Menettikö Oulu viimeisenkin tanssipaikan?

Saahaanko uutta tanssipaikkaa viimevuonna tulipalossa tuhoutuneessa Hietasaaren lavalle?
Olen kuullut paljon huhuja, että kaupunki ei antaisi rakentaa uutta lavaa tuhoutuneen tilalle! Vaan on rakentamassa huvipuistoa entisen lavan paikalle.

Oulun alueella on paljon lavatanssin harrastajia. Enään ei ole minkäänlaista tanssipaikkaa Oulussa, jossa voisi käydä tanssimassa, Kun Oulusta lopetettiin vuosien aikana kaiki ravintola tanssipaikat kokonaan.

Tansseihin jos haluaisi!
Ylikiimingin lava on taas pienen kokoinen tanssipaikaksi, jossa ei mahdu kunnollain tanssimaan, kuin Hietasaaren lavalla ennen.
Ja Muut lavat on taas sitten turhan kaukana: Jonne ei joka viikko jaksa lähtä ajamaan autolla, ja sitten yöllä takasin.

Eiköhän olisi Oululaisten aika pistää joku adressi pystyyn uuden samanlaisen lavan rakentamiseksi, kuin Hietasaaren lava oli: Jossa voi käydä myös talvellakin tanssimassa, ja Juhannusta viettää kesäsällä tanssin merkeissä.
3198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

höpö höpö,seksin hakuun mitään tanssipaikkoja tarvi rakentaa--vanhat ihmiset humalassa kompuroivat lattialla,hirveän näköistä.

Äänestä

Uutta tanssilavaa ei kaivata. Oululaisten mukaan tanssi on huoraamista, petollisuutta ja suurta syntiä. Oulussa on paljon lestadiolaisia (eräät myös tanssivia ihmisiä) ja he ovat päättäneet tanssiharrastuksen syntisyydestä. Hyvät tanssijat ovatkin sitten niitä suurimpia synnin tekijöitä...hihii... Näin meillä täällä suuressa ja mahtavassa OULUSSA!!! Jippii!!!

Äänestä

Ei tarvi uutta lavaa Ouluun, näitä on aivan riittävästi ravintoloissa ja kaljakuppiloissa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tanssin harrastaja kirjoitti:

Saahaanko uutta tanssipaikkaa viimevuonna tulipalossa tuhoutuneessa Hietasaaren lavalle?
Olen kuullut paljon huhuja, että kaupunki ei antaisi rakentaa uutta lavaa tuhoutuneen tilalle! Vaan on rakentamassa huvipuistoa entisen lavan paikalle.

Oulun alueella on paljon lavatanssin harrastajia. Enään ei ole minkäänlaista tanssipaikkaa Oulussa, jossa voisi käydä tanssimassa, Kun Oulusta lopetettiin vuosien aikana kaiki ravintola tanssipaikat kokonaan.

Tansseihin jos haluaisi!
Ylikiimingin lava on taas pienen kokoinen tanssipaikaksi, jossa ei mahdu kunnollain tanssimaan, kuin Hietasaaren lavalla ennen.
Ja Muut lavat on taas sitten turhan kaukana: Jonne ei joka viikko jaksa lähtä ajamaan autolla, ja sitten yöllä takasin.

Eiköhän olisi Oululaisten aika pistää joku adressi pystyyn uuden samanlaisen lavan rakentamiseksi, kuin Hietasaaren lava oli: Jossa voi käydä myös talvellakin tanssimassa, ja Juhannusta viettää kesäsällä tanssin merkeissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu