Hei kaikki!
Mulla olisi sellainen kysymys nyt niille äideille keillä on masennus/kaksisuuntainen mielialahäiriö, että miten olette selvinnet arjesta lapsenne kanssa?
Oliko masennus alkanut ennen lapsen syntymää?
Oletteko katuneet lapsentuloa?
Kertokaa kaikki hyvät ja huonot asiat mitä mieleen juolahtaa!
Itsellä on nyt sellainen tilanne, että mies haluaa kovasti lasta ja kyllä minä lapsista itsekin kovasti pidän, MUTTA itselläni on masennus ja parhaillaan epäillään että mulla olisi kaksisuuntainen mielialahäiriö. Haluaisin antaa lapselle hyvän kodin ja sen takia epäilen kannattaako edes moiseen ryhtyä. En halua mahdollisen lapsen kärsivän omasta sairaudestani. Toki itsellä on lääkitys jne, mutta se ei ole ratkaisu kaikkeen. Olen ollut jo yli vuoden sairaslomalla töistä ja näillä näkemin paluuta ei pitkään aikaan ole ja nyt haenkin kuntoutustukea..
Kertoilkaa omasta tilanteestanne ja jaksamisestanne arjen kanssa!
Mulla olisi sellainen kysymys nyt niille äideille keillä on masennus/kaksisuuntainen mielialahäiriö, että miten olette selvinnet arjesta lapsenne kanssa?
Oliko masennus alkanut ennen lapsen syntymää?
Oletteko katuneet lapsentuloa?
Kertokaa kaikki hyvät ja huonot asiat mitä mieleen juolahtaa!
Itsellä on nyt sellainen tilanne, että mies haluaa kovasti lasta ja kyllä minä lapsista itsekin kovasti pidän, MUTTA itselläni on masennus ja parhaillaan epäillään että mulla olisi kaksisuuntainen mielialahäiriö. Haluaisin antaa lapselle hyvän kodin ja sen takia epäilen kannattaako edes moiseen ryhtyä. En halua mahdollisen lapsen kärsivän omasta sairaudestani. Toki itsellä on lääkitys jne, mutta se ei ole ratkaisu kaikkeen. Olen ollut jo yli vuoden sairaslomalla töistä ja näillä näkemin paluuta ei pitkään aikaan ole ja nyt haenkin kuntoutustukea..
Kertoilkaa omasta tilanteestanne ja jaksamisestanne arjen kanssa!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet harvinaisen järkevä kun ymmärrät epäillä kykyjäsi äidiksi. Kiitos siitä. Miten todellakaan voisit tai jaksaisit hoitaa lasta jos olet epämääräisen pitkällä saikulla?
Toivon että et miehesi painostuksesta muuta mieltäsi ennen kuin olet terve. Olen aivan varma ettei vointisi parane rasittavassa pikkulapsielämässä. Ja kokemuksesta voin kertoa, että lapset kärsivät mielenterveysongelmaisesta vanhemmasta.
Kunpa sen käsittäisivät kaikki, joille omasta elämästä selviytyminen on rankkaa, ja jotka jonkin hyvin epäloogisen päättelyketjun tuloksena arvelevat, että mieli ja järki löytyy, kun tekee lapsen.
Ja te kaikki sitä miinusmerkkistä peukkua tykittävät: oletteko te olleet mielenterveysongelmaisen lapsia?
Kiitos kommentistasi! Olen kanssasi samaa mieltä ja odotan mielummin vuoden ja katson sen jälkeen mikä on vointi. Lapsen etu on tietysti ensi sijalla, eikä se että olisi tarve alkaa leikkiä kotia. Olen aloittanut kuitenkin yksityisellä psykiatrilla käynnin ja katsotaan jospa tästä lähtisi elämä kohenemaan! :)
Yksi asia mikä itseäni ärsyttää on se kun hoitajat joita itselläni on ovat kaikki olleet sitä mieltä, että tee vaan lapsi, täällä on ollut muitakin samassa tilanteessa olevia jne jne jne.. Se ei auta yhtään tilannetta kun olen aina lapsista pitänyt..
Hei mymmis, minulla on kuusi-vuotias poika ja olin raskaaksi tullessani sairauslomalla. On se totta että välillä on ollut rankkaa mutta hyviä asioita ja hetkiä on paljon enemmän.Olen käynyt läpi hankalan eron ja turvakodissakin jouduin käväisemään. Lastensuojelukin hönki jossain vaiheessa niskaan mutta nyttemmin saamme olla kokolailla rauhassa.
Hoida itseäsi ja tunnustele oloasi, tee suunnitelmia ja hoitakaa parisuhdettanne. Älä pidä kiirettä, lapsi on loppuelämäksi.
Tahdoin vain sanoa että lapsen myötä minulle aukesi kokonainen uusi maailma ja hyvä sellainen. Virheitä olen toki tehnyt mutta sitä voi sitten miettiä vaihtoehtoisia tapoja toimia ja seuraavalla kerralla voi onnistua paremmin.
Ja teitähän on kaksi...
Voithan vielä kysyä että miksi miehesi tahtoo lapsen ja sitoutuuko hän myöskin sen hoitamiseen---
Äitiys kyllä muuttaa ihmistä melkoisesti ja miksei isyyskin.
Minä sain lapsen vaikka olinkin sairastellut useamman vuoden. Lähinnä masennusta ja ahdistusta. Ne tunteet olivat ajoittain hyvin voimakkaita. Oli mulla muutama vauhtikausikin ollut ennen lasta mutta niitä ei kukaan vielä silloin osannut liittää muuhun sairauteen.
Tulin siis raskaaksi vaikka olin silloin uupunut. Raskausaika meni hyvin ja silloin ajattelin, että en saa nyt masentua lapsen takia.
Lapsen synnyttyä minulla alkoi kaksisuuntaisen mielialahäiriön sekamuotoinen jakso ja voin kertoa, että se oli yhtä helvettiä ja siihen vielä monen kuukauden kaikki mahdolliset vauvanvaivat. Eikä siihen kaikki jäänyt. muutama vuosi on mennyt ja sairastelen edelleen. Rankkaa on usein. Tiedän, että en tule tästä koskaan parantumaan mutta lapsi on ihanin asia elämässäni. Siitä en luopuisi koskaan. Se antaa minulle voimaa ja tunnen suurta rakkautta. Lapsi täytti sen tyhjyydentunteen sisältäni, mikä minulla aikaisemmin oli. Hän on myös kehittynyt aivan normaalisti ja on oikein iloinen ja mukava pikkuinen!
Siinä minun tarinani lyhykäisyydessään. Voimia sinulle!