Moi!
Oletteko huomanneet paniikkihäiriöstä ja muutenkin yleistyneestä ahdistuksesta kärsivät ihmiset, että onko ajattelunne ristiriitaista. Näette asioisssa kaksi puolta, mutta ne ovat hyvin tasavahvoja. Päätöksen teko on vaikeaa ja ristiriitaiset ajatukset lisäävät ahdistuneisuutta. Oletteko pystyneet helpottamaan tai parantamaan ajatteluanne. Olisi kiva tietää??
Oletteko huomanneet paniikkihäiriöstä ja muutenkin yleistyneestä ahdistuksesta kärsivät ihmiset, että onko ajattelunne ristiriitaista. Näette asioisssa kaksi puolta, mutta ne ovat hyvin tasavahvoja. Päätöksen teko on vaikeaa ja ristiriitaiset ajatukset lisäävät ahdistuneisuutta. Oletteko pystyneet helpottamaan tai parantamaan ajatteluanne. Olisi kiva tietää??
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä on huomattu. Aluksi, nuorempana, kuvittelin tämän ristiriitaisuuden hyvin positiiviseksi. Empaattisuudeksi, sopeutuvuudeksi, ymmärtämiseksi. Näin asian molemmat puolet yhtä kirkkaina. Riiteleviin osapuoliin ystäväpiirissä olin yhtä suvaitsevainen ja ymmärtäväinen ja usein välienselvittelijä joka yritti saada molemmat näkemään toistensa eri puolet ja näkemykset. Ristiriitaisuus kuitenkin hakeutui hyvinkin filosofisiin ajatuksiin. Todellisuus, epätodellisuus. Kuvitelmat, realismi. Kuolema, elämä. Hyvä, paha. Kaikki alkoivat olla yhtä kirkkaita. Joskus tajusin hetkellisesti jopa fyysisen pahoinvoinnin partaalle asti että on hyvin sairasta kuinka voin samaistua ihmistyypin pyhimyksiin ja paholaisiin yhtä helposti. Ymmärtää murhaajia, ymmärtää psykopaatteja. Ajatella että kaikistahan voi tulla mitä vain ihan arpapelillä, mikään ei ole mustavalkoista. Seuraava itsemurhapommittaja tai kouluampuja voi olla kuka vaan.
Itsestä, niinkuin muistakin, on tullut ajateltua vaikka mitä. Joskus että olenpa täydellinen pyhimys. Toisinaan että taidan olla joku saatanasta sikiänyt kusipää, ja silti olen yhtä lailla se sama ihminen, sen saman taustan omaava, kumpaa tahansa mietin.
En nyt tavoita tähän tekstiini sitä ajatusta mitä hain. Mutta ehkä se välittyy edes tästä. Aina kun olen saanut pienimmänkään ajatuksen, pienimmänkään hetken miettiä mitään, ovat mietteeni lopulta johtaneet päätelmään Kaikki on ihan v*tun paradoksaalista. Mikään ei ole mitään ja kaikki on kaikkea.