Mites teillä lähtee fiktion käsikirjoitusprosessi liikkeelle ja missä muodossa se etenee?
Entisenä novellistina minun ensirykäisyni on yleensä hyvin kirjallista muotoa. Lähden kirjoittamaan "synopsista" kuten novellia enkä paljon piittaa siitä, millaista elokuvallista dramaturgiaa se noudattaa. Hyvät mieleen tulevat dialogipätkät kirjoitan melkein valmiiksi saakka.
Teen siis auttamattomasti hirvittävät määrät turhaa työtä. Jotenkin homman idea on se että haluan pantata elokuvallisia ideoita myöhempään vaiheeseen jolloin pystyn keskittymään niihin paremmin tietäessäni että perusrunko on kunnossa.
Konkretisointi elokuvalliseen ilmaisuun onkin herkkua jota maltan tuskin odottaa. Kun voi antaa piutpaut alkuperäiselle proosalleen ja lähteä uudelle mielenkiintoiselle seikkailulle.
Mites te "uudemman koulukunnan" edustajat? Kirjoitatteko suoraan leffakäsistä niin että kuvat kulkevat silmissä ja tehosteet ryskää? Muokkaavatko käsikirjoitusohjelmat tapaa ajatella? Itselläni ei ole niistä kokemusta. Tähän saakka olen pärjännyt hyvin ilmankin.
Käsikirjoittamisesta
13
865
Vastaukset
- käsikirjoittaminen
on ihan omanlajisensa suoritus. Sillä ei ole tekemistä kaunokirjallisuuden kanssa. Tai on, mutta vain perustavanlaatuisissa lähtökohdallisissa asioissa. Ensinnäkin pitää olla jotain sanottavaa ja pitää olla kanttia sanoa ihmisestä jotain: pitää olla historiansa, sosiologiansa ja Freudinsa lukenut. Toistaiseksi kukaan suomalainen ei ole tehnyt yhtään kovan tason käsikirjoitusta. Kaikenlaista sivistymätöntä pintaliitäjää, viheltäjää ja puhaltajaa ja puuskutuksen ystävää on ollut asialla, mutta lopputuloksena on ollut vain lapsellista pubertaalista roskaa.
Elokuvan käsikirjoitus voi olla vaikka klassikkokirjallisuutta kuvalliseen kerrontaan sovitettuna. Truffaut, Antonioni tai Kubrick ovat esikuvallisia tässä. Tai kyse voi olla täysin omalta pohjaltaan nousevasta intellektualismista jonka kuvitus lukee kuin kuvallinen uni kuten Godardilla. Jokainen taideteos luo omat sääntönsä ja toimii omaehtoiselta pohjalta joko innistuen tai epäonnistuen. Mutta Suomessa kukaan ei edes pysty epäonnistumaan mielenkiintoisella tavalla. Täällä rimat ovat olleet käsittämättömän matalalla.
Oma ehdotukseni käsikirjoittamisen kunnianpalautukseksi (tai eihän sillä oikeastaan ole koskaan ollutkaan mitään kunnia): tukirahat pois entisiltä tekijöiltä ja rahaa vasta sille joka esittää käsikirjoitukseksi tekstin joka on tarkoitettu täysjärkisille ja täysikäisille katsojille ja joka kestää niin yhteiskuntakriittisen kuin yksilöpsykologisen analyysin. Koska elokuvaihmiset ovat näitä tekstejä osoittautuneet kyvyttömäksi arvioimaan, pitäisi kriitikkoina käyttää yhteiskuntatieteilijöitä ja psykoanalyytikkoja.- Töpsel
Yhteiskuntatieteilijöiltä ja psykoanalyytikoilta ei voi odottaa senkään vertaa dramaturgian tajua kuin paljon parjaamiltasi suomalaisilta elokuvaihmisiltä joten he eivät ikävä kyllä ole kykeneviä arvioimaan "tekstejä".
Elokuvapuolella oma käsikirjoittamiseni liittyy lähinnä dokumenttielokuvaan, joka on tyystin eri taitolaji kuin pitkä fiktio. Dokumenttielokuvan käsikirjoitusprosessi etenee koko tuotantovaiheen ajan ja on valmis mukautumaan materiaalin asettamiin rajoihin. Jos ajatellaan että pitkä fiktio on sävellyksenä sinfonia niin dokumentti on jazz-improvisaatio.
Fiktiopuolen käsikirjoitusta minulle opetti aikoinaan Nikita Mihailkov, jonka lyhyet vuosittaiset opetusperiodit vastasivat anniltaan todellakin usean vuoden suomalaista opetusta. Hän oli mestari nimenomaan novellitekstien dramatisoijana, mutta hänen kuten monen muunkin anti on ollut aina sama: elokuva ja kirjallisuus ovat eri taiteenlajit ja niiden dramaturgian muuttaminen muodosta toiseen ei käy ihan kädenkäänteessä.
Sinä parjaat ja haukut suomalaisia tekijöitä, joka on mielestäni väärä osoite. Ongelmana on kaupallishenkinen rahoituspolitiikka: Suomeen halutaan kaupallisia kassamagneetteja palauttamaan yleisö takaisin elokuvan pariin.
Mikäli halutaan nähdä myös taidetta kankaalla, olisi tehtävä jyrkkä muutos rahoituspolitiikkaan ja - todellakin - annettava ei uusille, vaan TOISILLE tekijöille mahdollisuutensa.
Käy katsomassa mitä tahansa elokuvapalstaa ja ihmettele mitä ihmiset käyvät katsomassa! Siinä Freudinsa ja sosiologiansa lukenut intellektuelli ei voi kuin huokaista syvään. - valinta
Töpsel kirjoitti:
Yhteiskuntatieteilijöiltä ja psykoanalyytikoilta ei voi odottaa senkään vertaa dramaturgian tajua kuin paljon parjaamiltasi suomalaisilta elokuvaihmisiltä joten he eivät ikävä kyllä ole kykeneviä arvioimaan "tekstejä".
Elokuvapuolella oma käsikirjoittamiseni liittyy lähinnä dokumenttielokuvaan, joka on tyystin eri taitolaji kuin pitkä fiktio. Dokumenttielokuvan käsikirjoitusprosessi etenee koko tuotantovaiheen ajan ja on valmis mukautumaan materiaalin asettamiin rajoihin. Jos ajatellaan että pitkä fiktio on sävellyksenä sinfonia niin dokumentti on jazz-improvisaatio.
Fiktiopuolen käsikirjoitusta minulle opetti aikoinaan Nikita Mihailkov, jonka lyhyet vuosittaiset opetusperiodit vastasivat anniltaan todellakin usean vuoden suomalaista opetusta. Hän oli mestari nimenomaan novellitekstien dramatisoijana, mutta hänen kuten monen muunkin anti on ollut aina sama: elokuva ja kirjallisuus ovat eri taiteenlajit ja niiden dramaturgian muuttaminen muodosta toiseen ei käy ihan kädenkäänteessä.
Sinä parjaat ja haukut suomalaisia tekijöitä, joka on mielestäni väärä osoite. Ongelmana on kaupallishenkinen rahoituspolitiikka: Suomeen halutaan kaupallisia kassamagneetteja palauttamaan yleisö takaisin elokuvan pariin.
Mikäli halutaan nähdä myös taidetta kankaalla, olisi tehtävä jyrkkä muutos rahoituspolitiikkaan ja - todellakin - annettava ei uusille, vaan TOISILLE tekijöille mahdollisuutensa.
Käy katsomassa mitä tahansa elokuvapalstaa ja ihmettele mitä ihmiset käyvät katsomassa! Siinä Freudinsa ja sosiologiansa lukenut intellektuelli ei voi kuin huokaista syvään.koskee sitä pyritäänkä periaatteeessa tekemään elokuvataidetta vai myyntiartikkelia. Niin paljon kuin tekopyhää huirskastelua esiintyykin, nämä kaksi ovat toisensa poissulkevia pyrkimksiä. Kun taiteellisista tavoitteista tingitään - tai kun niitä suoranaisesti halvesitaan kuten nyt tapahtuu - elokuva taiteenlajina lakkaa kehittymästä. Toistetaan vain sitä minkä jotkut jo aiemmin ovat kehittäneet ja joka on ollut tarpeeksi puhuttelevaa mennäkseen markkinointikohderyhmän kaaliin.
Suomessa mielestäni aina on ollut ongelmana se että rimoja ei ole asetettu tarpeeksi korkealle. Heinälatokomedian rinnalla on ollut vain heinälatotragediaa. Yleisinhimillinen puhuttelevuus on puuttunut kokonaan, tekijöiden todellisuudentaju on ollut Spede Pasasen luokkaa. Omat kansalliset tragediat kuten sodat on käyty uudelleen kerta toisensa jälkeen, ja ilmeisesti tullaan käymäänkin kunnes uudet sodat syrjäyttävät entiset. Ikkunoita ei tosiasiassa olla koskaan avattu Eurooppaan saati muille mantereille.
Raid-sarjan loppupuolella oli kohtaus, jossa Raid ampui puutarhanurmeaan pienoistraktorileikkurilla ajelevan teollisuuspohatan. Kohtauksessa tiivistyi tarinan robinhood-moraali ja efekti oli voimakas, koska "hyvä teko" tehtiin piilossa ja näyttävyyttä tavoittelematta - kukaan ei hurrannut kun tämän yhden kerran maailmassa toteutui jokin oikeus. Syvätaso oli mukana ruohonleikkuun myötä: ihminen niittää sitä mitä on kylvänyt. --- Tällainen kohtaus antaa edes jonkinlaisen pienen aavistuksen siitä mihin käsikirjoituksen pitäisi alkeellisimmillaankin yltää. Mutta tällainen herkkuhetki kotimaisessa draamassa ja elokuvassa on ollut harvinainen poikkeus.
Ei elokuva ole nykytilanteessa yksin. Myös esim. kirjallisuus on kaupallistunut ja muuttunut yhdeksi julkisuusareenaksi juorulehdistön rinnalle. Taivas varjelkoon, en muista milloin olisin viimeksi lukenut jotain hyvää suomessa julkaistua tekstiä. Kirjalliset kriteerit ovat kadonneet ja julkaistut tekeleet ovatkin usein muin kuin kirjallisin ansioin pinnallepäässeiden julkimoiden rusnailemia. - Media-opisk.
valinta kirjoitti:
koskee sitä pyritäänkä periaatteeessa tekemään elokuvataidetta vai myyntiartikkelia. Niin paljon kuin tekopyhää huirskastelua esiintyykin, nämä kaksi ovat toisensa poissulkevia pyrkimksiä. Kun taiteellisista tavoitteista tingitään - tai kun niitä suoranaisesti halvesitaan kuten nyt tapahtuu - elokuva taiteenlajina lakkaa kehittymästä. Toistetaan vain sitä minkä jotkut jo aiemmin ovat kehittäneet ja joka on ollut tarpeeksi puhuttelevaa mennäkseen markkinointikohderyhmän kaaliin.
Suomessa mielestäni aina on ollut ongelmana se että rimoja ei ole asetettu tarpeeksi korkealle. Heinälatokomedian rinnalla on ollut vain heinälatotragediaa. Yleisinhimillinen puhuttelevuus on puuttunut kokonaan, tekijöiden todellisuudentaju on ollut Spede Pasasen luokkaa. Omat kansalliset tragediat kuten sodat on käyty uudelleen kerta toisensa jälkeen, ja ilmeisesti tullaan käymäänkin kunnes uudet sodat syrjäyttävät entiset. Ikkunoita ei tosiasiassa olla koskaan avattu Eurooppaan saati muille mantereille.
