altistustako?

Kaipaan neuvoja... Epäilen voimakkaasti, että työpaikkani on umpihomeessa. Kukaan ei asiaa vain usko, koska oireilen yksin! Työterveyshuollossa ja työpaikallani asia tunnistetaan, mutta mitään asian eteen ei tehdä, koska ongelmaa ei tunnusteta. Siksipä tunnen itseni luulosairaaksi.

Nyt kysynkin mielipidettänne. Onko lukijoilla kokemuksia ja näkemyksiä vastaavasta ja seuraavista oireista. Nämä siis oireeni päivittäin.
1. Kirvely:
*silmissä (punaiset silmät päivittäin).
*suun limakalvoilla (polte suupielissä, poskien limakalvoilla, kielessä)
* ylähengitysteissä (onko normaalia tuntea omat keuhkoputket?)
2.Hengenahtaus (keuhkoissa kipeitä kohtia) ja hengitys vaikeahkoa
3. Tihentyneet flunssat (4 antibiootti kuuria ½ vuoden aikana)
4. Vasemmassa sieraimessa haava, joka ei parane --> pysyy auki
5. Päivittäinen päänsärky
6. Veren valkosolut (leukosyytit) jatkuvassa seurannassa koholla.
7. Jatkuva lihassärky ja niveloireet

No niin, eiköhän sitä jo siinä. Asiat eli oireet olen esittäny työterveyshuollolle ja työpaikkani tiimille. Kukaan ei ota vakavasti. Ainoa ohje on "ota tai jätä" eli sano itsesi irti
39781
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Oireesi ovat ihan tyypillisiä homeoireita, ota ne vakavasti.

Luulosairauteen en usko, törkeää panettelua vaan.

- Tsemppiä :)

Äänestä

"ota tai jätä". Aika röyhkeää käytöstä vastapuolelta. Tuskin jäät ainoaksi niissä sisäilmaongemissa sairastumaan.

Äänestä
  • ON TOTTA ,ETTÄ JOS NÄITÄ TUNTEMUKSIA ON,NIIN EI NE OLE LUULOSAIRAUTTA!! SYY ON SIINÄ ETTÄ SE KALLIS REMONTTI TEKEE SINUSTA LUULOSAIRAAN.

    Äänestä

"onko normaalia tuntea omat keuhkoputket?"

- Ei ole, se on tulehduksen merkki. Altistuttuani homeasunnossa jouduin käyttämään keuhkolääkkeitä puolitoista vuotta. Keuhkoni olivat niin kipeät, että ne sattuivat ja tuntuivat.

Nyt kun keuhkoni ovat terveet taas, ne eivät tunnu enää ollenkaan ja siinä suhteessa kaikki on hyvin. Ikävä vaan, että poskiontelot ovat pamahtaneet ja tuntuneet jo yli vuoden. Silloin kun poskiontelot olivat terveet, ei niissäkään ollut mitään tunnetta ollenkaan.

Ei ihminen tervettä paikkaa tunne tai kiinnitä siihen mitään huomiota.

Äänestä

Sairasrakennussyndroomaoireilun, eli ns. kosteusvauriomikrobialtistuksen aiheuttaman ns. viivästyneillä IMMUNOLOGISILLA mekanismeilla toimivan allergisoitumisen piikkiin piikkiin näyttää kaikki oireesi mahtuvan.

Kyselit lukijoiden kokemuksista ja näkemyksistä mainitsemiisi oireisiin.

Kun I:s tyypin mikrobiallergikoilla oireet ovat yhtenäiset niin IgM/IgG-mikrobiallergiallergikoilla, joihin kuuluu n. 70 prossaa kosteusvauriomikrobiallergikoista minä mukaanlukien, oireet ovat yksiökohtaisesti moninaiset, johon allergialuokkaan sinäkin oirekokonaisuudestasi päätellen näytät kuuluvan.

Vertaillessani omaa oireilukokonaisuuttani sinun oireilukokonaisuuteesi, niin 1:s kohtaan kuuluvaa kirvelyä minulla ilmeni vasta loppuvuosina.
Keuhkoputkitulehduksen aikana tuntui kirvelyä keuhkoputkissa sekä oikean keuhkon yläosassa tuntui kuin siellä olisi jotain ylimääräistä.
Silmissä tuntui ajoittain "tikkuilua".

2:s kohdassa mainitsemaasi "hengenahtautta" ilmeni vasta työpaikka-altistukseni viimeisenä kuukautena ("flunssaoireet" olivat olleet päällä jo parisen kuukautta aiheuttajana uudet ilmastointilaitteet) muodossa rasitushengenahdistus.

3:s kohta. Yli 39 C:n vuorokauden-pari kestävä kuume oli ikkunoiden kiinnipitämisen aikana vallan tavallinen ilmiö miltei joka toinen kuukausi n. 10 vuoden ajan, jonka kuumeen yhteydessä esiintyi lihassärkyä ja "hengenahtautta" ja VAIN muutaman kerran joko poskiontelo- tai pitkäaikainen kirvelevä keuhkoputkitulehdus, joihin ei määrätty antibioottiallergiani takia kertaakaan antibiootteja.

Kohta 4. Nenäni limakalvot olivat loppuvuosina vereslihalla (siis tosikipeät)ikkunoiden kiinnipitämisen aikana, Aamuisin niistin veristä limaa ja työpaikalla sattoi yht`äkkiä alkaa nenästä vuotaa verta, kun limakalvot olivat kuivat kuin korput. Keäsisin ehtivät parantua.

Kohta 5. Ei päänsärkyä.

Kohta 6. Kun työpaikkamme siirtyi tt-huollon piiriin 10 vuoden kattovuotojen jälkeen, niin kaikilta Örebro-kyselyyn sisäilmaoireilijaksi ilmoitttautuneilta otettiin rutiinitutkimuksena verikokeena vain La ja TVK (täydellinen verenkuva), ja kun meillä kenelläkään verikoeottovaiheessa ei ollut edes päälläolevaa "flunssaa", niin tottakai tulokset olivat kaikilla normaalit.

Kohta 7. Vain korkean kuumeen yhteydessä minulla esiintyi lihassärkyä.
Loppuvuosina alkoi esiintymään öisin nilkkojen liikekipua (heräili kun nilkkakipu yllätti kääntyessä) ja ylösnoustua vasemman jalkapohjan aamukipuilua sekä aamulihasjäykkyyttä. Myös esim. polvi tai ranne saattoi ajoittain kipeytyä.

Kirjoitit kaipaavasi neuvoja.
Oirekokonaisuutesi huomioonottaen sinua on uhkaamassa ns. kosteusvauriomikrobiallergiasairauksien päällepuhkeaminen jopa.kirjona joiden ennaltaehkäisemiseksi alkaisin sinuna etsiskellä ns. kosteusvauriomikrobivapaata työpaikkaa.

Etsiskellä siksi, koska kirjoituksesi mukaan sinä olet työpaikkasi ensimmäinen sisäilmaoireilija ja kun olet, niin mikäli työantajasi ei ryhdy sinun takiasi suorittamaan STM:n määräämiä mikrobimittauksia, niin näyttö siitä, että oireilusi johtuu ns. kosteusvauriomikrobialtistuksesta jää saamatta.
Toki voit kääntyä työsuojelupiirin puoleen työpaikkasi sisäilmaongelmien selvittämiseksi.
Ja voit selvitellä sitä aluksi itsekin, koska jokaisella rakennuksella on oma kosteusvauriohistoriansa., eli alkaa kyselemään minä vuonna rakennus on rakennettu, minkälaisia kosteusvaurioita rakennuksessa on historiansa aikana ollut, onko aikaisemmin kukaan muu työntekijä oireillut/isairastunut/ammattitautisairastunut, onko mikrobimittauksia tehty jne.

Kun kirjoitit vaivanasi olevan jokapäiväinen "henganahtauskin", niin eikö tt-lääkärisi ole määrännyt kohdallasi vielä kertaakaan edes pariviikkoista Peff-seurantaa?
Kun Spiro-ja diffuusiokapasiteettitutkimuskin olisi jo paikallaan, niin pyydä tt-lääkäriltäsi lähete ko. tutkimuksiin. Myös Thorax-rtg olisi paikallaan otattaa.

Äänestä

Kiitoksia rohkaisevista ja kannustavista vastauksista. En siis olekaan "luulosairas" vaan kohtalotovereita löytyy ja oireetkin tuntuvat (valitettavasti) tutuilta ja koetuilta.

Äänestä

  • Faktaa ... kirjoitti:

    "Faktaa ...
    Mieti vielä
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Hypokondria"

    - Juu, aika tappava tauti usein, se hypokondriaksi leimaaminen. Hoitovirheestähän silloin puhutaan.

    Hoito on niin huonoa nykyisellään Suomessa, että tämä ketju tulee paisumaan kuin pullataikina:

    http://www.sanasinko.net/viewtopic.php?t=200

    Vastaavanlainen ketju hoitovirheistä on ollut muuallakin, vaan poistettu, mutta tuota ei niin vain tullakaan poistelemaan.

    Olen poiminut ketjuuni myös nimimerkki Margaretan mielenkiintoisen kommentin, jossa hän kertoo olevansa ulkomaalainen, joka asuu Suomessa. Hän sanoo omana mielipiteenään ja kokemuksenaan, että Suomessa tilanne sairaanhoidossa on todella HUONO ja muuttumassa pahemmaksi ja pahemmaksi.

    - Olette ylpeitä jostain semmoisesta, jota ei ole. Yritätte saada ihmiset uskomaan, että suomalainen sairaanhoito on niin täydellistä - pelkkää roskaa. Se, mitä olette kirjoittaneet, on suunnatonta hölynpölyä vain, hän sanoo:

    "I am a foreigner living in Finland. In my opinion/experience in Finland the situation in medical care is really BAD! and its getting worse and worse. You re proud of something what does not exist. You re trying to make people believe, that finnish medical care is so perfect- just rubbish!!. This what you have written is just huge nonsence!!! - margareta 15.3.2011"

    ( http://www.sanasinko.net/viewtopic.php?t=200#3357 )

    Äänestä

  • sanasinko kirjoitti:

    "Faktaa ...
    Mieti vielä
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Hypokondria"

    - Juu, aika tappava tauti usein, se hypokondriaksi leimaaminen. Hoitovirheestähän silloin puhutaan.

    Hoito on niin huonoa nykyisellään Suomessa, että tämä ketju tulee paisumaan kuin pullataikina:

    http://www.sanasinko.net/viewtopic.php?t=200

    Vastaavanlainen ketju hoitovirheistä on ollut muuallakin, vaan poistettu, mutta tuota ei niin vain tullakaan poistelemaan.

    Olen poiminut ketjuuni myös nimimerkki Margaretan mielenkiintoisen kommentin, jossa hän kertoo olevansa ulkomaalainen, joka asuu Suomessa. Hän sanoo omana mielipiteenään ja kokemuksenaan, että Suomessa tilanne sairaanhoidossa on todella HUONO ja muuttumassa pahemmaksi ja pahemmaksi.

    - Olette ylpeitä jostain semmoisesta, jota ei ole. Yritätte saada ihmiset uskomaan, että suomalainen sairaanhoito on niin täydellistä - pelkkää roskaa. Se, mitä olette kirjoittaneet, on suunnatonta hölynpölyä vain, hän sanoo:

    "I am a foreigner living in Finland. In my opinion/experience in Finland the situation in medical care is really BAD! and its getting worse and worse. You re proud of something what does not exist. You re trying to make people believe, that finnish medical care is so perfect- just rubbish!!. This what you have written is just huge nonsence!!! - margareta 15.3.2011"

    ( http://www.sanasinko.net/viewtopic.php?t=200#3357 )

    "Olette ylpeitä jostain semmoisesta, jota ei ole. Yritätte saada ihmiset uskomaan, että suomalainen sairaanhoito on niin täydellistä - pelkkää roskaa."

    - Kyllä minä tiedän lääkäreiden haluavan sädekehän päänsä päälle, että olisivat niin paljon parempia kuin muut ihmiset, lähes jumalan kaltaisia. Mutta sitä sädekehää ei tarjota heille, ei kenellekään ihmiselle.

    Jos haluaa kehittyä, kritiikki on vain siedettävä ja yritettävä ottaa siitä opikseen. Ei auta viestieni miinustelu siinäkään. Lääkärithän niitä käyvät miinustelemassa, olen tiennyt sen jo kauan.

    Äänestä

Mene työterveyshuoltoon ja otata verikoe "Homevasta-aineet". Eiköhän se näytä jotain, jos on altistunut homeille.

Äänestä

Pyydä terveystarkastaja paikalle ja vaadi homeitiömittaukset.

Äänestä
  • Terveystarkastaja ? Poliisit ?

    Äänestä

  • Miksi ? kirjoitti:

    Terveystarkastaja ? Poliisit ?

    Siksi, että terveystarkastajalle kuuluu homeitiömittaukset!

    Äänestä

  • Yks vaan kirjoitti:

    Siksi, että terveystarkastajalle kuuluu homeitiömittaukset!

    "Siksi, että terveystarkastajalle kuuluu homeitiömittaukset!"

    - Ja päältäkävely myös! Toi vain likaisen lumikokkaresohjonsa eteiseen ja jätti testit ottamatta. Totesi mikrobit silmämääräisesti, muttei arvellut niistä aiheutuvan terveyshaittaa, vaikka olimme molemmat poikani kanssa sairastuneet.

    Saatanan terveystarkastaja ja ihmisten päältäkävelijä!

    Ihme ja kumma muuten! Homehelvetin myötä kiroilu sujuu aina vain paremmin ;)

    Äänestä

  • Abbycabbylle.
    Kiiti hyvästä linkistä. Osaatko neuvoa, mistä noita mittareita saisi? Töissä porukka oireillut jo pitkään. Syytä ei ole löytynyt.

    Äänestä

Olen itse kokenut ihan saman! Kukaan ei uskonut minua. Työpaikassa henkilökunta vaihtui jatkuvasti muista syistä ja suurin osa henkilökunnasta oli osa-aika työläisiä. Eli siis suurin osa henkilökunnasta oli töissä niin vähän tai altistus oli niin lyhyt aikaista, että oireita ei tullut tai he eivät osanneet yhdistää niitä työpaikkaan. Koin vakavaa masennusta ja mistään ei tuntunut saavan apua. Työnantaja ei uskonut tai ei halunnut vaan tehdä asialle mitään. Lähin esimies piti minua laiskana ja työkaveritkin epäilivät, että onkohan tuo nyt oikeesti edes kipeä. Olin ihan pohjalla.
Aikaisemmin oli todella terve nuori nainen, flunssat sairastin pois kahdessa päivässä kun muut olivat viikon kipeinä. Sitten vähitellen työn takia sairastelu kävi niin pahaksi, että olin kahden viikon välein antibiottikuurilla poskionteloiden tulehduksen takia. Poskionteloiden tulehdus (huokaus), en edes tiennyt mitä se on ennekuin sairastelin työpaikan takia jatkuvasti. Lääkärit määräsivät astmalääkkeitä, kortisoonia ja vaikka mitä, että saisin hengitettyä.
Loppuen lopuksi väsyin taistelemaan, en vaan jaksanut enää. Etsin uuden työpaikan ja oireilu loppui kuin seinään. Sen jälkeen olen taas ollut terve nuori nainen. Koin että oli todella väärin, että se oli sitten ainut ratkaisu miten voisin taas olla terve ja tuntea oloni hyväksi. Mutta olen onnellinen että sen tein!

Äänestä

Joops aattelin tässä huviks kertoa, että valtion tarjoamassa majoituksessa,,, Siis intissä sain samoja oireita (erittäin vanhoja kasarmeja) ja vedin varmaa 6 antibioottikuuria ja oli lukuisia silmätulehduksia.
Niin ja poskiontelontulehdus vaivasi ties kuin pitkään, eikä nenä ole vieläkään palveluksen jälkeen auennut kunnol..että silleen. Ja luonnollisesti armeijalta turha pyytää korvaamaan mitään :P

Tuo päänsärky on myös yleistä kun altistuu homeelle pitkää ja siinä vaihees kun limaa pakkaantuu keuhkoihi alkaa tulla ties mitä keuhkokuumeita

Äänestä
  • Olisit mennyt sivariksi.

    Äänestä

Hyvin tuttua kauraa. Eri ihmiset voi oireilla myös eri oirein, hengitysteissä eri kohta, iho... Ota yhteyttä vakuutusyhtiöösi jos tarvitset uudelleen koulutusta, en tiedä tarkkaan miten proseduuri menee, mutta jos tehdään ammattitautiepäily, ne alkaa selvittää ja jos todentuu, saat mahdollisesti uuden koulutuksenkin. sinuna ottaisin yhteyttä keuhko- tai korva- , nenä- ja kurkkulääkäriin. Älä jää ainakaan kärsimään, tulet vaan sairaammaksi.

Äänestä

kúin hometta. Saattaa jopa olla että ilmassa ei ole hometta ollenkaan vaan sisäilma on liian kuiva. Sen voit helposti itse tarkistaa ilmankosteusmittarilla. Liian kuiva sisäilma voi myös aiheuttaa joitakin kuvaamiasi oireita. Ilman kostuttajalla siitä selviää helposti jos näin sattuisi olemaan. Olisi ikävä jos menetät työpaikkasi homeväittelyn takia jos syy onkin kuiva ilma toimistossa. Varrmista ensin tämä ja jatka sitten vasta home väittelyä.

Äänestä

Jos työpaikalla on esim 10 henkeä ja yksi oireilee. kannattaa tutkia oireilian oma asunto.

Äänestä

HYVÄ että on nuo sanat, "saattaa" ja "voi". Aivan kostutappa ilmaa ja siellä on mikrobiongelma ja toksista paskaa, niin alkaa tapahtumaan. Oireet kovenee.

Saattaa olla ja voi myös, että siellä on mikrobeja, runsasta bakteerinkasvua, 2-etyyliheksanolia, solumyrkkyjä ja vaikka mitä. Oikea Coctail.
Varmista ensin tämä ja jätä homesana pois huuliltasi.
Voi olla, että joku märkien villojen "pöläyttelijä" tosi mies vielä tulee hätiin tai joku mittarivillekin toteaa pintakosteusmittarin lukemien perusteella sen, että ei kosteutta, ei hometta, ei sieniä eikä terveysriskiä.

Olehan tarkkana miten yrittävät kusettaa. Omista ropan tuntemuksista voi kuitenkin päätellä missä mennään.
Jos siinä rakennuksessa oireita ja sairasteluja ja oven ulkopuolella ei, niin siinäpä onkin raapimista kenellä vaan.

Olisi ikävää mikäli menettäisit terveytesi pitkäksi aikaa tai lopullisesti typeryksien ja omanedun tavoittelijoiden antamien lausuntojen vuoksi.

Äänestä

Tuo oireilusi viittaa minunkin kokemukseni mukaan vahvasti kosteusvaurio-ongelmiin. Et varmasti ole luulosairas. Kyllä ihminen itse tietää milloin ei kaikki ole kohdallaan.

Oletko vasta tullut työpaikkaasi ?
Minäkin aloin sairastaa pian, kun olin mennyt uuteen työpaikkaan.

Sitä helposti luulee, että oireet menevät ajan myötä ohi, mutta ikävä kyllä niin ei käy yleensä, jos on kyse kosteusvauriorakennuksesta.

Äänestä

ketään ei kiinnosta, sillä mahdollinen korjaustyö vie rahoja, ei tuo.

Äänestä

hometaloissa olleena tunnistan kaikki nuo ja jatkuvan sairauskierteen vajaan 2vuotta yhteensä.Työpaikkoja oli 2 ja lastenpäiväkoteja vielä?????yksityinen lekuriasema työterveyshuoltona kirjoitti raportit ei siellä lukenut kaikkee mitä oli ollut.Valehteluksi itse koen..rahastusta jatkuvaa lekurilla oloa ja poissaoloa työpaikalla , olisin saanut jatkaa..mikä naurettavaa..NYT olen todella sairas ja pelkäänkin onko enää työkykyinen.Käyn tutkimuksissa nyt jukisen kautta polilla, puhallan ja muuta..allergiat jäi..ihotumat jäi ja homeesta saan hetkessä reagtion missä sitä onkaan!lääkkeet on kalliita ja kela hakaa vastaan kaikesta..

Äänestä

Hei!
minulla on samoja oireita ,muutimme uuteen työtilaan joka on ennen ollut työmiesten taukotupa, sinne on nyt tehty toimistotila mitään ei ole remontoitu vaan tuotu uudet kaapistot ja uudet sermit, kun jouduin sinne tilaan sain kauheita oireita, kurkkua kirvelee silmiä kirvelee ja henkeä pistää, on selvästi rinnassa kiperitä kohtia, päätä särkee. tilassa on 2 muutakin ,mutta he eivät kärsi . tunnen todella itseni luulotautiseksi. lääkäri sanoi että minulla on selvät ärsytysoireet. vaikea asia kun ei ole muuta työtilaa, täytyy varmaan lähteä pois töistä ettei sairastu vakavasti. Yritän ensin puhua pomolle josko löytyisi joku muu paikka.

Äänestä

En halua mitenkään väheksyä arviotasi, että työpaikallasi olisi hometta. Kuitenkin on yleistä, että ajatellaan juuri siellä työpaikalla sen homeen olevan. Oletko siis aivan varma, että home ei ole sinun kotonasi? Miten muut kotonasi, ovatko terveitä? Kun töissäsi ei muilla oireita ole, voisi se home sen puolesta olla kotonakin. Oletko huomannut viikonloppuna tai lomilla oireiden helpottavan (oletan että et ole töissä viikonloppuna)?

Äänestä

"Kun töissäsi ei muilla oireita ole, voisi se home sen puolesta olla kotonakin."

- Ei välttämättä, toiset voivat pärjätä paremmin yhden ollessa kipeämpi.

Seuraavassa kerron minulle soittaneesta poliisimiehestä, joka oli heidän perheestään juuri se, joka sairasteli. Syykin löytyi lopulta; hän kertoi olleensa järkyttynyt, kun suihkuseinää purettaessa ilmeni, että se oli puoleen väliin valkoisessa homeessa:

http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8115529/37715824

Äänestä

Et sinä luulosairas ole. Minä olin viimeisimmässä työpaikassani 10 vuotta ja kun työpisteen paikka vaihdettiin eri paikkaan alkoi ongelmat (olin ollut silloin n. 3 vuotta töissä siellä). Krooninen yskä, joka ei hellittänyt enennenkuin poskiontelot aina punkteerattiin n. 3 kk. välein, silmien vuoto ja punoitus, nenän tukkoisuus. Mielessä kävi silloin home, mutta kun muut eivät oireilleet!! Sitten jäin muusta syystä pitkälle sairaslomalle (1,5 vuotta), niin kaikki oireet hävisivät. Kun palasin töihin, siellä alkoi remontti ja kuinkas ollakkaan työpisteeni seinärakenteet olivat läpi mätöjä ja aivan homeessa!! Että näin...

Äänestä

Jos mahdollista vaihda heti työpaikkaa. Toinen vaihtoehto -
työnantaja on velvollinen osoittamaan sulle semmoisen työpisteen jossa voi olla, jos sekään ei toimi niin yhteys kaupunkin työsuojelupiiriin. Sitten alkaa tapahtua. Mutta älä anna itsesi sairastua enää. Itse olen käynyt saman läpi ja tapeelin yli 20 vuotta ja nyt olen allerginen kaikelle ruokaa myöten ja työkyvyttömyyseläke on hakusessa.

Äänestä

Oletko ottanut sellaisen asian huomioon, että olet töissä vain 1/4 ajastasi? Missäpäin tällainen työpaikka mahtoikaan olla?

Äänestä
  • "Oletko varma?
    Oletko ottanut sellaisen asian huomioon, että olet töissä vain 1/4 ajastasi?"

    - Idioottilogiikkaa?

    Mekin asuimme homeasunnossa vain vuoden ja kaksi kuukautta elämästämme sairastaen yhä silti!

    Monilla on ollut nirri pois syötyään myrkyllisiä sieniä vain kerran.

    Äänestä

Olet homeesta sairastunut selkeästi, et luulosairas. Ehkä muilla kestää pidempään saada oireita, mutta niitä tulee varmasti pidemmässä altistuksessa muillekin. Allergisena oireilee usein ensimmäisenä, tiedän sen omasta kokemuksesta ja luulosairaaksi muakin on sanottu. Että silleen. Älä jää odottamaan muutoksia tai että muut saavat oireita. Se on oma elämäsi ja terveytesi, muut tekevät mitä tekevät - tai ovat tekemättä.

Äänestä

Epäilen myös, että työpaikallani on hometta. Tällä hetkellä kosteusvaurion korjaus on menossa. Joten melko todennäköistä, että homettakin löytyisi. Parin kuukauden välein olen flunssassa. Antibioottikuureja ei ole ollut, mutta olo muuten huono. Minulla on migreeni ja tuntuu, että kohtaukset on nyt lisääntyneet. Viimeisen kuukauden aikana 1x/vko.

Työterveydessä olen ollut, mutta kuulemma oireeni eivät ole niin vakavia, että voisi harkita työsiirtoa. Hometta ei kuulemma tutkimuksissa ole löytynyt. Tiedä sitten koska moiset kokeet on otettu. Jos vielä kerran ennen kesää tulee flunssa, niin otan ja lähden. Eihän tämä nyt normaalia ole. Olen aina ollut perusterve ja pieni flunssa parantunut muutamassa päivässä. Nykyisin vie ainakin viikon, jollei enemmänkin. Harmittaa suunnattomasti, koska viihdyn työssäni ja inhottaa lähteä pois =(

Äänestä

Joo, työpaikka ei miellytä, siitä voi saada hengenahdistusta. Voi olla omassa perusterveydessä jotain puutteita, vitamiinitasapaino? Allerginen työpaikalla jollekkin materiaalille jolle yleensä ei olla. Tosiaan kotona eläimiä, tai oma asunto pölyinen, väärillä materiaaleilla käsitelty? ENSIN pitää nämä luettelemani sulkea pois, ennenkuin alkaa vaahtoamaan muuta!

Äänestä
  • ei miellytä. Onhan siinä kova paikko jos niin on. Ei auta silloin kotihomeet eikä vielä naapurinkaan.

    Nimimerkki kusetettukin, juttusi luettua en ihmettele, että olet senkin kokenut.
    Mutta ei tuollaiset paljoa hetkauta eikä henkeä ahdista. Paremmat jutut pitää pukata näille palstoille.

    Äänestä

"Allerginen työpaikalla jollekkin materiaalille jolle yleensä ei olla. Tosiaan kotona eläimiä, tai oma asunto pölyinen, väärillä materiaaleilla käsitelty? ENSIN pitää nämä luettelemani sulkea pois, ennenkuin alkaa vaahtoamaan muuta!"

- Hienoa, vaahtoamisen sijaan teittikin voi aloittaa jostain muusta, esim. oikeinkirjoituksesta. Po. 'jollekin'.

Vähemmän vaahtoamista ja kirjoitusvirheitä - enemmän asiaa!

Thank you very much!

http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/index.html

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


luulosairas? kirjoitti:

Kaipaan neuvoja... Epäilen voimakkaasti, että työpaikkani on umpihomeessa. Kukaan ei asiaa vain usko, koska oireilen yksin! Työterveyshuollossa ja työpaikallani asia tunnistetaan, mutta mitään asian eteen ei tehdä, koska ongelmaa ei tunnusteta. Siksipä tunnen itseni luulosairaaksi.

Nyt kysynkin mielipidettänne. Onko lukijoilla kokemuksia ja näkemyksiä vastaavasta ja seuraavista oireista. Nämä siis oireeni päivittäin.
1. Kirvely:
*silmissä (punaiset silmät päivittäin).
*suun limakalvoilla (polte suupielissä, poskien limakalvoilla, kielessä)
* ylähengitysteissä (onko normaalia tuntea omat keuhkoputket?)
2.Hengenahtaus (keuhkoissa kipeitä kohtia) ja hengitys vaikeahkoa
3. Tihentyneet flunssat (4 antibiootti kuuria ½ vuoden aikana)
4. Vasemmassa sieraimessa haava, joka ei parane --> pysyy auki
5. Päivittäinen päänsärky
6. Veren valkosolut (leukosyytit) jatkuvassa seurannassa koholla.
7. Jatkuva lihassärky ja niveloireet

No niin, eiköhän sitä jo siinä. Asiat eli oireet olen esittäny työterveyshuollolle ja työpaikkani tiimille. Kukaan ei ota vakavasti. Ainoa ohje on "ota tai jätä" eli sano itsesi irti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu