Vaikea kuvailla mitä ajan takaa... En tiedä olenko ujo. Jos tiedän kuinka jossain tilanteessa toimitaan (postimerkkien ostaminen, kellonajan tms. kysyminen) niin tunnen oloni hyvinkin itsevarmaksi. Osaan toisinaan olla viihdyttävä jos saan tarpeeksi rennon vaihteen päälle.
On kuitenkin sellaisia alueita mitkä tuntuu ylitsepääsemättömän hankalilta. Esim. en ole koskaan ymmärtänyt miten ikäiseni nuoret aikuiset pystyvät ryhmäytymään yliopistolla ringeiksi jotka seisovat käytävällä juttelemassa tai liikkuvat nauravana porukkana ympäriinsä. Miten hitossa se tapahtuu??
Olen täysin hukassa näistä jutuista, minulla ei ollut teini-ikäisenä yhtäkään kaveria enkä oppinut sitä "etikettiä" miten nuoret käyttäytyvät keskenään, mitä pidetään "tarpeeksi coolina että voin hyväksyä tuon kaverikseni". Miten voi ylipäänsä yrittää sopeutua jonkun muun vaatimuksiin siitä millainen minun "pitäisi olla" menemättä ihan metsään? Tai ehkä ei pitäisi edes pyrkiä olemaan samanlainen kuin tämä porukoissa viihtyvä enemmistö (jota vastaan minulla siis ei ole mitään, lähinnä pidän heitä yli-ihmisinä)??
Mutta kun yksin oleminenkaan ei sovi minulle. Kun olen yksin keskustelen jatkuvasti itseni kanssa supisemalla (joo, aika säälittävää) ja mielenterveyteni kärsii kun rupean keskittymään liikaa itseeni kun ei ole ketään muuta johon keskittyä. Kaikista pahin vaihtoehto (kids don't do this at home) on se että rupeaa korvaamaan sen nautinnon mitä ihmisten kanssa olemisesta saisi (silloin kun se onnistuu se on ihanaa, mikään ei tunnu paremmalta kuin toisten kanssa rentoutuminen) vetämällä (yksin) kännit joka ilta ja katsomalla mielentilaan sopivia nettivideoita. Idioottimaista.
No joo ehkä tuli jo tarpeeksi:)
On kuitenkin sellaisia alueita mitkä tuntuu ylitsepääsemättömän hankalilta. Esim. en ole koskaan ymmärtänyt miten ikäiseni nuoret aikuiset pystyvät ryhmäytymään yliopistolla ringeiksi jotka seisovat käytävällä juttelemassa tai liikkuvat nauravana porukkana ympäriinsä. Miten hitossa se tapahtuu??
Olen täysin hukassa näistä jutuista, minulla ei ollut teini-ikäisenä yhtäkään kaveria enkä oppinut sitä "etikettiä" miten nuoret käyttäytyvät keskenään, mitä pidetään "tarpeeksi coolina että voin hyväksyä tuon kaverikseni". Miten voi ylipäänsä yrittää sopeutua jonkun muun vaatimuksiin siitä millainen minun "pitäisi olla" menemättä ihan metsään? Tai ehkä ei pitäisi edes pyrkiä olemaan samanlainen kuin tämä porukoissa viihtyvä enemmistö (jota vastaan minulla siis ei ole mitään, lähinnä pidän heitä yli-ihmisinä)??
Mutta kun yksin oleminenkaan ei sovi minulle. Kun olen yksin keskustelen jatkuvasti itseni kanssa supisemalla (joo, aika säälittävää) ja mielenterveyteni kärsii kun rupean keskittymään liikaa itseeni kun ei ole ketään muuta johon keskittyä. Kaikista pahin vaihtoehto (kids don't do this at home) on se että rupeaa korvaamaan sen nautinnon mitä ihmisten kanssa olemisesta saisi (silloin kun se onnistuu se on ihanaa, mikään ei tunnu paremmalta kuin toisten kanssa rentoutuminen) vetämällä (yksin) kännit joka ilta ja katsomalla mielentilaan sopivia nettivideoita. Idioottimaista.
No joo ehkä tuli jo tarpeeksi:)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ymmärrän aika hyvin mitä tarkoitat. Ryhmäytyminen on mullekin aika hankalaa. En ole täysin vieraantunut ihmisistä, osaan tuntea jonkinlaista yhteenkuuluvuutta ihmisten kanssa, mutta en yhtään tiedä miten ihmisiin tutustutaan.
vai niin
Tosi hyvin kuvattu toi ryhmäytymisen ongelma ja nyt olen just koulussa, missä pari- ja ryhmätyöt tosi IN ja mä en vaan jaksais niitä kaikenaikaa. Jotenkin ylitsepääsemättömiä tilanteita, mutta onneksi työelämässä kaikki sujuu ok eikä luokkatilanteen ongelmat vaikuta. Ihmisiin tutustuminen on taitolaji, mitä en ole oppinut eikä kukaan minuunkaan yritä tutustua eli lopputuloksena on yksinäisyyden ilo ja riemu. Toisaalta monet ihmiset on kyllä niin typeriä, että en kyllä välittäis paremmin tutustuakaan....