Noin sitruunaperhosen kokoinen tai hiukan pienempi, muuten valkoinen, siiven alakärjet kirkkaan keltaiset.En ole koskaan ennen nähnyt.
Outo perhonen
Ihmettelijä
3850
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Auroraperhonen (Anthocharis cardamines) lentelee tähän aikaan, yleensä melko matalalla ruohikkojen yllä, ja on valkoinen paitsi että uroksella ovat yläsiipien kärjet kirkkaan oranssiset. Naaraalla siivenkärjet ovat puolestaan harmaat. Siipiväli max 4,5 cm eli on kyllä sitruunaa pienempi, mutta kuvauksesi perusteella ainoa perhonen, jota voi siihen ajatella.
Saamastani linkistä katselin perhosten kuvia. Ei ole auroraperhonenkaan.Tämän perhosen pikkusiipien alakärjet oli todella kirkkaan keltaiset. Olisiko tuulen mukana tullut jostain kauempaa. En muista että olisin edes nähnyt kuvaa ennen tälläisesta. Asun Kaakkois-Suomessa. Perhosen näin tänään.
Selattuani nettikuvia. löytyi kuva auroraperhosesta jonka siivet olivat alhaalla, joten keltainen kuvio näytti olevan siipien alaosassa.