Kohdattiin.

Kunpa voisin sinulta kysyä, miltä sinusta tuntui nainen kun kohdattiin. Tuntuikohan samalta kuin minusta tai tuntuikohan yleensäkään miltään. Näytit yhtä kauniilta kuin ennenkin, silloin kun sinut viimeksi näin. Pelkästään sinun näkemiseni tuntui pitkästä aikaa todella kivalta ja herätti mieleen asioita. Kun kurkotin ohitsesi, "jouduin" olemaan melko lähellä sinua, tuoksuitkin tietenkin taas niin hyvältä. Sinä saat minut hieman pois tolaltani. Olikohan sinullakin jännittynyt olo vai olisitko mielummin ollut näkemättä minua?
5266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jouduin hieman taistelemaan etten olisi horjahtanut sun puoleen. Olisin varmaan saanut sähköiskun jos olisit koskenut, ja sehän ei siinä tilanteessa olisi ollut sopivaa... En varmasti olisi voinut irrottaa enää.

Äänestä
  • Tapahtui perjantai-iltana.

    Äänestä

vaan. Irl eikä täällä! Hänestä kyllä saattoi tuntua siltä, että siinä se seksiaddikti ukkomies taas kuolaa seuraavaa panoaan.

Äänestä

tämä kohtaaminen tapahtui?

Äänestä

Etkö itse muista ;)

plusmiinus muutama viikkoa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hullaantunut. kirjoitti:

Kunpa voisin sinulta kysyä, miltä sinusta tuntui nainen kun kohdattiin. Tuntuikohan samalta kuin minusta tai tuntuikohan yleensäkään miltään. Näytit yhtä kauniilta kuin ennenkin, silloin kun sinut viimeksi näin. Pelkästään sinun näkemiseni tuntui pitkästä aikaa todella kivalta ja herätti mieleen asioita. Kun kurkotin ohitsesi, "jouduin" olemaan melko lähellä sinua, tuoksuitkin tietenkin taas niin hyvältä. Sinä saat minut hieman pois tolaltani. Olikohan sinullakin jännittynyt olo vai olisitko mielummin ollut näkemättä minua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu