Ilmastointikanavassa muhii järkytys
Niva-Kaijan yläkoulun ilmanvaihtojärjestelmästä löytyi esimerkiksi kuolleita lintuja.
Ilmanvaihtojärjestelmässä voi muhia pommi, joka aiheuttaa hengitystie- ja silmäoireita. Erityisesti pommi tikittää julkisrakennuksissa.
Tilanne on Suomessa sen verran kehno, että erikoistutkija Risto Ruotsalaisen mielestä ilmanvaihtojärjestelmät pitäisi panna kuntoon erillisellä kampanjalla.
Näyte huonokuntoisista ilmastointikanavista löytyi Nivalan yläkoulusta, kun putsausfirma kävi koulun kanavat läpi ja puhdisti ne.
"Tilanne oli kanaviston osalta ihan lohduton. Putsausalan ammattilaisena ei voi kuin ihmetellä. Sieltä löydettiin lähes kaksikymmentä vuotta vanhoja sanomalehtiä, tiiliskiviä, lintuja, kasveja, villaa", Juha Toivoniemi Laaksojen Ilmastointityö Ky:stä luettelee.
Toivoniemen mukaan ilmastointikanavat näyttivät siltä kuin niitä ei olisi koskaan aiemmin puhdistettu. Kaupungin mukaan kanavat oli puhdistettu vuonna 2006.
http://eva01.statkal.fi/plus/img/mega/20110308/mega_110308Ilmastoinnista_loytynyt_kuollut_lintu.jpg

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä noita manit pois helppo-Heikkejä piisaa joka lähtöön, joka kaupungin kannattaisi tehdä ilmastoinnin puhdistus omana työnä. Näin homma tulee kunnolla tehtyä ja hinta on paljon halvempi. Tuommoisen isomman kiinteistön ilmastoiniin puhdistus firmalla teetettynä on helposti yli 20000e.
Heh heh,jos kaupunki hoitaa kiinteistöjään noin huonosti niin miten mahtaa käydä jos ne alkaa vielä rassaamaan omia putkiaan :)
Kannattaa pudotella liesituulettimen ritilän päältä hiiret pois muutaman vuoden välein.