usein mietin jo nyt, että kuinka järjestän elämäni sitten yksinäisenä vanhuksena. Minkä ikäisenä suostun lähtemään palvelutaloon, mitä teen ym.
Alan olla jo selvillä vesillä susta, mutta löydän niin harvoin ihmisen johon ihastun että en jaksa uskoa enää siihen pottiin. Saatan kuulostaa jotenkin surulliselta nyt, mutta itse asiassa olen iloisempi kuin aikoihin, huvittaa vaan nää mun pohdiskelut. :)
Alan olla jo selvillä vesillä susta, mutta löydän niin harvoin ihmisen johon ihastun että en jaksa uskoa enää siihen pottiin. Saatan kuulostaa jotenkin surulliselta nyt, mutta itse asiassa olen iloisempi kuin aikoihin, huvittaa vaan nää mun pohdiskelut. :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
tulet luokseni, etkä ikinä enää koe yksinäisyyttä. Köpötellään sitten vierekkäin vanhana ja pyydetään, että päästään palvelutalossa samaan huoneeseen :)
Minun aikana vanhainkodilla oli pariskunta samassa huoneessa, molemmat olivat syntyneet 1800-luvulla:) eli olivat yli 100 v molemmat
...tällaisia halua vielä tässä iässä ajatella......
Ehkä mä haluan myös pehmentää laskua siihen todellisuuteen sitten joskus. Olisi rankkaa odottaa koko elämänsä jotain jota ei koskaan tulekkaan. Realismi toimii tässä asiassa. Ajattelin alkaa sitten vaikka vapaaehtoistyöntekijäksi tai otan hylättyjä koiria itselleni. :)
odottaa palvelutaloon pääsyä, vai mitä odotat?
Samoja ratoja ajatukset mullakin kulkee.Yritän kuitenkin olla ajattelematta kuinka koska elämä on kuitenkin yhtä kaaosta jota jokainen yrittää hallita omalta osaltaan ei koskaan tiedä mitä huominen tuo tullessaan .Ehkä uuden ihmisen jonka kanssa jatkaa. Vähän kyllä epäilyttää minuakin sitä kun ajatteli että tää kestää loppu elämän ajan kuinka kävikään .Kyllä ne käsitykset pari suhteista mulla muuttuneet alan olla sitä mieltä että kerranhan täällä ollaan enkä ole enää aikoihin kieltäytynyt mistään ylimääräisistä nautinnoista .Kuulostaa varmaan katkeralta ehkä niin kaipa sitä tavallaan itse suojautuu ettei se elämä pyöri liikaa yhden ihmisen varassa ja mitä sillä on loppujen lkopuksi väliä paraskin ystävä kuitenkin pettää loppujen lopuksi .Enkä mitään omantunnon tuskia ole siitä enää saannut kun olen tehnyt sen itselleni selväksi että tämä on minun tapani selviytyä
Saisi siellä mummojen perässä juoksennella
olkaa onnellisia edes noista vanhuuden haaveista. minä en pysty edes siihen,sairastuin tuossa sen verran että nyt ei irtoo mitkään kiikkustuoli kevennykset,nekin jää jonnekin kurkkuun kiinni.vaikkei mulla nyt mitään välitöntä hätää pitäs ollakaan.pohtikaa ken voi sen tehdä.