Hei kaikki!
Mulla olisi sellainen kysymys nyt niille äideille keillä on masennus, että miten olette selvinnet arjesta lapsenne kanssa?
Oliko masennus alkanut ennen lapsen syntymää?
Oletteko katuneet lapsentuloa?
Kertokaa kaikki hyvät ja huonot asiat mitä mieleen juolahtaa!
Itsellä on nyt sellainen tilanne, että mies haluaa kovasti lasta ja kyllä minä lapsista itsekin kovasti pidän, MUTTA itselläni on masennus ja parhaillaan epäillään että mulla olisi kaksisuuntainen mielialahäiriö. Haluaisin antaa lapselle hyvän kodin ja sen takia epäilen kannattaako edes moiseen ryhtyä. En halua mahdollisen lapsen kärsivän omasta sairaudestani. Toki itsellä on lääkitys jne, mutta se ei ole ratkaisu kaikkeen. Olen ollut jo yli vuoden sairaslomalla töistä ja näillä näkemin paluuta ei pitkään aikaan ole ja nyt haenkin kuntoutustukea..
Kertoilkaa omasta tilanteestanne ja jaksamisestanne arjen kanssa!
Mulla olisi sellainen kysymys nyt niille äideille keillä on masennus, että miten olette selvinnet arjesta lapsenne kanssa?
Oliko masennus alkanut ennen lapsen syntymää?
Oletteko katuneet lapsentuloa?
Kertokaa kaikki hyvät ja huonot asiat mitä mieleen juolahtaa!
Itsellä on nyt sellainen tilanne, että mies haluaa kovasti lasta ja kyllä minä lapsista itsekin kovasti pidän, MUTTA itselläni on masennus ja parhaillaan epäillään että mulla olisi kaksisuuntainen mielialahäiriö. Haluaisin antaa lapselle hyvän kodin ja sen takia epäilen kannattaako edes moiseen ryhtyä. En halua mahdollisen lapsen kärsivän omasta sairaudestani. Toki itsellä on lääkitys jne, mutta se ei ole ratkaisu kaikkeen. Olen ollut jo yli vuoden sairaslomalla töistä ja näillä näkemin paluuta ei pitkään aikaan ole ja nyt haenkin kuntoutustukea..
Kertoilkaa omasta tilanteestanne ja jaksamisestanne arjen kanssa!
Vastaukset 1
Vanhimmat
En suosittele lapsen hankkimista, jos on masennus. Voin sanoa omasta kokemuksesta.
Minulta meni unet lapsen syntymän jälkeen, eivätkä ole vieläkään palautuneet. 7kk sinnittelin lapsen kanssa, kunnes itkin pitkin päivää ja terveydenhoitajan kautta sain ajan mielenterveyshoitajalle.
Kävin muutamia kertoja keskusteluissa. Sitten tuli hurjia mielialan vaihteluja. Eräänä päivänä soitin hoitajalle, että en tulekaan, koska vointini on todella hyvä. Samana iltapäivänä yritin itsemurhaa. Onneksi mies oli kotona ja pelasti minut. Päädyin teholle ja hengenlähtö oli todella lähellä.
Sen jälkeen olin saikulla pitkään ja en pystynyt/jaksanut hoitaa tyttöä päivisin yksin, joten hän oli hoidossa. Näin jatkui useamman vuoden. Olin kyllä välillä töissä, mutta aina palasin samaan pisteeseen, yrittämään itsemurhaa.
Onneksi tyttö oli vielä niin pieni ja nukkui, että ei tiedä näistä asioista mitään. Olen edelleen kuntoutustuella ja työkokeilua mietitään. Nyt jaksan hoitaa tyttöä kotona ja olen todella onnellinen, että minulla on oma lapsi. Hankkimisajankohta ei vain ollut millään tavalla hyvä näin jälkiviisaana.
Välillä on ollut vauvakuumetta, mutta se menee nopeasti ohi, kun ajattelen omaa vointiani ja lääkitystä, jota joudun edelleen käyttämään. Lapsi joutuis turhaan kärsimään sekä muu perhe, jos en jaksaisikaan.
Joten mieti tarkasti. Jaksamista!