Raamattuko satukirja?

Hyvä olla!

Mua kuvottaa ihmiset, jotka laittavat raamatun samaan joukkoon satukirjojen kanssa.

Ensinnäkin, Raamattu ei ole SATUA!!!!
Tutustukaa oikeesti kirjallisuuteen vähän paremmin.
Yleensä Saduissa on jokin opetus ja ne on suunnattu lapsille.

Raamattu on kannesta kanteen fantasiaa. Toisinsanoen Raamattu on siis fantasiakirja ja Israelin kansan kansalliseepos, siinä missä Kalevala on meidän.

Mutta sitten eteen päin.
Vaikka Raamattu onkin vain Israelin kansan kansaneepos, on se silti monin verroin Kalevalaa merkittävämpi.
Kalevala kertoo tarupohjaisista asioista, kuten, että maailman kaikkeus olisi syntynyt sotkan munasta jne.
Kalevalassa on paljon tarinoita Väinämöisestä,
kun taas Raamatussa kerrotaan Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.

Väinämöinen ei tullut pelastamaan maailmaa.
Jeesus tuli. Jeesus lupasi pelastaa kaikki hänen päällensä uskovat ihmiset.
Herra Jeesus Kristus antoi Jumalan valtakunnan avaimet hänen opetuslapsilleen sanoen, ne joille te synnit anteeksi annatte, ne ovat myös taivaassa annetut, ja ne, joilta ne pidätätte, on myös taivaassa pidätetyt.

Jumalan valtakunta vaikuttaa yhä. Tällä hetkellä se lepää pääasiassa pohjoisella pallonpuoliskolla. Painopiste vahvasti Pohjois-Pohjanmaalla erityisesti Oulun ympäristössä.
Jumalan valtakunnan evankeliumia saarnataan kuitenkin myös muualla maassa väkevänä ja armollisena.

Jopa Helsingissä on upea hieno rauhanyhdistyksen toimitalo, johon pitkin viikkoa osallistuu runsans määrä seuravieraita kuuntelemaan Jumalan sanaa.
Jumalan valtakunta on laajenemassa kovasti myös Afrikassa, Etelä-Amerikassa, muualla Euroopassa, sekä Pohjoisamerikassa.

Raamattu on varsin vaikuttava kansalliseepos ja itse kukin uskovaisina olemme sen Israelin kansan ihmisiä, joista Raamattu paljon puhuu.
Raamattu on sen vuoksi kirjoista kaikista suurin. Se on kaikkien uskovaisten ihmisten kansalliseepos. Tätä kallisarvoista kirjaa selitetään Pyhänhengen avittamana seuroissa, sillä usko tulee kuulosta, ei lukemalla!

5

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Leksa-Veksa

      Joo, ei se ole kaikilta osin satukirja, vaan historiallisesti tosiasioihin perustuvaa.
      Mutta onhan siinä sellaista sadunomaisuutta, joka saattaa olla tarinaa tai ainkin höystetty, joka jää vain uskonvaraan, haluaako uskoa sellaisenaan, vai suhtautuuko varauksella.

      Minusta on väärin, että meidät pakoitetaan helvetin pelolla uskomaan yliluonnollisiin asioihin.
      Ei kaikki pysty uskomaan henkimaailman olemassaoloon.
      Raamatun ihmeisiin uskominen on samaa kuin uskoa nykypäivänä ufoihin, piruihin, kummituksiin ja vaikka mihin selittämättömiin asioihin.

      Jos hyvät enkelit on olemassa näkymättöminä ympärillämme, silloin on myös pahat henget ja viikatemiehet väijymässä. Uskovaiset uskoo näistä vain sielunviholliseen, jonka yksin on ehdittävä jokaisen meidän sieluamme turmelemaan. Meissä jokaisessahan pitäisi silloin asua sielunvihollinen, mutta aina siitä puhutaan vain yhdessä persoonassa.

      Suojelusenkelitkään ei ehdi joka paikkaan, vaan pieni lapsi monesti korpitiellä laskee pulkalla auton eteen. Sitävastoin vaikuttaa siltä, että sielunvihollinen, joka on vain yksi, ehtii aina ja joka paikkan yhtä aikaa.

      Seurapuheissa saarnaaja toitottaa alinomaa sielunvihollisesta, joka käy ympärillä kuin kiljuva jalopeura, mutta ei puhu suojaavista enkeleistä, ikäänkuin vain sielunvihollinen taistelisi sielustamme, eivät hyvät enkelit.

      Jeesus ei ole pelastanut maailmaa, sillä maailma on ollut pahan vallassa Jeesuksen ajoista saakka tähän päivään.
      Minusta Jeesus ei ole pelastanut islaminuskoisten maiden naisparkoja, joihin heidän aviomiehensä heittävät happoa kasvoille. Todella järkyttävää.
      Maailmanhistoria on täynnä järkyttäviä asioita , joihin Jeesus ei ole pystynyt vaikuttamaan, sielunvihollinen sensijaan on.

      Hyvähän meidän täällä on seuroja pitää ja vaipua omahyväisyyteen, kun muualla ihmiset kärsii helvetin tavoin. Voidaan sanoa, että helvettiä on ajallinen elämä jo ihan kylliksi, siihen ei enää jatkoa tuonpuoleisessa tarvita, vaan nekin pakistanilaiset naiset, joiden miehet ovat heittäneet syövyttävää happoa kasvoille, saisivat päästä kuolemansa jälkeen ikirauhaan, kun ovat kokeneet helvetin tuskia jo täällä ajassa. Olisi kohtuutonta vaatia, että heidän pitäisi käsittää meidän uskomme mukainen parannusken armo, välttääkseen toisen helvetin kuoleman jälkeen.

