Sekaisin(KO)?

Neuvoja kysellään saman kokeneilta ihmisiltä, jos niitä löytyy.

Olen seurustellut nykyisen avokkini kanssa noin 3,5 vuotta.
Kaikkee hyvää sekä huonoa on tapahtunut niinkun kaikisssa suhteissa yleensäkin.
Mies on murjonut itsetuntoni täysin yhdessä vaiheessa, mutta siltikin jaksoin painaa eteenpäin ja uskoa että kyllä se tästä!
Ollaan kestetty armeija aika vaikka meinasi jo usko yhdessä vaiheessa loppua.
Sitten muutin poikaystäväni kanssa yli 300 kilometrin päähän, vain siksi koska rakastin häntä ja en halunnut enää olla erossa, koska poikaystäväni oli juuri palannut armeijasta ja muutto oli aika pian jo sen jälkeen.
Noh, meillä meni ihan hyvin, mutta sitten alkoi taas huonot ajat.
Riideltiin päivittäin ja paljon, ja meinattiin jo ottaa välimatkaa hetkeksi että kummatkin saisivat selvittää ajatuksensa, mutta minä SILLOINKIN uskoin että kyllä se tästä!
No kyllähän se siitä sitten selkisi ja parani parempaan suuntaan.
MUTTA.
Nyt on taas alkaneet samat ajat, minun puoleltani vain ilmeisemmin.
Olen tavannut sattumalta ihanan miehen joka on saanut ajatukseni sekaisin.
En ole pettäjätyyppiä enkä harrasta muiden kanssa sähläämistä, mutta tämä mies on saanut tosiaan pakkini sekaisin.

Koen henkistä pahaa oloa joka päivä, koska en tiedä mitä haluan.
Haluanko olla tässä suhteessa vai en?
Pelkään myös sitä, että jos tästä suhteesta lähden ja tuleekin tunne jossain vaiheessa että hän olikin se oikea?
Pitäisikö antaa vain kohtalon viedä ja katsoa mitä se tuo tullessaan?

Tätä on jo jatkunut vähän aikaa ja avokkini ei tiedä mitään tilanteestani, koska emme yksinkertaisesti keskustele koska mieheni pelaa päivittäin ja PALJON eikä hän halua ilmeisemmin olla perillä asioistani.
Mutta vikaa on myös minussa, että en avaudu asioista joita mietin.

Kertokaa jos on samanlaisesta tilanteesta kokemusta taii haluatte muuten vain antaa neuvoja sekä kyselkää jos joku asia jäi vajaaksi. Ihmiset jotka haluavat musertaa kertomalla että hanki elämä tai muuta turhaa haluavat kommentoida voivat jättää mielipiteensä kertomatta.

Kiitos.
070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Tytsky. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu