kannattaako kyseiseen liikkeeseen tulla kauempaa huonekaluostoksille?
tarkoitus olisi laadukkaat huonekalut saada.
kotisiili
69
8641
Vastaukset
- 98uioy879y
en minä tiedä. itse sain ainakin tosi hyvän sohvan sieltä jokunen vuosi sitten.
- 2 sänkyä
Ostin sähkökäyttöisen sängyn ja korotetun tuolin mummolle ja palvelu oli hyvää ystävällistä sekä toimitus tuli ajallaan. Aivan toinenjuttu oli oman sängyn ja sohvan toimitus suuremmasta liikkeestä.
- Sormi suussa?
Kotisiilin piha on mersuja täynnä. Tuskin kannattaa mennä, sillä rahaa niillä jo näkyy olevan. Lisäksi henkilökunta on vähän haluttoman oloista porukkaa.
Mitä sitten jos olisi vaikka ferrareita? Kovalla työllä kuitenkin varmaan hankittuja asioita elämään. KIRJOITTAISIT omalla nimellä, mutta ei, tuo kateus on niin säälittävän näköistä että eikö se jo tuhoa sinua sisältäsi? Miten pystyt elämään kun missä kuljetkin näet vain itseäsi menestyneempiä ihmisiä ympärilläsi. Kommentistasi pystyy jo päättelemään että odotat vain kuukausien vaihtoa että pystyt soskunluukulla valittamaan miten sinun tulisi saada lisää yrittäjien ja työläisten hankkimia ja maksamia veroeuroja.
Voisi sanoa hävetkää mutta ettehän te kateelliset veroeuroja ruinaavat osaa, kun teidät on niin kasvatettu.
Ps. Minäkin olen työläinen ja tyytyväinen sellainen koska ei ensinnäkin olisi aikaa eikä kyllä päätäkään olla yrittäjä.- Anonyymi
Voi että miten ihminen voi olla tyhmä!
Joku kysyy aloituksessa onko laadukkaita kalusteita ja kannattaako tulla kauempaa, niin kateuden keulakuva alkaa puhua mersuista, mikä ei liity kysymykseen mitenkään. Kyllä joidenkin ihmisten luulisi olevan vaikea elää sen tuskan kanssa, miten toiset ihmiset ovatkin päässeet menestymään paremmin, kun itse on jäänyt syvälle pohjalle. Ehkäpä kannattaisi todenteolla miettiä onko se oma elämä enää edes elämisen arvoista kun paskaa pitää alkaa puhua. - Anonyymi
TyytyväinenLPR kirjoitti:
Mitä sitten jos olisi vaikka ferrareita? Kovalla työllä kuitenkin varmaan hankittuja asioita elämään. KIRJOITTAISIT omalla nimellä, mutta ei, tuo kateus on niin säälittävän näköistä että eikö se jo tuhoa sinua sisältäsi? Miten pystyt elämään kun missä kuljetkin näet vain itseäsi menestyneempiä ihmisiä ympärilläsi. Kommentistasi pystyy jo päättelemään että odotat vain kuukausien vaihtoa että pystyt soskunluukulla valittamaan miten sinun tulisi saada lisää yrittäjien ja työläisten hankkimia ja maksamia veroeuroja.
Voisi sanoa hävetkää mutta ettehän te kateelliset veroeuroja ruinaavat osaa, kun teidät on niin kasvatettu.
Ps. Minäkin olen työläinen ja tyytyväinen sellainen koska ei ensinnäkin olisi aikaa eikä kyllä päätäkään olla yrittäjä.Ei siihen päätä tarvita, kiero luonne riittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi että miten ihminen voi olla tyhmä!
Joku kysyy aloituksessa onko laadukkaita kalusteita ja kannattaako tulla kauempaa, niin kateuden keulakuva alkaa puhua mersuista, mikä ei liity kysymykseen mitenkään. Kyllä joidenkin ihmisten luulisi olevan vaikea elää sen tuskan kanssa, miten toiset ihmiset ovatkin päässeet menestymään paremmin, kun itse on jäänyt syvälle pohjalle. Ehkäpä kannattaisi todenteolla miettiä onko se oma elämä enää edes elämisen arvoista kun paskaa pitää alkaa puhua.Katopa vähän sitä viestiä tarkemmin.
- safgasfsa
kotisiilissä on se ero, että tuotteen jonka ostat saat yleensä mukaasi samantien varastosta. kuopion liikkeissä ei koskaan ole mitään paikanpäällä vaan kaikki on tilaustavaraa. Kuka jaksaa odottaa viikkotolkulla tavaraa jonka tarvitsee heti?
Monta kertaa nähty juttu enkä enää viitsi Kotisiiliä kauemma lähteä. - Pilkkiari
Kyllä minä ainakin jaksan odottaa vaikka 2 kuukautta, jos tilaan Italiasta laatuhuonekaluja. Kotisiilin tavara saattaa löytyä varastosta, mutta se tulee halpatuotantona Virosta. Aika ison katteen saavat mööpeleilleen. Se on fakta se, että Kotisiili tekee hyvää bisnestä.
- Anonyymi
kyllä on tilattu mekin italialainen sohvakaluste siilinjärven kotisiilistä ja ei tarvinnu kalliilla vepsäläisestä tilata.
- silirimpsiis
joo varmaan jos laatuhuonekaluja tarvitsee, mutta jos on ostamassa ihan tavallisia käyttöhuonekaluja tyyliin sotka, masku, stemma jne.jne ei kukaan niitä kuukausitolkulla tosiaan kehtaa ootella.
- PekkaPaskapää
Asioin yhteen otteeseen useasti Kotisiilissä. En asioi enää. Kotisiili on vähän kuin Ikea. Mitään ei meinaa saada kasatuksi kunnolla, kun aina puutuu jokin lauta tai ruuvi. Asiakaspalvelu on lisäksi ylimielistä. Kerran menin liikkeeseen, niin myyjä sanoi palvelevansa minua piakkoin. Meni piiloon jonnekin, eikä tullut takaisin. Outoa. Loppuiko kenties työvuoro justiinsa?
- Ninniiis
Älkää missään nimessä ostako Koti-Siilistä! Odotimme myyjän oman virheen takia ruokailuryhmää kuukauden ajan, jonka jälkeen kyseinen myyjä kehtasi vielä korottaa pakettihintaa sadalla eurolla. Kuljetus saapui perille vasta klo 23 illalla, ja huolimatta siitä, että olimme maksaneet kotiovelle toimituksesta, jouduimme itse raahaamaan suuret paketit kadulta neljänteen kerrokseen, koska kuskilla ei ollut ketään auttamassa.
Tilausvahvistuksessa ja lopullisessa laskussa summa heitti useilla kymmenillä euroilla, ja kun kysyimme selitystä tälle, oli myyjän vastaus pelkkää ei-oota. Tilaamamme pöytä oli myös aivan erilainen, kuin mitä nettikaupan kuvissa ja tuolit aivan surkeaa laatua! Voi siis suoraan sanoa, että koko paketti lähti takaisin ja äkkiä. IKINÄ en ole saanut näin surkeaa palvelua mistään liikkeestä!- Anonyymi
Mainostaa näitä osamaksuja +luotolla maksuja Paska juttuja jos tilaat jotain niin sinun on maksettava etukäteen mööpelin ennen kun lähettää.Ei kelvannut että olisin maksannut heti kun sohva on meillä,täytyy rahat näkyä heillä ennen kun lähettää mitään.En maksa mitään etukäteen sanoin.Enhän minä maksannut tätä taloa enkä autoa näkemättä.Tämä Koti siilin homma on suomeksi sanottuna PERSEESTÄ.
- Anonyymi
Tilasin 2 Imperial tuolia. Tulivat jalat ja istuin osa erillään. Ja 2 pussia ruuvia. Ei kokoamis ohjetta. Ja tosi pahalle haisevina. Mikähän maali on noin karmea. Menivät pihalle ja sieltä metallin keräykseen. Tuoksuyliherkkänä tosi pettynyt. EN SUOSITTELE.
- Anonyymi
Jos sulla on herkkä nenä niin se ei ole kyllä kenenkään toisen syy.
Meillä on kotona samoja tuoleja ja ovat todella hyviä, sekä kestäneet myös hyvin ja eivät kyllä haisseet pahalle, jokainen nahka sen sijaan tuoksuu ja siinä on ominaishaju.
Tosiaan tuolit tulivat paketissa osissa, mutta ei tuo hirveästi vaatinut kasaan saamiseksi ja myös ohjeet kyllä löytyi paketista.
Jos et osaa koota niin kannattaa varmaan vain puisia kalusteita suosia.
- Anonyymi
Mistähän kautta tämän firman tuotteet yleensä tilataan?!
Aika kauan on aikaa kun ole käynyt, mutta aika vaihteleva on joskus ollut mielestäni valikoima, ja sitä kautta ehkä hintakin. Mutta yleensä myös hyvää saanut edullisesti, ja tosiaan nopeastikin.
Monet huonekalufirmat (vaikkapa Isku, Lahdesta kotoisin, ja huonekalupajasta kasvanut) valmistaa itse omat huonekalunsa joita myy, näin ei ole (käsittääkseni) tämän yrityksen laita. Sikäli tietenkin voi löytyy monille ostajaryhmille kaikkea ...
Toisaalta voi riippua siitä, jos hyvä viedäänkin alta ja nopeasti, en tiedä oikein nykyistä menoa ... Joku voisi tulla ja selventää ...- Anonyymi
Älkää missään nimessä tilatko ainkaan koti -siilin verkkokaupasta sain aivan ala-arvoista kamaa vaikka 500€ vitiini kertaalleen vaidetiin,itku meinasi päästä.sitten vielä huomasin toisessa kaupassa 100 € halvempi.ei mitään vastausta reklamaatiion,tekisi mieli lähteä Jyväskylästä paikan päälle sanomaan pari valittuasanaa.ÄLKÄÄ TILATKO KOTI-SIILIN VERKKOKAUPASTA MENKÄÄ SINNE KAUPPAAN JOS OSTATTE.minusta saivat ilmaisen mainostajan
- Anonyymi
Otsikko hauska, laadukkaat huonekalut. Kotisiilistä saa 70 luvun desingia ja laatu on kaukana.
- Anonyymi
Ostin Kotisiilestä Europe puutarhakalusteen mäntyä ja maalattu
valkoiseksi .Samaa tuotetta myy moni muukin liike. Kasattuani ryhmän totesin sen huonolaatuiseksi oksakohdat /maalaus ,mietin myytiinköhän minulle 2 laatua ja samaan rahaan olisin saanut esim. K -rauta 1 laatua??? - Anonyymi
Kyllähän kannattaa ostaa "Mustaa valkoisella", jos ei ole todisteita mitä on ostanut, niin on turha syyttää muita kuin itseään ...
- Anonyymi
Ko.myymälässä ei ollut sillä hetkellä mainostettua ruokailuryhmää. Olen odotellut heidän yhteydenottoaan reilut 10 vuotta. Kävin mainitsemassa asiasta, hyvin nenäkäs oli joku johtaja. Ilmekään ei värähtänyt. En todellakaan koskaan kehota ketään ostoksille sinne. Enkä ole tuon jälkeen asioinutkaan siellä. Tympeämpää asiakaspalvelua saa hakea. HYI HELVETTI.
saa nauraa ihmisille ja näille kommenteille tosiaan!
aina kirjoitetaan huonosta kokemuskesta eikä koskaan niistä hyvistä ja sitten haukutaan ja lietsotaan, säälittävää, todella!
siinäkin puljussa varastoja taitaa olla 7 vai 8 kappaletta ja tavaraa täynnä, kyllä se kauppa näyttää käyvän ja itse oon saanu vain ja ainoastaan hyvää ja laadukasta palvelua, niin kyllä kaikki tututkin jotka siellä käynyt.
olen myös reklamoinut joskus ja se on hoidettu ammattimaisesti ilman mitään ongelmia!
KYLLÄ asiakas jos menee itseensä myös niin monesti sieltä löytyy vikaa, että turha aina kauppaa syyttää.- Anonyymi
kyllä kai jos 70 luku miellyttää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä kai jos 70 luku miellyttää
joskus kauan sitten olin työharjoittelussa ko. firmassa, eipä jäänyt siitäkään kovin hyviä muistoja...
- Anonyymi
Löytyisköhän liikkeestä ns. Rintamäkeläiset sarjan kirjahyllyä, sellainen olisi hakusessa.
- Anonyymi
nimettömänä kateelliset valittaa ja aina löytyy joku jota osoittaa sormella ku ei itse peiliin katsota.
tilasinpa tänne stadiin sohvaryhmän, on muuten hyvä ja nopeasti toimitettiinkin.- Anonyymi
MaalaiSSerkkujen kanssa tilailette mööpeleitä tsadiin. Ette kai esittele paljasjalkasille asukkaille niitä tai onpa noita maskuja yms. sielläkin.
- Anonyymi
Ai stadiin vau
kyllä kannattaa
Jaa, tallainen foorumi löytyi ja aion myös jättää sanani.
Tilasin netistä sohvan ja sängyn, jännitti aika paljon ja pelkäsin että ne tuotteet eivät olisikaan hyviä tai jotain ongelmia olisi kuitenkin kun on ollut joskus joidenkin vaatteiden kanssa mitä olen netistä tilannut.
NO EI OLLUT ONGELMIA, sänky toimitettiin jopa nopeammin mitä luvattiin ja sohvakin tuli perässä parin pv päästä vaikka asumme Lappeenrannassa ja se sohva piti tilata erikseen koska sillä kankaalla ei sattunut olemaan varastossa.
Todella tyytyväinen asiakas olen ja suosittelen kyseistä huonekaluliikettä katsottavaksi jos aiotte kalustusta uusia.- Anonyymi
Ai nyt lappeessa ja viimeksi joensuussa, kyllä täällä pöljällä osataan toimittaa tavaraa
Niin se vain tavara liikkuu ympäri Suomea 😀 eikö ole jännä juttu Anonyymi ja eihän ne liiku pöljältä, sielläpäin ei kai taida pahemmin oikein mikään liikkua.
- Anonyymi
sallamaaritkor kirjoitti:
Niin se vain tavara liikkuu ympäri Suomea 😀 eikö ole jännä juttu Anonyymi ja eihän ne liiku pöljältä, sielläpäin ei kai taida pahemmin oikein mikään liikkua.
Kotisiili on pöljällä. Ymmärrän että olet oppinut käyttämään hymiöitä mutta voisitko lopettaa tuon lapsellisen tavan.
Anonyymi kirjoitti:
Kotisiili on pöljällä. Ymmärrän että olet oppinut käyttämään hymiöitä mutta voisitko lopettaa tuon lapsellisen tavan.
kyllä se näyttää googlemapsista pyylammilla onneksi vielä olevan, ei pöljässä pärjäisi 😀
hymiö tapa on nykyään kaikenikäisillä, joten älä viitsi esittää nimettömänä muuta 🙂- Anonyymi
sallamaaritkor kirjoitti:
kyllä se näyttää googlemapsista pyylammilla onneksi vielä olevan, ei pöljässä pärjäisi 😀
hymiö tapa on nykyään kaikenikäisillä, joten älä viitsi esittää nimettömänä muuta 🙂Saitko Salla 🥶 toisenkin jakkaran kauppiaalta😱 tästä mainoskampanjasta😁
Anonyymi kirjoitti:
Saitko Salla 🥶 toisenkin jakkaran kauppiaalta😱 tästä mainoskampanjasta😁
en saanut 😃 tuskin kukaan järkevä firma edes seuraa näitä kateellisten keskustelupalstoja. täällä me nolot vain itketään ja toiset vielä nimettömänä jauhaa valheita.. niin säälittävää 🤣
- Anonyymi
sallamaaritkor kirjoitti:
en saanut 😃 tuskin kukaan järkevä firma edes seuraa näitä kateellisten keskustelupalstoja. täällä me nolot vain itketään ja toiset vielä nimettömänä jauhaa valheita.. niin säälittävää 🤣
Sait jotain surkeita jakkaroita mainoskampanjasta😃 niin meillä täällä pöljällä on ollut tapana palkita😄
Anonyymi kirjoitti:
Sait jotain surkeita jakkaroita mainoskampanjasta😃 niin meillä täällä pöljällä on ollut tapana palkita😄
hahah 😃 en ottas vaikka antaisivat 😆 en tee mitää jollain jakkarolla 🤣 ei helvetti että saatiin nauraa..
niin läpinäkyvää naapuri katkeruutta tulee näkyviin ja ilmi tekstistäsi että en tiiä onko näin tyhmää ihmisen kirjoitusta nähny ennen 😃 niin sano kaksi naispuolista kaveriakin kun näytin tätä noloa viestiketjua 🤣😂 tajuat varmaan itsekin että moni utelias idiootti varmaan haluaisi nähdä pärstäsi, kuka ihminen voi olla noin, ei siihen keksi edes sanaa 😆 huhhhh..
mulle koti-siili on yhdentekevä ja en tunne ketään henkilökunnasta, enkä aio tutustua ja eikä kyllä kiinnostakaan 😀 ja mitä kateellinen naapuri PÖLJÄLTÄ tekee, tulee varmaan äitinsä pyynnöstä kun hän joskus tehnyt paskan kaupan siinä lafkassa ja itkettää nyt niin vietävästi kun tuote ei sopinutkaan meidän yksiön sisustukseen, 😅 niin keksitäänpä että tämä "Salla on jollain JAKKARA 🤣 palkalla vähä mainostamassa" kun hän ei sattunutkaan liikettä haukkumaan, kuten moni muu täällä säälittävällä paskanjauhanta alustalla 🤣😂😂 hahaha! maksetaan 50e jos viitsisit edes minulle kertoa jotenkin, että muut ei välttämättä näe kuka on näin typerä ihminen.
Tiedän yhden ihmisen, joka on vähän niinkuin hakkeri, (ja en sitten arvosta yhtään sellaista hommaa), mutta tässä tilanteessa kyllä tekee mieli kysyä jos hän viitsisi vähän onkia tietoja sinusta 🙂, siltä varalta että sinulla menee pupu pöksyyn ja pysytkin reppana nimettömänä. 😆 kaverini kertoi juuri vieressäni, joka tietää hänet jotenkin, että tuo tyyppi osaa kuulema joidenkin ip tietojen avulla pelkästään jos alusta on huonosti suojattu kuten kuulema suomi24 saada tietoja kuka on viestin kirjoittanut, ja selitti kaikkea muutakin jostain kirjoitusten ajasta pystyy varmistamaan jotain ja näyttää mistä päin maailmaa viesti on lähetetty jne. 😁 minä olen oikeudenmukainen ihminen ja vaikka nyt ei tämän isommasta asiasta ole kysymys niin se on periaate, että tollaiset yksinäiset ihmiset jotka huutelevat valheita vaikka niitä ei kukaan todellakaan uskokkaan, niin ne huuteliat myös vastaavat höpötyksistään vaikka sitten vähän pahemmin heidät nolaamalla 🤣
"kotisiilin mainostaja" hahaha, miten äitisi sinut on kasvattanut noin pilalle 🙄 mulle se firma on paskan tekevä, 😅 mutta se että puolustan muutenkin paljon yrityksiä palstoilla, koska itse olen yrittäjä ja joku harmistunut sossuntuki kaveri tulee jauhaa ja naurattaa jutuillaan minua, mutta että joku muu ei välttämättä tajua sitä, joka olisi kyllä todella typerä ihminen 🙂 niin se asia ei vain minun järkeen mahdu ja teen kaikkeni tässäkin asiassa että tällaiset pellet eivät naamaansa näyttele kehuja keräten 🤣😂- Anonyymi
sallamaaritkor kirjoitti:
hahah 😃 en ottas vaikka antaisivat 😆 en tee mitää jollain jakkarolla 🤣 ei helvetti että saatiin nauraa..
niin läpinäkyvää naapuri katkeruutta tulee näkyviin ja ilmi tekstistäsi että en tiiä onko näin tyhmää ihmisen kirjoitusta nähny ennen 😃 niin sano kaksi naispuolista kaveriakin kun näytin tätä noloa viestiketjua 🤣😂 tajuat varmaan itsekin että moni utelias idiootti varmaan haluaisi nähdä pärstäsi, kuka ihminen voi olla noin, ei siihen keksi edes sanaa 😆 huhhhh..
mulle koti-siili on yhdentekevä ja en tunne ketään henkilökunnasta, enkä aio tutustua ja eikä kyllä kiinnostakaan 😀 ja mitä kateellinen naapuri PÖLJÄLTÄ tekee, tulee varmaan äitinsä pyynnöstä kun hän joskus tehnyt paskan kaupan siinä lafkassa ja itkettää nyt niin vietävästi kun tuote ei sopinutkaan meidän yksiön sisustukseen, 😅 niin keksitäänpä että tämä "Salla on jollain JAKKARA 🤣 palkalla vähä mainostamassa" kun hän ei sattunutkaan liikettä haukkumaan, kuten moni muu täällä säälittävällä paskanjauhanta alustalla 🤣😂😂 hahaha! maksetaan 50e jos viitsisit edes minulle kertoa jotenkin, että muut ei välttämättä näe kuka on näin typerä ihminen.
Tiedän yhden ihmisen, joka on vähän niinkuin hakkeri, (ja en sitten arvosta yhtään sellaista hommaa), mutta tässä tilanteessa kyllä tekee mieli kysyä jos hän viitsisi vähän onkia tietoja sinusta 🙂, siltä varalta että sinulla menee pupu pöksyyn ja pysytkin reppana nimettömänä. 😆 kaverini kertoi juuri vieressäni, joka tietää hänet jotenkin, että tuo tyyppi osaa kuulema joidenkin ip tietojen avulla pelkästään jos alusta on huonosti suojattu kuten kuulema suomi24 saada tietoja kuka on viestin kirjoittanut, ja selitti kaikkea muutakin jostain kirjoitusten ajasta pystyy varmistamaan jotain ja näyttää mistä päin maailmaa viesti on lähetetty jne. 😁 minä olen oikeudenmukainen ihminen ja vaikka nyt ei tämän isommasta asiasta ole kysymys niin se on periaate, että tollaiset yksinäiset ihmiset jotka huutelevat valheita vaikka niitä ei kukaan todellakaan uskokkaan, niin ne huuteliat myös vastaavat höpötyksistään vaikka sitten vähän pahemmin heidät nolaamalla 🤣
"kotisiilin mainostaja" hahaha, miten äitisi sinut on kasvattanut noin pilalle 🙄 mulle se firma on paskan tekevä, 😅 mutta se että puolustan muutenkin paljon yrityksiä palstoilla, koska itse olen yrittäjä ja joku harmistunut sossuntuki kaveri tulee jauhaa ja naurattaa jutuillaan minua, mutta että joku muu ei välttämättä tajua sitä, joka olisi kyllä todella typerä ihminen 🙂 niin se asia ei vain minun järkeen mahdu ja teen kaikkeni tässäkin asiassa että tällaiset pellet eivät naamaansa näyttele kehuja keräten 🤣😂Ei huano sanoi Jorma. Salla on ny kyl tiukkan ja aika paha kirjottaa tollast, mutta mie kyl olen samaa mieltä tost, että toi kaiffar ois kyl haravinaise tyhymä. Ehk toi esittääs jotai roolii jollekkii ei voi tietää, mut ehei toi mies voi kyl olla puhasjärkine.
Ehk jos o sil joku vamma vois se selittä käytökse.
Ketää ei saa kiusat, olkaa hyvil mieli.
- Anonyymi
Kiinalaista paskaa myyvät ylihintaan,tosin sitä kaikki myyvät.
no nyt on katkeraa 😆 aika typerä heitto oli toi ylihinta 😀 useat muut liikkeet näkyvät myyvän montaa samaa tuotetta sitten vielä enemmän ylihinnalla 🙂
harmi jos sinä et taida oikein pärjätä elämässäsi 🙄- Anonyymi
sallamaaritkor kirjoitti:
no nyt on katkeraa 😆 aika typerä heitto oli toi ylihinta 😀 useat muut liikkeet näkyvät myyvän montaa samaa tuotetta sitten vielä enemmän ylihinnalla 🙂
harmi jos sinä et taida oikein pärjätä elämässäsi 🙄Taidat olla hyvin perillä liikkeen hinnoista hmyy😁
Anonyymi kirjoitti:
Taidat olla hyvin perillä liikkeen hinnoista hmyy😁
netistä pystyy vertailemaan aika helposti kenen tahansa hintoja 🤣
eikö se mamma kertonut kun olit pieni, vai eikö sillon ollut nettiä 😒 vai oletko vasta niin tuore tapaus maailmassa 😀- Anonyymi
sallamaaritkor kirjoitti:
netistä pystyy vertailemaan aika helposti kenen tahansa hintoja 🤣
eikö se mamma kertonut kun olit pieni, vai eikö sillon ollut nettiä 😒 vai oletko vasta niin tuore tapaus maailmassa 😀No eihän nämä nyt voi tämmöisiä yksinkertaisia asioita tajuta, mitä sä oikein kuvittelit? intternettikikö kun on niin tuore juttu vasta.
Anonyymi kirjoitti:
No eihän nämä nyt voi tämmöisiä yksinkertaisia asioita tajuta, mitä sä oikein kuvittelit? intternettikikö kun on niin tuore juttu vasta.
niin en tiedä, en kait sit mitään 😀 niin on netti uusi juttu, niin uusi että ei tyhmät näytä vielä ymmärtäneen sitä, kateus sen verran näkyy joidenkin silmiin hohtavan että uudenoppiminen ei ole päässyt alkamaan kun pitää vähän ensin paskaa paskapalstalla yrittää säälittävästi keksiä. 🤭😅
- Anonyymi
sallamaaritkor kirjoitti:
niin en tiedä, en kait sit mitään 😀 niin on netti uusi juttu, niin uusi että ei tyhmät näytä vielä ymmärtäneen sitä, kateus sen verran näkyy joidenkin silmiin hohtavan että uudenoppiminen ei ole päässyt alkamaan kun pitää vähän ensin paskaa paskapalstalla yrittää säälittävästi keksiä. 🤭😅
Salla nyt korkki kiinni on jo maanantai. Kauppias haluaa kohta bulkkijakkarat takaisin jos et rauhoitu.
Anonyymi kirjoitti:
Salla nyt korkki kiinni on jo maanantai. Kauppias haluaa kohta bulkkijakkarat takaisin jos et rauhoitu.
en käytä alkoholia 🙂 sulla ei muuten olisi varaa varmaan edes viiniin 😚 tee töitä, saatat menestyä ja saada joskus rentoutua sen viinin kanssa
- Anonyymi
Onko kotisiilillä tuotekatalogi netissä nimittäin tarvitsen museoituun 50 luvun taloon ns. Rintamäkeläiset sarjaan kuuluvan lipaston. Minulle jäi semmoinen käsitys että ko. liikkeessä olisi vanhempaa tavaraa. Minulla on matkaa sinne yli 100km jotta ei viitsi huvikseen ajella.
- Anonyymi
Tervetulloo vaan tänne pöljälle. Kääkeepä samalla meijän kylän halapahallissa.
- Anonyymi
Moi! Me tehtiin kalustetilaukset Vantaalle suoraan netistä ja kaikki toimi hyvin ja tuli sovittuna päivänä. Edullinen myös rahti.
Suosittelen myös.- Anonyymi
Hohhoijjaa eka kirjoitit Joensuuhun sitte lappeeseen ja nyt Vantaalle seuraavaksi varmaan väität että joku tilaa romuja westendiin. Ei kauppias käskenyt näin tuubaa kirjoittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hohhoijjaa eka kirjoitit Joensuuhun sitte lappeeseen ja nyt Vantaalle seuraavaksi varmaan väität että joku tilaa romuja westendiin. Ei kauppias käskenyt näin tuubaa kirjoittaa.
taitaa tämä kaveri olla se naapuri minkä tässä ketjussa jo monet huomannutkin kun läräsin.

Sinä et näköjään (jätän ehkä sanan pois, koska sitä ei tarvita) itse sitä tajua miten noloa tuo kirjoittelusi on, miten sillä tuot jo huomatun "kateutesi" esille ja miten pinnassa se sinulla on tätä firmaa kohtaan. Tosiaan nauraisi sinulle ihmiset kun tietäisivät kuka alentuu noin alas jankuttamaan lapsellisia juttuja. Olet selvästi lapsi tai teini. Kun karvasi alkavat kasvamaan, alat myös huomata painon ja pääset eteenpäin kehittymään. Kaikkea hyvää sinulle ja voimia kateutesi keskellä.

Onko keskustelupalstalla koskaan ollutkaan älyllistä, anteeksi: älykästä ja todella positiivista vuorovaikutuksellista keskustelua?
Muuten, ihan vain sivulauseena ja ystävällisenä huomautuksena: oikeasti ei kukaan voi tietää, kuka ja mistä tänne kirjoitetaan. Koska suurin osa kirjoittaa tänne somekeskustelupalstalle anynyyminä.
Sait ainakin minut hymyilemään toiseksi viimeisen kirjoittamasi lauseen kohdalla. Sitä en tiedä, miten sinua edellä kommentoinut sen ottaa...
Viimeinen lauseesi oli ihanan kohtelias!
Oikeasti mitkään asiat hyvin harvoin, jos koskaan, selviävät ainakaan minkään keskustelupalstan välityksellä, tai sen kautta.
Kaikkein viisainta ja parasta olisi aina ne kaikki asiat ( oli sitten kyseessä mikä tahansa asia) niin selvittää ne kasvokkain ja saman pöydän ääressä. Halki, poikki ja pinoon- tyyliin, eli kerralla selväksi. Jotta mikään ei jäisi hammasta puristamaan, tai mieltä vuosiksi kaihertamaan.
Ai niin, unohtui yksi asia vielä, jotta ei jäisi epäselväksi: Niin, minä en sitten ole tämän keskustelun aloittaja, enkä katkera ostaja, tai myöskään tämän kyseisen yrityksen palkkaama.
On huomattavasti tärkeämpääkin tekemistä, kuin nähdä aina tämän saman aiheen jauhamista viikosta, vai onko se jo peräti kuukaudesta toiseen. Kyllästyttää jo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
taitaa tämä kaveri olla se naapuri minkä tässä ketjussa jo monet huomannutkin kun läräsin.
kauppias tai salla kolmannessa persoonassaan korkki kiinni, jos kirjotat et ota
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kauppias tai salla kolmannessa persoonassaan korkki kiinni, jos kirjotat et ota
Vielä tähän,kauppias ei millään alalla vaikka möisi makeisia alentuisi sinun ja teidän tasollesi ja kirjoittelemaan jollekkin älyvapaalle juorupalstalle. täällä työttömät kohtaa, lukee ja jauhaa mitä Martina Aitolehti teki viime viikolla
- Anonyymi
Keskusteleminen kasvokkain olisi ( ja on) aina paras tapa selvittää asiat. Siis jos rohkeutta siihen on ja riittää. Sen kun vaan sovitte ajan ja paikan jossakin somepalvelussa. Ja sinne voi ottaa mukaan vaikka jonkin puolueettoman sovittelijankin, vaikka asianajajan.
Siinähän samalla selviää, ja tulee tutuksi, että ketkä ovat ne keskustelunosapuolet.
Voihan se vaikka selvittää ja auttaa tilannetta. Puhdistaa ilmapiiriä.
Täällä keskustelupalstalla ne ja mitkään asiat eivät selviä ja ratkea. Koska aito ja oikea keskinäinen vuorovaikutus puuttuu. Somen keskustelupalstalla "keskustelu" menee vain rähinäksi, samojen asioiden toistamiseksi, tai toisen osapuolen parjaamiseksi, tai syyttelyksi. Henkilöön, tai henkilökohtaisuuksiin meneminen ei ole myöskään oikeata keskustelua.
Vai onko kasvokkain keskusteleminen niin vaikeata nykypäivänä? Ja mahdotonta?
Mihin se keskustelemisen taito katosi, tai halu siihen?- Anonyymi
Kyllä saa nauraa tälle porukalle ketkä täällä höpöttää ja keksii juttuja ja kuvitelmia, tuo on paras tuo jakkara juttu tippuu sängystä kun repee niin pahasti, oi suomi on kateellisten maa. keksikää lisää ja pitäkää meidät tyytyväisinä pöljä jutuilla ja mitä mieleenne juolahtaa.
katon juuri team ahma ohjelmaa ja kuvittelen nämä kirjoittajat siihen rooliin. olette kyllä tyyyyyhmiä. kannattaa jättää yritys rauhaan mikä ei liity teidän typerään leikkiin. nähää kasvoitusten ja tapelkaa miehestä mitta kakkahousut.
- Anonyymi
Mie olen Laitilassa just (netissä), ja mietin menenkö tämöseen sosialistiseen metiaan ... Onko nuo tuotannolliset huonokaluset Siilit etes kapitalisteja ...
- Anonyymi
Onko kotisiilissä viikonlopun tarjouksia. Tarvitsen mahdollisimman ruman ja pahan hajuisen sohvan. Jos olisi vielä 70 lukua niin sitten olisi hyvä. Minulle on tulossa vieraita siksi kyselen. Kiitos jo etukäteen.
- Anonyymi
Maskussa näky tv mainos pyörivän, siellä on
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maskussa näky tv mainos pyörivän, siellä on
Maskussa on liian moderneja mööpeleitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maskussa on liian moderneja mööpeleitä
Onon.
- Anonyymi
Minun tilaamani vitriini ja tv- taso kakkos laatua täydellä hinnalla vitriinin ovi iha eri tasossa ,tv- tason kulmasta siivu pois,valitin sanottiin että sen on rustiikkinen MiNÄ SANON ETTÄ VOI PERKELE!!!!
- Anonyymi
Ou nou.. böndellä ollaan.
- Anonyymi
Kannattaa. Ehkäpä jopa saat tavaran mukaasi, ei tarvitse odotella. Paina kuitenkin tarkasti mieleesi, mitä ominaisuuksia myyjä lupaa.
- Anonyymi
Ei luvannut kellarin tuoksua mutta sain senkin.
- Anonyymi
Loistavaa palvelua! Valehdellaan asiakkaalle se mitä keritään ja sitten kun on tarpeeksi monta negatiivista palautetta heille annettu ja pyydetty hyvitystä niin enää ei vastata sposteihin.
En ymmärrä miten tuo paska firma on vielä pystyssä kun asiakkaan kohtelu on ala arvoista.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3207600Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1761853
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j561181Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019