      Olkoon raamattu täysin totta tai ei, siinä on kuitenkin hyviä elämänohjeita, mutta että ei raamatunhistoria ole mitään mukavaa luettavaa. Samanlaista sortoa ja murhia, sotia tappoja, vainoja, kuin aina ennenkin maailmanhistorian aikakausina.

      Olisi kiintoisaa tietää, millaista vaikutusta Jeesuksen tuomalla uskonnolla on ollut, enemmän hyvää vaiko enemmän huonoa. Millaista elämä olisi nyt, jos uskontoa ei olisi koskaan ollutkaan. Olisimmeko kaikki muslimeita tai islamilaisia?

      Tai olisimmeko Kiinan konfutselaisia tai intian uskonnossa.

      Jeesusken olisi pitänyt vaikuttaa voimallisemmin ja pitemmän aikaa, eikä häippästä taivaaseen ennen aikojaan. Jos Jeesus olisi ilmestynyt kuolemansa jälkeen myös Pilatukselle ja ristiinnaulitsijoilleen, olisi uskonto saanut vahvemman otteen ja jalansijan.

      Nyt ollaan epäilyksen alla, kun Jeesusta ei näy eikä kuulu, joskushan se uskokin loppuu. Jos ihminen eläisi tuhat vuotta, ei hän uskoisi Jeesukseen.

      Minä olen kova epäilijä ja pidän mahdollisena, että Jeesuksesta sepitettiin tarina hänen kuoltuaan. Suuren kivenhän saattoi miesjoukko vierittää haudan suulta ja Jeesus vietiin salaiseen paikkaan. Muutama vartija oli helppo yllättää.
      Kummitusjuttuja on esitetty joka paikassa, yhteistä¨niille jutuille on näkijät ja todistajat. Kuitenkaan todistettavasti ei tarinoille löydy paikkansapitävyyttä.

      Esim pohjois-suomessa nähtiin paljon ufoja ja valoilmiöitä 1970 luvulla. Ihmiset sepittivät tarinoita, jotka itse asiassa olivatkin voimakkaista aurinkotuulista johtuvia kirkkaita revontuliilmiöitä.

    • "Jumalan valtakunta vaikuttaa yhä. Tällä hetkellä se lepää pääasiassa pohjoisella pallonpuoliskolla. Painopiste vahvasti Pohjois-Pohjanmaalla erityisesti Oulun ympäristössä."

      Jos tämä oli vitsi, niin kohtalainen.

      Jos taas kirjoitit tuon tosissasi, niin sinua voi vain sääliä.

    • Oulu on Jumalan valtakunnan pääkaupunki! :)

      • JV:n Jäsen!

        Ei Oulu ole Jumalan valtakunnan pääkaupunki, vaan kunnian taivas on se kultainen pääkaupunki, joka on valmistettu meille uskovaisille!
        Oulussa on vain ajalliset herrat johtamassa, miten kulloinkin täytyy uskoa.
        He eivät tee turhia uudistuksia, vaan he pikku hiljaa hyväksyvät joitain asioita, joiden nähdään olevan turvallisia uskovaiselle. Mutta he myös joutuvat miettimään kovasti, mitkä kaikki uudet jutut vaikuttavat uskolle vaarallisilta.
        Televisio oli sitä ja annettiin julkilausuma, ettei televisio kuulu uskovaiselle.
        Internet on vaarallinen, mutta koska siinä on tarpeellisiakin elementtejä, sitä ei ole voitu samalla tavalla laittaa pois, kuin televisiota.

        SENSIJAAN NYT JOUDUTAAN TEKEMÄÄN KOVIA OTTEITA SEN ETEEN, ETTEI USKOVAISET RUPEAISI KATSOMAAN NETISTÄ TELKKARIA, JOTA HARMILLISEN MONET TEKEVÄT!!! Olisikohan SRK:lla mahdollista toteuttaa internetliittymiä, joilta ei pääse huonoiksi havaituille sivuille, kuten esim. nettitv:sivuihin yms.


    • Freefree

      Raamatun vanha ns. hevosvaunuoppi tarkoittaa oikeasti pohjoisilla mailla irakin ja iranin seutuja. Jotkut vl-maallikot ovat jo vuosikymmeniä pitäneet raamatussa mainittua ilmansuuntaa "pohjoiset maat" toki Suomena ja Oulunseutuna :)
      Oulunsalon vanha kirkkoherra ja kuulu vl-siioninlauluntekijä selitti asian aikoinaan rehellisesti ja ymmärrettävästi. Hän oli asioihin perehtyneenä sitä mieltä ettei sitä pitäisi käyttää missään nimessä kuvaamaan eurooppaa tai pohjoismaita, koska sitä raamatunkohtakaan ei tarkoita. Koko asiahan on irroitettu ns. asiayhteydestään. Jopa Luther oli kuulema käyttänyt aikoinaan samaa, vaikka tiesikin hyvin asian oikean laidan. Sama testi lukee Saksassa mm. Luther-säätiön pääaulan seinällä olevassa suuressa kyltissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      246
      45322
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      190
      10849
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9701
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8518
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3200
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2212
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      34
      1576
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1500
    Aihe