kanssa, ei päässyt kuristuksesta irti ja joutui lopulta luovuttamaan, sitten kun sai tilaisuuden, hyppi rinnan päällä ja kun oranssivöinen oppilas mainitsi että kohta tulee oksennus, niin käski oksentaa sisäänpäin..

4.
Tresspasser / Kohai Sepi on puhunut siitä yhdestä sinivöisestä judokasta, jolla oli tapana mennä baariin haastaan riitaa, jotta pääsisi judoileen..

5.
Monien lajien historiassa mainitaan henkilöitä jotka ovat olleet innokkaita riidanhaastajia, esim. karatessa Mobuto Choki. Vaikka eipä kai niitä kamppailulajeja voi oikein muutenkaan niin helposti kehitellä, kuin käytännön testauksilla.. Paitsi tietysti urheilukamppailuja..

Onka kellään muulla kokemusta väkivaltaisista pitkän linjan kamppailijoista? Ja millaisia? Jätetään nimet ja muut tunnistavat tekijät pois niin sheriffikään ei välttämättä suutahda..
82212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olen kuullut myös jääkiekkoilijoiden, poliitikkojen, iskelmälaulajien ja monien muiden ammattilaisten/ harrastajien väkivaltaisuudesta.

Haluatko vain mielenkiinnosta muistella näitä kamppailulajien "mustia lampaita" vai kenties dissata kamppailulajeja ja ehkäpä saada vielä kaikki tulemaan uskoon?

Äänestä
  • Kamppailulajien idea on väkivalta. Osa hyväksyy sen. Osa paskoo housuihinsa ja alkaa lukea mantrojaan. Mustat lampaat osasivat hommansa.

    Äänestä

  • Kirves kirjoitti:

    Kamppailulajien idea on väkivalta. Osa hyväksyy sen. Osa paskoo housuihinsa ja alkaa lukea mantrojaan. Mustat lampaat osasivat hommansa.

    Kamppailulajien ideana on puolustaa itteensä kaikilla mahdollisilla keinoilla, muttei se oikeuta tappaan toista tai viemään puolustusta tarpeettoman pitkälle. Pitää osata ottaa vastuu omista teoistaan ja taidoistaan.

    Äänestä

  • Micael kirjoitti:

    Väittäsin mieluummin että,

    Kamppailulajien ideana on puolustaa itseään kaikilla TARVITTAVILLA keinoilla.

    siis ei kaikilla mahdollisilla keinoilla...

    Äänestä

  • karateka kirjoitti:

    Väittäsin mieluummin että,

    Kamppailulajien ideana on puolustaa itseään kaikilla TARVITTAVILLA keinoilla.

    siis ei kaikilla mahdollisilla keinoilla...

    joo ihan hyvä täsmennys

    Äänestä

  • Micael kirjoitti:

    joo ihan hyvä täsmennys

    Ei kaikki kamppailulajit ole itsepuolustus lajeja. Osassa kilpaillaan osassa yritetään tappaa vastustaja ennen kuin se kerkeää sanoon kissa. vähän miten sen ottaa. Tottakai kaikissa puolustetaan itseään mutta myös hyökätään.

    Äänestä

enpä tiedä, ihan asiallista porukkaa suurin osa harrastajista, jotkut tietyt, jotka ovat hakeutuneet mm. turvamiehiksi, vartijoiksi, poliiseiksi, järjestysmiehiksi tiedän luonnehäiriöisiksi ja käyttävät voimaa paljon enemmän kuin mitä tilanne useimiten vaatisi.
Tällaiset ihmiset usein hakevat kompensaatioenergiaansa taistelulajeista, mutta eipä siitä kannata itse lajeja syyttää.

Joka tapauksessa homman nimi on väkivalta ja pieni miehistely kuuluu aina asiaan, kunhan ei nyt aivan asiattomia kusipäitä olla kaikkia ja etenkään heikompiaan kohtaan(=paskahouisuisuutta).

Olisi kyllä hienoa jos saleilla käytäisiin tekemässä useammin haasteita ns. "vanhaan tyyliin"...se sivuaa mielestäni homman ydintä.

Äänestä

Minun mielestäni.

Noitahan riittää todella ihan kaikissa ympyröissä, mutta tämä on kamppailulajikeskustelu, joten miksipä täällä ei puhuttaisi näistä "lihakseni ovat syöneet aivoni" hahmoista?

Minkäköhän takia se on niin vaikeaa myöntää, että fyysinen kyvykkyys ja taitavuus eivät välttämättä tee ihmisestä muulla tavoin hyvää tai edes parempaa ihmistä?

Itse olen kohdannut enimmäkseen alkeiskurssikahjoja, lajiloikkari kun olen. Tämä oli hupaisa: ukkeli jolla oli muuten kalju pää, mutta semmoinen hassu tinttitupsu ottalla. Treenivaatteena oli tummanharmaa pitkähihainen paita, vaikka pukeutumiskoodina oli valkoinen t-paita ja tummat housut. Ja tietenkään sitä paitaa ei voinut pestä.

Äijä oli todella tarpeettoman väkivaltainen, teki kaikki harjoitukset aina täysillä, muttei juuri kiinnittänyt huomiota yksityiskohtiin, eli säilyin hengissä sillä vajaalla tekniikalla äijä ei yltänyt maksimaaliseen tehoon. Se on myös hyvä juttu jos ei ole lihaksia; sitä taipuu vaan ei taitu.

No joo, eipä tämä ollut kummoinen juttu näin kerrottuna. Mutta oli se minusta aika hupaisa ukkeli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Delah kirjoitti:

Kamppailulajit ovat saaneet, muiden liikuntalajien tapaan, oman osuutensa väkivaltaisista ihmisistä, tässäpä muutama esimerkki:

1. (lainaus kamppailu.netistä)
Eräs kaveri vietiin polttareissa ottamaan vapaaottelu-matsi erääseen Helsinkiläiseen seuraan (nimeä en viitsi mainita).
Tällä Raskaansarjan vapaaottelijalla ei vissiin ollut kaikki himassa koska hakkasi tässä leikkimielisessä matsissa kaverilta naaman turvoksiin ja kolme kylkiluuta poikki.

2.
Karateopettaja, joka oli aina oikeassa.. Väitti mm. että etupotku on voimakkaimmillaan silloin kun jalka on suorana koska _painovoima_ on antanut sille vauhtia. Ihan ihmeväite, mutta ei varsinaisesti tee mieli korjata väitettä jos seurauksena on se että opettajan näyttäessä seuraavaa tekniikkaa joutuu vastaväittäjä aina opettajalle pariksi ja sitten väännetään niin että tuntuu ja oikein havainnollistetaan tarkasti että miten kipua saadaan aiheutettua.

3.
Mustan vyön judoka, väitti että voimalla ei ole mitään merkitystä mattokamppailussa. Randoroi sitten oranssivöisen voimailijan kanssa, ei päässyt kuristuksesta irti ja joutui lopulta luovuttamaan, sitten kun sai tilaisuuden, hyppi rinnan päällä ja kun oranssivöinen oppilas mainitsi että kohta tulee oksennus, niin käski oksentaa sisäänpäin..

4.
Tresspasser / Kohai Sepi on puhunut siitä yhdestä sinivöisestä judokasta, jolla oli tapana mennä baariin haastaan riitaa, jotta pääsisi judoileen..

5.
Monien lajien historiassa mainitaan henkilöitä jotka ovat olleet innokkaita riidanhaastajia, esim. karatessa Mobuto Choki. Vaikka eipä kai niitä kamppailulajeja voi oikein muutenkaan niin helposti kehitellä, kuin käytännön testauksilla.. Paitsi tietysti urheilukamppailuja..

Onka kellään muulla kokemusta väkivaltaisista pitkän linjan kamppailijoista? Ja millaisia? Jätetään nimet ja muut tunnistavat tekijät pois niin sheriffikään ei välttämättä suutahda..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu