Täällä yksi 20v tyttö. Juurikin pari päivää sitten yritin itsemurhaa. Vedin koko lääkekaapin tyhjäksi kuin karkkia vaan. Sitten alko se kauhea tärinä ja oksettava olo ja tajusin että tässä mä nyt pilaan muiden elämän. Soitin sitten itse hätänumeroon ja sairaalan kautta pääsin takasin kotiin.
Nyt on taas tyhjä olo. Harmittaa kun menin soittamaan apua. Harmittaa kun pidin sairaalassa turpani kiinni ja väitin etten ikinä tee enää samaa. Lääkäri lähetti suoraan kotiin. Sano vaan ettei tää nyt niin kriittistä oo, nostetaan vaan lääkitystä, et sä varmaan mitään keskusteluapua nyt kaipaa. Kotiin vaan lepäämään ja huomenna uuteen nousuun.
Haluan jonnekin hoitoon. Pyöreään pehmustettuun huoneeseen huutamaan. Oikeesti haluaisin vaan kuolla, mutta enhän mä saatana osaa sitäkään tehdä oikein.
Ja kun tää ei ole enää yrittämisen puutteestakaan kiinni. Oon yrittäny piristää itseäni hyvillä leffoilla, mielenkiintoisilla kirjoilla. Pakottanut isteni ihmisten ilmoille, näkemään tuttuja. Yrittänyt saada ihmissuhteet kuntoon. Kohta oon puoli vuotta käynyt psykologilla. Masennuslääkkeet nyt menikin sit kurkusta alas kaikki.
Tää on yks maanpäällinen helvetti. Vittu. Tulis nyt joku rekka ja ajais päältä.
Nyt on taas tyhjä olo. Harmittaa kun menin soittamaan apua. Harmittaa kun pidin sairaalassa turpani kiinni ja väitin etten ikinä tee enää samaa. Lääkäri lähetti suoraan kotiin. Sano vaan ettei tää nyt niin kriittistä oo, nostetaan vaan lääkitystä, et sä varmaan mitään keskusteluapua nyt kaipaa. Kotiin vaan lepäämään ja huomenna uuteen nousuun.
Haluan jonnekin hoitoon. Pyöreään pehmustettuun huoneeseen huutamaan. Oikeesti haluaisin vaan kuolla, mutta enhän mä saatana osaa sitäkään tehdä oikein.
Ja kun tää ei ole enää yrittämisen puutteestakaan kiinni. Oon yrittäny piristää itseäni hyvillä leffoilla, mielenkiintoisilla kirjoilla. Pakottanut isteni ihmisten ilmoille, näkemään tuttuja. Yrittänyt saada ihmissuhteet kuntoon. Kohta oon puoli vuotta käynyt psykologilla. Masennuslääkkeet nyt menikin sit kurkusta alas kaikki.
Tää on yks maanpäällinen helvetti. Vittu. Tulis nyt joku rekka ja ajais päältä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei ystävä. Ilmeisesti nytten joudut oppimaan samaa kuin minä, minullakin on vaikea tilanne. Nimittäin oppimaan sen, että itsetuhoajatuksiin syöksymionen on lapsellista. Aikuisuus alkaa siitä, kun sanot ei tuolle tielle. Kyllähän sinne helposti valahtaa, mutta ei. Mene luontoon kävelemään. Hengitä raikasta talvi-ilmaa. Katsele eläinleffoja BBC:n nettisivuilta. Niin ne eläimetkin selviävät talvesta, vaikka niillä ei ole oikein ruokaakaan eikä ketään huolehtimassa. Mene peiton alle ja ole siellä rauhallisin mielin, kuin riekko lumen alla turvassa. Sovitaanko kaikki, että kukaan meistä ei kuole. Yhdessä päätetään niin. Tee asioita, joista saa elämän tunnetta. Juokse lujaa tai hiihdä. Mene saunaan. Jos sinulla on kaveri, halaa häntä. Päivä kerrallaan kädet ristissä. Kyllä sinä jaksat, kun hiukan armahdat itseäsi, ettei kaikkea tarvitse jaksaa, vain yksi päivä kerrallaan. Mieti, mitkä asiat tuottavat hankaluutta. Kirjoita tunteitasi auki, Liity kuoroon ja laula, se auttaa paljon. Hengitä, ajattele että se riittää.
voimahalit, ystäväsi.
jotenkin tuttu tunne ei saa suutaan auki,,,ku tarvis ja lääkärit hokee samaa... samanlaiset tunteet mulla...terapia takana mut ei auta..ehkä vähän--- mut ei jaksa...toivon sulle jaksamista ja miten me uskallettais puhua??
Hei, tehän uskallatte hienosti kirjoittaa molemmat! Sanokaa lääkärille, että luette paperista aluksi, koska jännittää. Siitä se lähtee. Beetasalpaajia voisi kokeilla. Niitä ottavat muusikotkin, ettei pelota esiintyminen.
Papin kanssa kannattaa käydä juttelemassa, se on paikka, missä saa turvallisesti puhua. halit.
Yks tyhmä kysymys.. Mitä se puhuminen auttaa? Jos eletään päivä kerrallaan
silloin asiat on vielä hyvin, sitten kun mennään tunti kerrallaan tilanne on hieman jännempi tai oikeammin kai sanoa et ahdistavampi.
Puhetta mahtuu maailmaan, poliitikotkin löpisevät joutavia neljän vuoden välein mutta mikään ei ikinä muuta.
Sama se on tämän masentavan olotilan kanssa, puheet auttaa muutaman tunnin eteenpäin onhan se jo jotain sekin..
Kovin kaunis ajatus että lähdenpä luontoon ja katselen sen monimuotoisuutta ja kauneutta, jumankauta mistä siihen löytyis voimia ja selkärankaa et lähtee
metsää katselemaan meininkiä..
Ja minä muuten olen kokeillut sitä tänäkin talvena useamman kerran! Lumikengät jalassa pitkin nuuksion korpimaita välillä umpi eksyksissä, ei siinä hienoa hommaa tavallaan.
Toisaalta kun olin siellä keskellä metsää yksin olin tosiaan yksinäisempi kuin koskaan, melkein mielummin olisin ollut Jumbon lauantai kaaoksessa.
Pakko sanoa että oli todella surullista lukea nivelnuken tarina.
Itse olen tasan puolet vanhempi mies ja pakko sanoa et hieman silmäkulma kostui tarinaa lukiessani.
Mitä siihen voi sanoa ? Hei kulta jaksa edes se yks vitun tunti kerrallaan.
Itsellä on kaiken tän hevonpaskan keskellä ollut se uteliaisuus et jospa seuraava tunti toisi jonku jutun tullessaan.
Ja onhan niitä hyviäkin juttuja ollut eihän sitä muuten olisi edes hengissä enää.
Nivelnukke älä luovuta. Elämästä kannattaa pitää kiinni, vähän kerrallaan.
Tiedän jotakuinkin miltä sinusta tuntuu, menetis kaksi läheistä ihmistä kuukauden sisällä ja samalla tuli todettua että "ystäväksi" itseään kutsuvat olivat suurimpia juudaksia. Mun teki mieli lähteä täältä ja luovuttaa.
Mä olen tuon jälkeen ollut lähes täysin eristäytynyt ja sulkenut kaikki ihmiset läheltäni. Mutta sitä tyydytystä en suo että antaisin periksi.
Nivelnukke - sä olet Ikaros. Vaikka lensit liian lähelle aurinkoa ja siipesi poltit sä nouset uudelleen.
Tää maailma tuntuu usein helvetiltä ja ihmisten välinpitämättömyys on jotakin mitä en tule ikinä ymmärtämään. Mutta rekka ei ole ratkaisu tai lääkekaappi.
Mulla on mittarissa yli 30 ja ole mies. Oman osuuteni tämän maailman vääryydestä olen saanut taatusti.