masentaa

Olen 19-vuotias tyttö/nuori nainen.
Minulla on omituinen syy masennukseen, niitä syitä on myös hyvin monia. Mutta kerron tässä vain yhden joka kuulostaa joko tyhmältä tai teinimäiseltä.
En ole normaalipainoinen enkä halua olla. Olen alipainoinen kokoa 34 ja tälläisenä haluan myös pysyä aina. Olen liian pitkään joutunut loukkaantumaan kun toiset ovat tyrkyttäneet minulle ruokaa, udelleet minun syömisiäni sekä liikkumista. Mitä minun asiat toisille kuuluu? Minun paino on minun ainoastaan eikä kenenkään muun samoin minun elämäntavat. Syön ihan normaalisti, vältän herkkuja koska niitä inhoon, sekä liikun aika paljon enkä laihduttamistarkoituksessa. Satun vaan pitämään luonnossa kävelemisestä-pyöräilemisestä. Ja en halua lihoa enkä laihtua enempää vaan haluan ylläpitää kuntoani ja minun kokoa.
Muutama vuosi sitten sain lääkettä josta joko kasvoi ruokahalu, tai jotakin se minulle teki sillä kun aloin käyttämään lääkettä, lihoin nopeassa ajassa alipainoisesta lähes ylipainoiseksi, olin tosi lähellä lievää lihavuutta. Nyt kun tuota muistelen niin ällöttää, masentaa. Ihankun koko kehoni ois vaan hyväksikäytetty eikä minun omaisuutta kun lihoin vaikken halunnut, eikä se ollut minun syytä.
Kertokaa miten saan eräät lopettamaan ruuantyrkyttämisen, minun painosta puhumisen ja kaikkea muuta? En halua olla normaali, mutta mitä teen kun jotkut sitä saattaa haluta.
375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos sun paino nyt ei ole sillä tasolla että terveys ei siitä kärsi, niin kiitä huolenpidosta ja sano että tämä on sun tietoinen tahtotila.

Ei siitä nyt kenenkään luulisi hermostuvan.

Äänestä

Sano, että ET ole anoreetikko, ET halua laihtua vaan pysyä nykyisessä koossasi vaikka se hyvin siro onkin, että kiitos huolenpidosta, mutta että ET tarvitse ruoan tuputtamista, koska syöt normaalista ja terveellisesti ja pysyt koossasi, koska liikut ETKÄ minkään sairauden takia, ja jos he ovat kateellisia sinun hoikuudestasi, ongelma on heissä eikä sinussa. Aamen.

Äänestä

Niin, miten se heille kuuluu? Miksi he ottavat sen asiakseen? Oletko miettinyt?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


/&%42132 kirjoitti:

Olen 19-vuotias tyttö/nuori nainen.
Minulla on omituinen syy masennukseen, niitä syitä on myös hyvin monia. Mutta kerron tässä vain yhden joka kuulostaa joko tyhmältä tai teinimäiseltä.
En ole normaalipainoinen enkä halua olla. Olen alipainoinen kokoa 34 ja tälläisenä haluan myös pysyä aina. Olen liian pitkään joutunut loukkaantumaan kun toiset ovat tyrkyttäneet minulle ruokaa, udelleet minun syömisiäni sekä liikkumista. Mitä minun asiat toisille kuuluu? Minun paino on minun ainoastaan eikä kenenkään muun samoin minun elämäntavat. Syön ihan normaalisti, vältän herkkuja koska niitä inhoon, sekä liikun aika paljon enkä laihduttamistarkoituksessa. Satun vaan pitämään luonnossa kävelemisestä-pyöräilemisestä. Ja en halua lihoa enkä laihtua enempää vaan haluan ylläpitää kuntoani ja minun kokoa.
Muutama vuosi sitten sain lääkettä josta joko kasvoi ruokahalu, tai jotakin se minulle teki sillä kun aloin käyttämään lääkettä, lihoin nopeassa ajassa alipainoisesta lähes ylipainoiseksi, olin tosi lähellä lievää lihavuutta. Nyt kun tuota muistelen niin ällöttää, masentaa. Ihankun koko kehoni ois vaan hyväksikäytetty eikä minun omaisuutta kun lihoin vaikken halunnut, eikä se ollut minun syytä.
Kertokaa miten saan eräät lopettamaan ruuantyrkyttämisen, minun painosta puhumisen ja kaikkea muuta? En halua olla normaali, mutta mitä teen kun jotkut sitä saattaa haluta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu