koirapuisto

Nyt sitten jos joku teknisen lautakunnan jäsen, tai jäsenen tuttava tai perheenjäsen lukee tätä, voisi välittää viestin eteenpäin:

jos koirapuistosta halutaan toimiva, on sinne järjestettävä erikseen pienten koirien puoli ja isojen koirien puoli. Näin on muuallakin toimittu, miksei meilläkin.

Koirapuistoa ei saa rakentaa mihinkään hevonkuusen casinon takasaareen, sinne ei kukaan edes halua eksyä, saaret ovat jo nyt täynnä lasinsirua, ja todennäköisesti sinne rakennettuna puisto jää käyttämättä.

Hämeenlinnassa koirapuisto on linnan alueella, tosi hienolla paikalla, pienille koirille ja isoille koirille erikseen oma aitaus. Todella hieno veto. Kunpa Savonlinnassa tajuttaisiin koirapuiston tarpeellisuus turistiaikana, ehdottomasti jonnekin aivan keskustan läheisyyteen.
Vaikkakin luulen, että lähitalojen asukkaat valittavat, jos koirapuisto tulee liian lähelle.

Kyrönniemellä olis varmaan tilaa....
19318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kyrönniemen sillankorvaan kaupungilta katsoan oikealle puolelle.

Äänestä

Hyvä paikka olisi sellainen, mistä koirilla olisi mahdollisuus päästä uimaan. Varkaudessa koirapuisto näyttää olevan oivalla paikalla, koirilla on mahdollisuus päästä uimaan, ja puistossa on puita ja isoja kiviä, eli on aika luonnonmukainen verrattuna soralla täytettyyn puistoon.

Kukahan omistaa tällä hetkellä entisen pursiseuran alueen paviljongin vieressä, siihen oli alunperin tarkoitus rakentaa rivitalo, mutta sellaista siihen tuskin koskaan tulee.

Kaupunki voisi hieman kertoa, mihin suunnittelee koirapuistoa, koska kyllä sen pitäisi olla hyvällä paikalla, että sitä käytettäisiin. Ja lähellä kaupunkia. Tai sitten pitäisi rakentaa yksi itä- ja yksi länsipäähän, koska kaupunki on pitkulainen.

Äänestä

Nätkillä olisi hyvä paikka telakkatiellä K-kaupan jälkeen vanha urheilu kenttä.Tarpeeksi iso ja olisi helppo toteuttaa.Ja sopivasti syrjässä mutta lähellä koirien omistajia.Saisi vielä parkkipaikatkin autoille kun on tie perille.moni koiran omistaja on samaa mieltä kun on keskusteltu asiasta.Kannattaisi käydä tutustumassa paikkaan puistojen suunnittelijat,ja muutkin koiraihmiset,

Äänestä

Luuletteko että tämän kaupungin markkinauskovaista hienohelmapaskaeliittiä kiinnostaa tavisten halut ja toiveet ollenkaan? Heitä kiinnostaa vain omat puudelinsa sekä ahneimpien ääliöiden hyysääminen.

Eli luultavasti ette sitä ihan oikeasti tarvittua koirapuistoanne saa ellette rahoita, suunnittele ja rakenna sitä itse. Minkä taas pitäisi olla hyvin helppoa jos harrastajia piisaa.

Äänestä
  • idiootin mielipide, aivan tapojensa mukaan. Koiria ei kaupungissa edes tarvita, niistä ei tavalliselle veronmaksajalle ole muuta kuin haittaa ja kuluja. Myönnän että kyllähän yksinäinen koirasta oikein koulutettuna hyvän kaverin saa mutta niitä hyvin koulutettuja koiria ja myös sellaisen omistajia on loppujen lopuksi vähemmistö. Äläkä luule että tästä kaupungista löytyisi niin paljon talkoohenkeä että rupeaisivat ITSE tekemään jotain konkreettista asian eteen, pelkkää valitusta ja vinkumista siitä suunnasta kuuluu. Toimivat siis aivan kuten sinä kaikissa toimissasi TseTse. Paljon meteliä tyhjästä.

    Äänestä

  • Taas TseTseltä kirjoitti:

    idiootin mielipide, aivan tapojensa mukaan. Koiria ei kaupungissa edes tarvita, niistä ei tavalliselle veronmaksajalle ole muuta kuin haittaa ja kuluja. Myönnän että kyllähän yksinäinen koirasta oikein koulutettuna hyvän kaverin saa mutta niitä hyvin koulutettuja koiria ja myös sellaisen omistajia on loppujen lopuksi vähemmistö. Äläkä luule että tästä kaupungista löytyisi niin paljon talkoohenkeä että rupeaisivat ITSE tekemään jotain konkreettista asian eteen, pelkkää valitusta ja vinkumista siitä suunnasta kuuluu. Toimivat siis aivan kuten sinä kaikissa toimissasi TseTse. Paljon meteliä tyhjästä.

    Vedä sinä immu käteen.

    Äänestä

Koirapuisto kuuluu kaupungin rakennettavaksi, sitä ei edes tarvitse hoitaa, vain roskat aika-ajoin tyhjentää roskiksesta.
Leppävirralla koirapuisto on 5-tien varressa, paikka ok, mut toteutus huonohko. Sepelikenttää ei koirapuistoon ikinä! Mut Leppävirrallakin on pienten ja isojen puoli.
Nythän kaupunki ostattelee kartanon maita, mahtuisiko siihen yhteyteen johonkin pellonnurkkaan koirapuistoa??? Olisipa hyvällä paikalla, itäpuoli kaupunkia kasvaa, ja kantatien varressa palvelisi ohikulkijatkin. Pellon pohjatkin olis valmiina, ei tarviis kuin aitaukset pystyttää ympärille!!!

Nyt S-ryhmäkin vaan mukaan, ja sinne voisi palkata turistikaudeksi vaikka koiranvahtijoita, ja tehdä koirille omia pieniä aitauksia. Kylläpä sitä kaupassa tulis viihdyttyä ja ostettua, kun kulta voisi olla omassa vartioidussa aitauksessa shoppailun ajan.

Äänestä

Kappas täällä on taas tuo yksi paranoidi käynyt jauhamassa shittiä...

Sopivia esimerkkipaikkoja koirapuistolle:

1. Vanhan sillan viereinen alue/entinen leiriytymisalue siinä mäen päällä.
2. Niemelän pellon kulma siinä lammen vieressä, tai siellä blc:n kulmilla. Tietenkin vain jos se Niemelöille käy.
3. Entäpä kalastajakylän kentän joku kulma?
4. Entäpä tuokkolanlahden joku osa?

Ajakaa harrastajat ITSE asiaanne. Tutkikaa paikkoja ja kootkaa porukka. Pyytäkää lupa ja tehkää se talkoilla. Voin tulla avustamaan vaikken koiraa omistakaan. Tämän kaupungin pankolla velttona ja maha täynnä makaavat herrat EIVÄT tee asioillenne mitään, koska ovat omaan elämäänsä täysin tyytyväisiä - ja laiskoja.

Äänestä
  • Kumma juttu kun tämä Tsetsen kirjoitus osuu samoihin aikoihin kuin vapaamuurarisonta jota hän jakelee päivästä toiseen. Viestin nimellisestä asiallisuudesta huolimatta herää ajatuksia, josko vapaamuurarikirjoittelija ja TseTse olisivatkin jostain syystä yksi ja sama elämässään epäonnistunut luuseri.

    Äänestä

  • Vai niin, kirjoitti:

    Kumma juttu kun tämä Tsetsen kirjoitus osuu samoihin aikoihin kuin vapaamuurarisonta jota hän jakelee päivästä toiseen. Viestin nimellisestä asiallisuudesta huolimatta herää ajatuksia, josko vapaamuurarikirjoittelija ja TseTse olisivatkin jostain syystä yksi ja sama elämässään epäonnistunut luuseri.

    Se on ihan sama mitä sinulle pieneen mieleesi tulee. Minulla on sen verran pokkaa, että jos kirjoittelisin vm-aloituksia, voisin sen myöntää. Minä en niitä kuitenkaan kirjoittele. Siitä olen ko. kirjoittajan kanssa kyllä samaa mieltä että vm-spedet ovat täydellisiä ja kokonaisuudelle haitallisia hörhöjä.

    Entäpä tuo ehdotukseni koirapuiston paikoista? Osaatko sanoa siihen ASIAAN yhtään mitään? Minä tein ehdotuksia - tekisitkö sinäkin sellaisia tähän aiheeseen liittyen? Osaatko?

    Äänestä

Koirapuistoa haluavat, ette ole maksaneet koiraveroa, joten katson vaatimuksenne kohtuuttomaksi. Mielestäni koiravero voitaisiin palauttaa suuruudeltaan 200-400 euroa, koiran koosta riippuen. Kunhan tätä on kerätty pari vuotta voidaan puhua jostain koirapuistosta. Koirat aiheuttaa muutenkin siivottomuutta ja häirintää monissa taloyhtiöissä päivittäisellä haukunnallaan. Sontimisellaan ulkoilureittien ja pururatojen käytäville. Ennen sanottiin että vero ei kata, verosta perittäviä kuluja, laitetaan sen verran että siitä jää vielä kaupungin siivoustoimellekin jotain.

Äänestä
  • On se somaa, että joka asiaan, mihin liittyy koira, tulee näitä kaltaisiasi koiranvihaajia.Kyllä tässä maassa maksetaan jo niin paljon ja korkeita ja koko ajan lisääntyviä ja kasvavia veroja, että koirapuiston tekemiseen ei enää lisää veroja tarvita.Ennemmin unohdetaan joutavanpäiväiset lurinaradat, skeittiradat, koska on olemasa oikeitakin, kehittäviä harrastuksia nuorille kuni laudan pätkällä hyppiminen.Ja tämäntyyppistä voidan jatkaa loputtomiin.

    Kukaan ei valita siitä, että kaupungin päättäjät hamstraavat rahoja näinä tiukkoina aikoina joutaviin kokouksiin ja kuten eräässä mansessa, joku vuosi lähti koko kaupunginvaltuusto puolisoineen Madridiin viikoksi veronmaksajien rahoilla muka metroa tutkimaan..heh heh.Järki käteen, kuten LIDL:n mainoksessa:)

    Äänestä

Oikeassa olet cosco, mutta silti koiraveroa kannatan.
Tosiaan nämä tyhjänpäiväiset skeittiradat kasvoivat horsmaa ja samoin pelkään tapahtuvan niille koirapuistoille. Jonkunhan nekin pitäis siistinä pitää.
Ja päättäjille jos ei omassa kaupungissa saada päätöksiä tehtyä, niin on valittu väärin perustein valtuustoon.
Verot kansan verta juo.
Paljon on huonosti hodettuja koiria, jotka jätetään ilman ulkoilua ja riittävää liikuntaa sisälle haukkumaan. Koiravero laittaisi miettimään pikku pissiskset ja opiskelijat, ettei eläimiä voi ottaa, noin vain muotioikusta, ja samoin kissat. Pidän kyllä koirista ja kissoista jopa liikaakin, siispä tämä vero kirjoitus.

Äänestä

Nyt tuli koirille puistoaluetta, kun kaupunki osti Niemelän pellot. Siihen Mertajärven rantaan kunnon koiratahra niin isoille kuin pienillekin karvakuonoille.

Äänestä

Kyllä täällä metsiä riittää ilman erillis puistoakin, vai eikö ihmiset uskalla enää mennä lähimetsiin. Viherpiipertäjät vaatii puistoja ja metsien rauhoittamista, kun ei osaa liikkua kuin kaupungissa, mutta koiria pitää olla, on jotenkin uskottavampi.
Ei kuin lähimetsiin sen koiran kanssa ja marjasankot mukaan, ajankohdasta riippuen.

Äänestä

1. Kerätkää porukka samanhenkisiä esim. lehti-ilmoituksella.

2. Kokoontukaa yhteen miettimään paikkaa.

3. Laskekaa materiaalikustannukset. Eli aitatolppien ja aitaverkon määrä/hinta

4. Jakakaa tuo saatu hinta porukan jäsenmäärän kesken. Siitä saatte osviittaa onko se ylipäätään mahdollista tehdä porukan omin voimin.

5. Ottakaa yhteyttä lehteen joka tekee ideoistanne jutun.

6. Kysykää maanomistajilta/kaupungilta lupaa onko kaupungilla mahdollisuutta avustaa esim. maansiirroissa tai ylipäätään missään.

7. Tehkää se. Eikö olisi mukavaa saada porukalla joskus jotain aikaan ilman että siinä on virkamiehiä tai muita loisia häärimässä?

8. Suomessa on aivan liikaa sellainen mentaliteetti, että kaikki pitää tulla jonkin byrokraattimulukun kumileimasimen alta ennenkuin voidaan toimia. Mikään EI estä ihmisiä olemasta ITSE aktiivisia. Muu kuin luulo ettei mitään voi tehdä itse.

Jos hahmoani vihaava paranoidi välttämättä tahtoo jotain tähän kommentoida niin kommentoi edes ehdotuksiani, äläkä hahmoani.

Äänestä
  • Itukkaan jos saat pitää paikkasi vielä senkin jälkeen kun nimesi on täällä paljastunut. Te kommarithan vaatimalla vaaditte että kaiken pitää olla politbyroon hyväksymää ja Savonlinnan virkamiesten sosialistisiipi taputtaa innokkaasti käsiään ajatukselle. Saadaanpas näin toimien taas yksi ryhmä eli koiranomistajat "demokraattiseen" kontrolliin.

    Äänestä

  • Tee Pia se juttu kirjoitti:

    Itukkaan jos saat pitää paikkasi vielä senkin jälkeen kun nimesi on täällä paljastunut. Te kommarithan vaatimalla vaaditte että kaiken pitää olla politbyroon hyväksymää ja Savonlinnan virkamiesten sosialistisiipi taputtaa innokkaasti käsiään ajatukselle. Saadaanpas näin toimien taas yksi ryhmä eli koiranomistajat "demokraattiseen" kontrolliin.

    Sinä sairas Piian vihaaja mene lääkäriin ! ! ps. (Piiahan on kiva likka)

    Czzc, estyksessäsi on järkeä, kuka kovasti puistoa haluaa niin pitäis olla valmis tekemään asialle jotain. Ja antaa koirien haukkua, karavaani kulkee joka tapauksessa.

    Äänestä

  • Aitaa pystyyn kirjoitti:

    Sinä sairas Piian vihaaja mene lääkäriin ! ! ps. (Piiahan on kiva likka)

    Czzc, estyksessäsi on järkeä, kuka kovasti puistoa haluaa niin pitäis olla valmis tekemään asialle jotain. Ja antaa koirien haukkua, karavaani kulkee joka tapauksessa.

    kukaan ketään Piiaa vihaa henkilökohtaisella tasolla vaan hänen nimimerkkinsä CzzC:n mielipiteitä joista ainakin suurin osa on täyttä pskaa. Koirapuistoon meikäläinen ei ota kantaa koska asia ei mulle kuulu. Mutta ei kai kaupungin varoilla tule kustantaa kaikkien pienryhmien harrastuksia. Niin, väitän että puistoa käyttäisi ehkä alle 50 koiraharrastajaa mikäli se ei olisi aivan naapurissa. Ja kuka nyt sellaista naapuriinsa haluaisi. En minä ainakaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tekn. lautakunnalle! kirjoitti:

Nyt sitten jos joku teknisen lautakunnan jäsen, tai jäsenen tuttava tai perheenjäsen lukee tätä, voisi välittää viestin eteenpäin:

jos koirapuistosta halutaan toimiva, on sinne järjestettävä erikseen pienten koirien puoli ja isojen koirien puoli. Näin on muuallakin toimittu, miksei meilläkin.

Koirapuistoa ei saa rakentaa mihinkään hevonkuusen casinon takasaareen, sinne ei kukaan edes halua eksyä, saaret ovat jo nyt täynnä lasinsirua, ja todennäköisesti sinne rakennettuna puisto jää käyttämättä.

Hämeenlinnassa koirapuisto on linnan alueella, tosi hienolla paikalla, pienille koirille ja isoille koirille erikseen oma aitaus. Todella hieno veto. Kunpa Savonlinnassa tajuttaisiin koirapuiston tarpeellisuus turistiaikana, ehdottomasti jonnekin aivan keskustan läheisyyteen.
Vaikkakin luulen, että lähitalojen asukkaat valittavat, jos koirapuisto tulee liian lähelle.

Kyrönniemellä olis varmaan tilaa....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu