Eipä asia varmaan kuulu tänne, mutta pakko nyt kysellä onko ketään muita samassa tilanteessa. Eli olen outo opiskelija tyttö. Olen pian 23 v enkä ole koskaan suudellut, harrastanut seksiä enkä ole ollut mitenkään lähekkäin poikien kanssa. En halua havahtua 40 kymppisenä sinkkuna, että elämä meni ohi! Mistä voi löytää kunnon kumppanin, kunnon pojan! Olen todella tosi normityttö! Painoindeksi normaali, ei finnejä, pitkät hiukset, nenäni on kyllä pikkasen norm. isompi mutta en tajua vaan tilannettani. Yliopisto-opiskelija olen, että mistä tällänen perus/kilttityttö voisi löytää kumppanin, henkilön joka haluaisi kunnon parisuhteen eikä mitään yhden illan juttuja. Enkä ole pinnallinen. Olen kyllä ujo, mutta puhelias kun tutustun ihmisiin. Apua, onko muita "outo tyttöjä/poikia" yliopistolla? Missä liikutte? Nuo opiskelijabileet ei vaan todella oo mmun juttuja. Surettaa ja huolestutaa mun tilanne jo ihan itseänikin!
Outo opiskelijatyttökö?
surullinen88
102931
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllähän noita samanlaisia on varmasti paljon. Itsekin olen ollut jo vuosia samassa tilanteessa kuin sinä. Nollaa näyttä ihmissuhde asiat ja kaiken lisäksi alan nyt jo valmistumaan eikä koululla tule enää käytyä kovinkaan paljoa.
Koska itsekin olen melko ujo uusien ihmisten seurassa, niin eipä sitä tullut tavattua naisia edes noissa opiskelijapippaloissa. Jokin "slow dating" -palvelu pitäisi olla olemassa meille vähän hitaammin eteneville ihmisille.
Pistä postia, jos kiinnostaa niin voidaan jutella asiasta enemmänkin, ei täällä foorumilla nyt ihan kaikkia asioita kehtaa alkaa julkisesti kirjoittelemaan.
[email protected]
Niin joo, olen 26 vuotias mies ja gradua kirjoittelen.
Nettideiteiltä kautta saattaa ihan hyvin löytää jos käy tuuri. Jos oma ujous huolestuttaa niin siitä kannattaa ihan suoraan sanoa.
Tai sitten jostain sellaisesta opiskelijoiden järjestötoiminnasta, missä on kumpaakin sukupuolta. Monilla järjestöillä on muutakin toimintaa kuin ryyppäämistä. Tai harrastuksista ylipäätään. Pelkästään poikien takia ei tietenkään kannata mennä, mutta jos keksii jonkin sellaisen jutun mikä muutenkin kiinnostaa. Jos ei ole niin puhelias niin vaikka jotain sellaista missä on tekemistä eikä pelkästään juttelua.
Nuo ovat sellaisia millä monet vähän hiljaisemmat ovat pariutuneet.
Kuten edellinen, suosittelen nettideittien kokeilua. Tiedän, monet kertovat pelkkiä kauhukokemuksia, mutta kyllä sieltä seuraakin löytyy :) Itse olin 21-vuotiaana samassa tilanteessa kuin sinä ja olen myös absolutisti, eli baareissa notkuminen ei koskaan ollut minun juttuni. Tapasin nettideittien kautta nykyisen mieheni (joka myös absolutisti ja yhtä kokematon kuin minä). Kirjoittelimme kolme kuukautta sähköposteja, meseviestejä jne. kunnes tapasimme ja kyllä sen heti siitä tapaamisesta tiesi, että se on menoa :) Seurusteltiin ennen naimisiin menoa kolmisen vuotta (josta 2,5v kihloissa, 2v asuttiin yhdessä). Ei kannata lannistua, jos n.90% aloitusviesteistä on täyttä scheissea (been there done that), koska tyttönä saat kyllä varmasti paljon viestejä ja voi rauhassa vastata niille vähän fiksumman oloisille kavereille ;)
Järjestötoimintaa tai vaikka jotain harrastusta (esim. uusi liikuntaharrastus) kannattaa myös kokeilla.
En ollut itsekään koskaan seurustellut tai edes suudellut ketään ennen kuin aloitin yliopiston 20-vuotiaana ja tapasin nykyisin poikaystäväni suomi24 treffipalstalla. Hänkään ei ollut ennen seurustellut eikä melkein puhunutkaan tytöille ja oli suunnilleen saman ikäinen :) Olin ennen aika ujo ja olen kai vieläkin vieraiden kanssa.
Varmaan on muitakin ikäisiäsi jotka eivät ole seurustelleet, ainakin sellaisia poikia oli useita siellä suomi24 treffeillä.
Kokeile tosiaan laittaa suomi24 treffeille ilmoitus, siellä oli paljon mukavia poikia/miehiä :)
Minäkään en käy yliopiston bileissä koska en juo enkä tykkää sellaisesta muutenkaan, mutta juttukavereita olen kyllä yliopistolta löytänyt. Missä yliopistolla olet? Minä olen helsingin :)
Olen ihan samanlaisessa tilanteessa, opiskelen yliopistossa mutta jotenkin tuntuu, että en ollenkaan elä sellaista "opiskelijaelämää" bileineen ynnä muineen niin kuin pitäisi. Olen aika ujo luonteeltani, mutta jotenkin muutun puheliaammaksi, jos tutustun ihmiseen paremmin tai huomaan vain olevani samalla aaltopituudella. En ole absolutisti, mutta juominen nyt ei vain kiinnosta, eli noissa opiskelijabileissä ei ole juurikaan tullut käytyä. Aika monilla kavereillani on poikaystävä, ja välillä mietin, löydänkö itse ikinä ketään.
Tämä ketju näyttää olevan aloitettu jo jokin aika sitten, mutta vastaanpa nyt kuitenkin, kun kerran lyösin tämän ketjun.
Itse olen täysin samanlaisessa tilanteessa, tosin minä olen opiskelijapoika ja minulla on ikää hieman vähemmän. Juuri tuollaisia sinunlaisia tyttöjä/naisia minä arvostan kaikkein eniten. Kyllä noita sinun mainitsemiasi poikia varmasti löytyy. Minuakaan ei opiskelijabileet kiinnosta lainkaan. Olisi mukavaa löytää yliopistolta edes juttukavereita, mutta niitä tuntuu vain kovin vaikea olla löytää ilman opiskelijabileissä käymistä. Opiskelijabileet eivät vain minua kiinnosta, koska en käytä alkoholia. Kavereita kyllä löytyy kotipaikkakunnalta, mutta opiskelupaikkakunnalta ja yliopistolta ei löydy ainoatakaan kaveria ja tämä johtuu varmasti hiljaisesta ja ujosta luonteestani, minäkin kyllä olen puheliaampi sitten kun tutustun ihmisiin.
Vanha ketju, mutta huvittaa minuakin kertoa omat kokemukseni, jos aloittaja sattuisi nämä lukemaan ja rohkaistuisi. Eli olin ihan samassa tilanteessa kuin sinä, kun 20 vuotta tuli lasiin niin alkoi tuntua et ei hitto, kuolenkohan vanhana piikana kun en ollut koskaan ollut minkäänlaisessa intiimissä kanssakäymisessä yhtään kenenkään kanssa... mulla ei ollut ikinä edes ystäväpoikia, joten kokemukseni miehistä oli ihan nolla ja miesten kanssa oleilu vähän hermostuttikin siksi :--D Ja tapaasi en ollut mikään baareissa viihtyvä tyyppi, niin se vaihtoehto oli vähän pois pelistä osaltani. Mutta sitten menin osa-aikaiseksi työpaikkaan, joka oli aika miesvaltainen (kaikki työkaverini olivat miehiä kun aloitin) ja siellä tutustuin yhteen kivaan työkaveriini.
No, reilut puoli vuotta olimme kavereita/"kavereita" myös työn ulkopuolella kunnes aloimme virallisesti seurustella, ja nyt ollaan oltu kohta kaksi vuotta onnellisesti yhdessä. Eli älä lannistu ellet oo tähän mennessä jo peräti poikaystävää löytänytkin, onhan nää kaikki nettitreffit sun muut nykyaikana olemassa ja oma esimerkkini osoittaa et joskus se seurustelukumppani löytyy näin kliseisesti sanottuna myöskin ihan sattumalta kun sitä ei osaa odottaa.
Ja osaan sympatiseerata tossa opiskelijabileasiassa - vaikka en itse absolutisti olekaan niin vierastan bileitä siksi, kun tuntuu että niissä on pirun hankalaa tutustua ihmisiin oikeasti (enkä ole muutenkaan mikään kova bilehile). Tykkään vaan enemmän juttelusta kahden kesken tai maksimissaan pienessä porukassa, niin tuntuu että isot opiskelijabileet ovat hankalia kun pitäisi tulla toimeen monien ihmisten kanssa... ja mahdollinen meteli ja joidenkin ihmisten humalatila tuntuvat myös kunnon tutustumista hankaloittavilta tekijöiltä :D Harmi kun tuntuu et yliopistolla olisi melkein edellytys käydä pirskeissa että saisi seuraa kouluun, kun ei niillä luennoilla sit vissiin oikein tutustu myöskään. Itseltäni meni ykkösvuosi ihan plörinäksi kun olin masennuksen takia aika paljon luennoilta poissa ja en senkään vuoksi jaksanut käydä bileissä, ja itsetunto oli niin maassa että oli hankalaa jutella kellekään koulussa. Eli mulla ei oo kovin suurta kaveripiiriä koulussa ja se on välillä vähän ankeaa, mut onneksi koulun ulkopuolella on sitten poikaystävä ja muita kavereita riittämiin...
Älä häpeä yhtään, toi tilanne on todellisutta varmaan todella monille opiskelijoille ja muillekin!
Vanha ketju, mutta itselläni täsmälleen sama ongelma kuin aloittajalla. Ikää 22 enkä koskaan ole seurustellut. Niin ikään yliopistossa (helsingin) opiskelen, mutta tosiaan koska itsekään en opiskelijabileissä koskaan ole viihtynyt (yritetty on!), niin muutenkin ihmisiin tutustuminen ollut aika hankalaa. En nyt ihan täysin kaveritonkaan ole, mutta tosiaan se poikaystävä... Nettideittejä monet tuntuu ehdottavan ja varmaan pitäisikin, mutta joku siinäkin ajatuksessa tökkii. Oon kai vaan niin toivoton romantikko, että haluaisin tavata sen Herra Oikean jotenkin tosi ihanalla ja romanttisella tavalla, mutta eipä niin taida käydä kuin elokuvissa :( Tai sitten toinen ideaali olisi, että oltaisiin ensin kavereita ja sitten suhde ehkä kehittyisi joksikin muuksi. En tiedä miksi, mutta jotenkin se idea että mennään esim baariin ja nimenomaan etsimään seurustelukumppania (tai vastaavasti laitetaan nettideitti-ilmoitus jossa etsitään nimenomaan seurustelukumppania) ei tunnu yhtään omalta. Tuollaisesta tulee jotenkin kauheita paineita. Toisaalta viihdyn kyllä sinkkunakin, mutta olisin utelias tietämään millaista olisi kun olisi joku joka tykkäisi :) Sitä odotellessa lienee tyytyminen romanttisiin leffoihin ja haaveisiin jotka tuskin koskaan toteutuu. Sääli sinänsä, koska olen mielestäni ihan mukava tyttö, pieni ja söpö. Valitettavasti vaan myös pirun ujo.
Lohduttavaa ajatella, että on olemassa muitakin, jotka kärsivät näistä samoista asioista. Monille teekkaripojille, minun lisäkseni, tämä on aika riipivä ja yleinen ongelma.
TKK:lla/Aallossa on sentään se mukava juttu, että meillä on hirvittävän paljon erilaisia harrasteisiin liittyviä ala-yhdistyksiä, joista löytää kavereita. Harmillisesti teekkarien alayhdistykset ovat tietenkin poikia täynnä, ja fiksut tytöt ovat harvassa.
Protip: jos kiinnostaa teekkariseurat pääkaupunkiseudulla, mene osoitteeseen http://www.ayy.fi ja etsi yhdistysten listoista itseäsi kiinnostavia kerhoja ja ilmoittaudu postituslistoille/eksy tapahtumiin.