Raid-sarjan loppupuolella oli kohtaus, jossa Raid ampui puutarhanurmeaan pienoistraktorileikkurilla ajelevan teollisuuspohatan. Kohtauksessa tiivistyi tarinan robinhood-moraali ja efekti oli voimakas, koska "hyvä teko" tehtiin piilossa ja näyttävyyttä tavoittelematta - kukaan ei hurrannut kun tämän yhden kerran maailmassa toteutui jokin oikeus. Syvätaso oli mukana ruohonleikkuun myötä: ihminen niittää sitä mitä on kylvänyt. --- Tällainen kohtaus antaa edes jonkinlaisen pienen aavistuksen siitä mihin käsikirjoituksen pitäisi alkeellisimmillaankin yltää. Mutta tällainen herkkuhetki kotimaisessa draamassa ja elokuvassa on ollut harvinainen poikkeus.
Ei elokuva ole nykytilanteessa yksin. Myös esim. kirjallisuus on kaupallistunut ja muuttunut yhdeksi julkisuusareenaksi juorulehdistön rinnalle. Taivas varjelkoon, en muista milloin olisin viimeksi lukenut jotain hyvää suomessa julkaistua tekstiä. Kirjalliset kriteerit ovat kadonneet ja julkaistut tekeleet ovatkin usein muin kuin kirjallisin ansioin pinnallepäässeiden julkimoiden rusnailemia.Mielestäni Joki-elokuvassa oli yleismaailmallinen ja ihmisiä oikeasti tarkkaileva käsikirjoitus, ja olihan siinä sen verran kansainvälisten tuulien tajuakin, että tällaiset monihaaraiset kerrontatavat ovat todella yleisiä muualla maailmassa nykyisin. Lisää samanlaista.
- anathemize
Sorry että änkeän kymysykseni samaan threadiin, mutta ajattelin että threadin aloittaja tai joku muu osaisi ehkä vastata tähän. Olen näytellyt muutaman vuoden harrastaja produktioissa teatteri ja elokuva puolella. Alunperin kuitenkin päädyin tähän elämään koska olin kiinnostunut ohjaamisesta. Pääsen piakkoin teroittamaan kynsiäni tuolla saralla, mutta käsikirjoittaminen on säilynyt täydellisenä mysteerinä.
Mistä aloittaa ei ole niinkään ongelmia, selvästikin homma vaatii kirjoittamista ja paljon. Ongelma on se että vaikka päässä on ajatuksia, joista osa ehkä hyviäkin, en ole koskaan kirjoittanut mitään. Mielikuvien tuominen kirjoitettuun muotoon vaikuttaa aivan mahdottomalta urakalta, tuntien uurastus tuottaa vähäisen määrän tuskallisen huonoa tekstiä jonka itsekriittisenä naulaan saunan seinään ja ammun täyteen reikiä samalla kun kiroilen. :)
Olen liikkeellä peruskoulu pohjalla, täytenä ummikkona mitä kirjoittamiseen tulee. Onko olemassa kursseja jotka aloittavat niin alusta että minun niillä kannattaisi käydä? Onko kirjoja joita voisit suositella? Pelkään että minulta ehkä puuttuu kirjoittamisen vaatima pitkäjänteisyys, tai ei... ehkä vain vihaan kirjoittamista, mutta teen silti. Helvetillisen vaikeaa puuhaa se joka tapauksesa on, täytyy sanoa.- Töpsel
Itse rakastan kirjoittamista. Ihan mitä vaan. Se on helppoa ja se on luontaista. Minun on vaikea kuvitella käsikirjoittajaa joka inhoaisi kirjoittamista ja jolle kaikki olisi työtä ja tuskaa. Sellaiseen ei auta mitkään kirjat eikä kurssit.
Minulla homma lähtee pyörimään joko a) tilanteesta, sen jatkosta ja siihen liittyvistä taustoista proosamuodossa tai b) rakenteesta, jonka sommittelen mind-mapping -systeemillä. Jos olet huono kirjoittamaan niin suosittelen "mäppäystä".
Mäppäämällä pysyy kasassa samanaikaisesti sekä laajemmat rakenteet että kohtausten sisäiset detskut - jopa dialogipätkiä voi rakentaa mäppäyspallukoitten sekaan. Opiskele rinnakkain miellekarttoja ja mind-mappingia suhteessa mise-en-sceneen niin pääset ideoittesi konkretisoinnissa ainakin uudelle tasolle. ;-) - anathemize
Töpsel kirjoitti:
Itse rakastan kirjoittamista. Ihan mitä vaan. Se on helppoa ja se on luontaista. Minun on vaikea kuvitella käsikirjoittajaa joka inhoaisi kirjoittamista ja jolle kaikki olisi työtä ja tuskaa. Sellaiseen ei auta mitkään kirjat eikä kurssit.
Minulla homma lähtee pyörimään joko a) tilanteesta, sen jatkosta ja siihen liittyvistä taustoista proosamuodossa tai b) rakenteesta, jonka sommittelen mind-mapping -systeemillä. Jos olet huono kirjoittamaan niin suosittelen "mäppäystä".
Mäppäämällä pysyy kasassa samanaikaisesti sekä laajemmat rakenteet että kohtausten sisäiset detskut - jopa dialogipätkiä voi rakentaa mäppäyspallukoitten sekaan. Opiskele rinnakkain miellekarttoja ja mind-mappingia suhteessa mise-en-sceneen niin pääset ideoittesi konkretisoinnissa ainakin uudelle tasolle. ;-)Tuon tietenkin pitäisi olla totta. Törmään samaan ongelmaan muissakin asioissa, olen hyvä piirtämään, mutta en koskaan jaksa tehdä mitään valmiiksi enkä erityisesti nauti piirtämisestä. Mind-mapping tekniikkaa olen käyttänyt myös, juuri rakenteen selvittämiseksi ja se toimiikin mukavasti. Ehkä itsekritiikki on niin kova että tyrmään kaikki ajatukseni ennen kuin ehdin itsekään tajuta... dunno.
Dialogista sen verran että kaikki (lyhyet) käsikirjoitukset jotka olen kirjoittanut ovat sisältäneet todella minimaalisen vähän puhetta hahmojen kesken. En ole varma mistä se tulee koska en tee sitä tarkoituksella vaan huomaan vain jossakin vaiheessa että dialogia ei yksinkertaisesti ole. Hahmot elävät maailmassa jossa kukaan ei puhu. Tässä vaiheessa dialogin "pakottaminen" tekstin sekaan tuntuu jokseenkin turhalta. Kai nämä ovat aika erikoisia ongelmia, en kuitenkaan keksi mitään muutakaan keinoa työntää ideoitani päästä ulos joten jatkan pusertamista. ;) - Töpsel
anathemize kirjoitti:
Tuon tietenkin pitäisi olla totta. Törmään samaan ongelmaan muissakin asioissa, olen hyvä piirtämään, mutta en koskaan jaksa tehdä mitään valmiiksi enkä erityisesti nauti piirtämisestä. Mind-mapping tekniikkaa olen käyttänyt myös, juuri rakenteen selvittämiseksi ja se toimiikin mukavasti. Ehkä itsekritiikki on niin kova että tyrmään kaikki ajatukseni ennen kuin ehdin itsekään tajuta... dunno.
Dialogista sen verran että kaikki (lyhyet) käsikirjoitukset jotka olen kirjoittanut ovat sisältäneet todella minimaalisen vähän puhetta hahmojen kesken. En ole varma mistä se tulee koska en tee sitä tarkoituksella vaan huomaan vain jossakin vaiheessa että dialogia ei yksinkertaisesti ole. Hahmot elävät maailmassa jossa kukaan ei puhu. Tässä vaiheessa dialogin "pakottaminen" tekstin sekaan tuntuu jokseenkin turhalta. Kai nämä ovat aika erikoisia ongelmia, en kuitenkaan keksi mitään muutakaan keinoa työntää ideoitani päästä ulos joten jatkan pusertamista. ;)Elokuvaan kuuluu myös ääni. Ääni rakentuu osaksi elokuvan dramaturgiaa ja ilmaisullisena elementtinä ääni on puolet koko elokuvasta. Vähintään. Tässäkin suhteessa puhun äänestä lähinnä informatiivisena elementtinä; tunnetasolla äänen merkitys elokuvassa onkin aivan toista luokkaa. Dialogi on osa äänikerrontaa.
Saattaa olla että olet tässä suhteessa puhdas visualisti. Tarvitsisit ehkä kumppanin käsikirjoitusprosessiin. Jopa kaikkien TV-mainosten taustalla on aina visualisti "A.D." ja "Copy" joka huolehtii tekstisisällöistä. En tiedä miksei samaa ajatusta voisi soveltaa elokuvakärsikirjoittamiseenkin. - anathemize
Töpsel kirjoitti:
Elokuvaan kuuluu myös ääni. Ääni rakentuu osaksi elokuvan dramaturgiaa ja ilmaisullisena elementtinä ääni on puolet koko elokuvasta. Vähintään. Tässäkin suhteessa puhun äänestä lähinnä informatiivisena elementtinä; tunnetasolla äänen merkitys elokuvassa onkin aivan toista luokkaa. Dialogi on osa äänikerrontaa.
Saattaa olla että olet tässä suhteessa puhdas visualisti. Tarvitsisit ehkä kumppanin käsikirjoitusprosessiin. Jopa kaikkien TV-mainosten taustalla on aina visualisti "A.D." ja "Copy" joka huolehtii tekstisisällöistä. En tiedä miksei samaa ajatusta voisi soveltaa elokuvakärsikirjoittamiseenkin.Mahdollista, mielikuvat ovat hyvin vahvoja joten voit olla oikeassa tuon suhteen. Ajattelen dialogia kyllä ajatusten vaihtona enkä "äänenä". Nyt en taas saa ajatuksiani kirjoitettuun muotoon mitenkään. Ärsyttävää. :)
- Pentti
Töpsel kirjoitti:
Itse rakastan kirjoittamista. Ihan mitä vaan. Se on helppoa ja se on luontaista. Minun on vaikea kuvitella käsikirjoittajaa joka inhoaisi kirjoittamista ja jolle kaikki olisi työtä ja tuskaa. Sellaiseen ei auta mitkään kirjat eikä kurssit.
Minulla homma lähtee pyörimään joko a) tilanteesta, sen jatkosta ja siihen liittyvistä taustoista proosamuodossa tai b) rakenteesta, jonka sommittelen mind-mapping -systeemillä. Jos olet huono kirjoittamaan niin suosittelen "mäppäystä".
Mäppäämällä pysyy kasassa samanaikaisesti sekä laajemmat rakenteet että kohtausten sisäiset detskut - jopa dialogipätkiä voi rakentaa mäppäyspallukoitten sekaan. Opiskele rinnakkain miellekarttoja ja mind-mappingia suhteessa mise-en-sceneen niin pääset ideoittesi konkretisoinnissa ainakin uudelle tasolle. ;-)Käsikirjoittajista en tiedä, mutta kirjallisuuden historiasta löytyy suuri määrä kirjailijoita, jotka inhosivat kirjoittamista. Paras esimerkki on ehkä Joseph Conrad, joka loi esimerkiksi "Pimeyden Sydän"- nimisen pienoisromaanin. Sehän oli pohjana Coppolan Ilmestyskirjalle.
Hemingway oli toinen sankari; kirjoitti viinan voimalla eikä taatusti ollut ainoa.
Kirjoittamisen vaikeus riippuu tilanteesta. Jos deadline on viikon päässä ja tekstiä on valmiina kolme sivua, niin ei se hauskaa silloin ole. Se ei myöskään ole helppoa silloin kun joku mäntti "tv-tuottaja" haluaa kohdentaa kirjoitusta ns. suurelle yleisölle. Se ei myöskään ole hauskaa, helppoa ja ihanaa silloin kun työt on tehty, mutta rahoja ei näy missään.
Tämä vain näin ammatin näkökulmasta tiirailtuna. - Töpsel
Pentti kirjoitti:
Käsikirjoittajista en tiedä, mutta kirjallisuuden historiasta löytyy suuri määrä kirjailijoita, jotka inhosivat kirjoittamista. Paras esimerkki on ehkä Joseph Conrad, joka loi esimerkiksi "Pimeyden Sydän"- nimisen pienoisromaanin. Sehän oli pohjana Coppolan Ilmestyskirjalle.
Hemingway oli toinen sankari; kirjoitti viinan voimalla eikä taatusti ollut ainoa.
Kirjoittamisen vaikeus riippuu tilanteesta. Jos deadline on viikon päässä ja tekstiä on valmiina kolme sivua, niin ei se hauskaa silloin ole. Se ei myöskään ole helppoa silloin kun joku mäntti "tv-tuottaja" haluaa kohdentaa kirjoitusta ns. suurelle yleisölle. Se ei myöskään ole hauskaa, helppoa ja ihanaa silloin kun työt on tehty, mutta rahoja ei näy missään.
Tämä vain näin ammatin näkökulmasta tiirailtuna.Silloin kun kaikki on helppoa ja ihanaa en saa itse asiassa mitään aikaiseksi. Itselläni on paha tapa ajaa deadlinet niin viime tinkaan että joudun paahtamaan yhtä soittoa vuorokausitolkulla. Jossain se aihe on kuitenkin muhinut jo pidempään, joten itse paperillepano on ainoastaan pitkällisen prosessin viime rykäys. Silti tykkään kirjoittamisesta vaikka se välillä tuskallista olisikin.
Kaikissa ammateissa on varjopuolensa. Leffa-ammateissa eritoten. Nytkin oottelen rahojani ja vedän tuottajan kanssa köyttä laskutuksesta. Tätä tämä on ollut viimeiset 22 vuotta. Silti en vaihtaisi. - Amblin
Töpsel kirjoitti:
Itse rakastan kirjoittamista. Ihan mitä vaan. Se on helppoa ja se on luontaista. Minun on vaikea kuvitella käsikirjoittajaa joka inhoaisi kirjoittamista ja jolle kaikki olisi työtä ja tuskaa. Sellaiseen ei auta mitkään kirjat eikä kurssit.
Minulla homma lähtee pyörimään joko a) tilanteesta, sen jatkosta ja siihen liittyvistä taustoista proosamuodossa tai b) rakenteesta, jonka sommittelen mind-mapping -systeemillä. Jos olet huono kirjoittamaan niin suosittelen "mäppäystä".
Mäppäämällä pysyy kasassa samanaikaisesti sekä laajemmat rakenteet että kohtausten sisäiset detskut - jopa dialogipätkiä voi rakentaa mäppäyspallukoitten sekaan. Opiskele rinnakkain miellekarttoja ja mind-mappingia suhteessa mise-en-sceneen niin pääset ideoittesi konkretisoinnissa ainakin uudelle tasolle. ;-)Mä lähen siitä että mä kirjotan synopsiksen. Sen jälkeen mä alan suunittelee treatmenttii, joka onki pitkäveteisempi juttu. En mä kyl mitää mind-mappii tee, siihen ei saa mahdutettuu kaikkii juonenkäänteitä.
- amblin
Amblin kirjoitti:
Mä lähen siitä että mä kirjotan synopsiksen. Sen jälkeen mä alan suunittelee treatmenttii, joka onki pitkäveteisempi juttu. En mä kyl mitää mind-mappii tee, siihen ei saa mahdutettuu kaikkii juonenkäänteitä.
onhan se mind-mapin teko varmaan ihan viisasta..
No kerros töpseli.. Onkos suomesaa elokuva-alalla työskentely tuonnu leivän pöytään?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?
Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta812087Tietysti jokainen ansaitsee
Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt231798- 191677
50+ naiset kyl
Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin211480Jotain puuttuu
Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu651433- 761348
hieman diabetes...
Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo201344Välitän sinusta mies
Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv61302En voi sille mitään
Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee121274Miten joku voi käyttää koko elämänsä
siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää111245