Sisäinen silmä

Kamppailulajeja harrastaessani huomasin hyvin nopeasti pärjääväni pidempään harrastaneille. En oikeasti ollut teknisesti parempi vaan kykynni ennakoida oli omaa luokkaansa. Olin pitkään hämmentynyt tästä ja joskus tahallani hävisin harjoitusmatseissa, etten turhaan joutuisi antamaan uusia mahdollisuuksia kokeneemmille harrastajille todistaa lajin lajin erinomaisuutta. Vaihdoin saleja ja seuroja tuon tuostakin ja sama ilmiö toistui. Ei minulla ollut kilpailuviettiä, joten tylsistyin voittamiseen hyvin nopeasti. Oikeasti hain kamppailulajeista vain itsepuolustustaitoja käytännön elämään, koska tunnistin uhkaavia tilanteita ja väkivaltaisia ihmisiä ympärilläni jatkuvasti. Olin tosin jo kauan sitten oppinut ennakoimaan niitäkin tilanteita, silti aina ei ollut mahdollista väistellä fyysisiä kohtaamisia. Silloinkin yleensä kykenin välttämään tilanteen kehittymisen väkivaltaiseksi, koska osasin odottaa mitä olisi tulossa. Yritän kertoa tällä tilannetajuani, joka oli parempi kuin muilla yleensä. Tiesin jo etukäteen kaverin väärän vastauksen vievän tilanteen huonompaan suuntaan, joten toimin mieluummin itse puhemiehenä. Väistämättömissä väkivaltatilanteissa kykenin kyllä toimimaan ja olin pitkään hämmentynyt kyvystäni toimia ja tehdä nopeita ratkaisuja. Joskus olisi kannattanut vain hävitä, olisi välttynyt kostokierteestä. Siitäkin selvisin ennakointikykyni ansiosta. Tiedän olevani elossa kykyni vuoksi ja etsin sille hyödyllisempää tarkoitusta. Välillä pidin kykyäni kirouksena, sitten ymmärsin kykyni olevan suurempi lahja, jota pitää käyttää hyvän tekemiseen.

En ollut harrastanut kamppailulajeja enään vuosiin. Joskus katsoessani kamppailua kisoissa tai tv:ssä tunnistin kaltaisiani ihmisiä, jotka ennakoivat taidokkaasti. Sanoin joskus, en nähnyt sitä jatkuvasti nähdessäni kamppailua. Ennakointi sai heidät näyttämään nopeammilta mitä oikeasti olivat. Uskon vastaavia kykyjä olevan eri aloilla, sitä kutsutaan usein lahjakkuudeksi.
En tiedä, oliko näkemilläni kamppailijoilla käsitystä kyvystään ja sen kehittämisestä. Olette varmasti kuulleet tarinoita harrastajista, jotka ovat harjoitelleet, mutta eivät niin paljon kuin voittamansa vastustajat.
Lahjakkuus on minulle mystinen käsite, mitä se oikeasti on.

Minusta tuli Psyykikko yhdessä elämäni vaiheessa ja aloin toimia eräänlaisena henkisenä auttajana apua tarvitseville. Se elämä vei minut hyvin outoon mailmaan. Kykyni kehittyi entisestään ja normaali elämä alkoi olla jo vaikeaa.
Hakeuduin lopulta alalle jossa ei joutuisi ennakoimaan vaaratilanteita. Tämä itseni vuoksi, sillä elämä alkoi olla raskasta. Kykyni havaita tunne-, tunto-, maku- tai hajuaistimuksia kehittyi jatkuvasti ja huomasin olevani mestari kahvinpaahtamisessa, kamppailussa, myyntineuvottelijana ja ennustajana.
Ennustajan työssä kykyni ei ollut millään tavalla maagista vaan kykyä vuorovaikutukseen, jota siivitti elämänkokemus. Se oli kykyä nähdä ihminen ja löytää vuorovaikutus suljettujen ovien taakse. En siis nähnyt siinä mitään yliluonnollista. Hakeuduin alalta kuitenkin pois, koska en voinut välttää tulemasta ihmisten silmissä yliluonnollisia kykyjä hallitsevaksi tietäjäksi, vaikka en sitä oikeasti ollut. Halusin olla vain oma itseni. Myöhemmin ajateltuna en ole tästä aivan varma, onko kykyni vain vuorovaikutusta ja päättelyä.

Palasin takaisin kamppailulajien pariin. Löysin Aikidon ja nautin siitä enemmän kuin mistään muusta harrastamastani lajista aiemmin, se on minulle terapiaa alusta loppuun.

Tekstiäni voi kritisoida ja heittää päälle kuraa aivan vapaasti, sillä tiedän niin käyvän. Olenhan näkijä :) Jos joku, ehkä juuri sinä tunnistit viestini sanoman. Ole ystävällinen ja jätä viestiä tänne. Tarkistan tämän osion viikottain.

Hyvää päivän jatkoa kaikille.