Laskettuaika on varsin lähellä ja olen tässä koko raskaudenajan prosessoinnut neuvolassa, mieheni ja jonkin verran ystävienkin kanssa tulevaa synnytystä. Silti pelkään sitä. Tai suoraansanoen olen kauhean vihainen ja katkera kohtalostani naisena. Mieheni kun saa lapsen "ihan ilmaiseksi" ja itse joudun kärsimään kivuliaan synnytyksen ja kaikki jälkimainingit. Eniten pelkään toipumista. Minusta on järkyttävää lukea, kuinka repeämät ovat lisääntyneet, kuinka naiset kärsivät inkontinenssista, ulosteenpidättämisvaikeuksista ja ehkä eivät pitkiin aikoihin kykene nauttimaan seksistä. Eikö tuo ole ihan epäinhimillistä? Missä muussa tapauksessa lääketieteessä katsotaan läpi sormien valtavaa kipua, ruumiinjäsenten repeytymistä ja mahdollisesti koko loppuelämää vaivaavaa elämänlaatua heikentävää alentavaa ja nöyryyttävää virtsan tai ulosteenpidätysvaikeutta? Naisilla, jotka elävät elämänsä parhaita vuosia?! Miten tällaista sallitaan?
Olin juuri synnytystapa-arviossa ja kyseisen toimenpiteen tehnyt lääkäri kertoi, että kyllä suurimmassa osassa synnytyksissä tulee repeämiä. Siis häh? Normi juttu? en voi käsittää... Voisitteko kuvitella, että miehelle sanottaisiin, että hänen penistää revittäisiin ja murjottaisiin ja ehkä vähä peräaukon sulkijalihaksiakin survottaisiin...ja sallittaisiin tämä? Vaikea kuvitella. Naisen kohdalla tämä kuitenkin on mahdollista ja ihan ok. Nykylääketieteestä huolimatta.
Tiedän, että osa meistä naisista on "luotu synnyttämään" ja kaikki menee hyvin. Tulee terve vauva ja ei tule repeämiä. Mutta. Suurimmalle osalle siis näitä repeämiä tulee. Eikö siitä pitäisi päätellä jotain? Miksei siitä välitetä?
Minä en ymmärrä.
Olenko jotenkin erilainan nainen? Ajattelenko erilailla kuin teistä muista naisista suurin osa? Miten te olette niin urheita? Miksi te ette välitä?
Minä siis olisin keisarileikkauksien kannalla. Miksi niitä vastaan ollaan? Taloudellisista syistä? Naisten hyvinvoinnin kustannuksella. Nämä alatiesynnytykset ovat mielestäni yksi tapa alistaa naista. Miehellä ei ole mitään vastaavaa. Ja siis tämän lisäksi vielä saamme työelämässä huonompaa palkkaa ja huoltajuuskiistoissa paasataan "isien oikeuksista" jne...tämä kaikki tuntuu jotenkin niin absurdilta.
Oma vauva voi tulla maailmaan hetkenä minä hyvänsä ja olen aivan raivoa täynnä / pelkään sairaasti. Mitä mahdankaan tehdä sille kätilölle, joka antaa takapuoleni revetä ja sanoo, että hienosti meni tms?....Näen asiasta kauhukuvia.
Olin juuri synnytystapa-arviossa ja kyseisen toimenpiteen tehnyt lääkäri kertoi, että kyllä suurimmassa osassa synnytyksissä tulee repeämiä. Siis häh? Normi juttu? en voi käsittää... Voisitteko kuvitella, että miehelle sanottaisiin, että hänen penistää revittäisiin ja murjottaisiin ja ehkä vähä peräaukon sulkijalihaksiakin survottaisiin...ja sallittaisiin tämä? Vaikea kuvitella. Naisen kohdalla tämä kuitenkin on mahdollista ja ihan ok. Nykylääketieteestä huolimatta.
Tiedän, että osa meistä naisista on "luotu synnyttämään" ja kaikki menee hyvin. Tulee terve vauva ja ei tule repeämiä. Mutta. Suurimmalle osalle siis näitä repeämiä tulee. Eikö siitä pitäisi päätellä jotain? Miksei siitä välitetä?
Minä en ymmärrä.
Olenko jotenkin erilainan nainen? Ajattelenko erilailla kuin teistä muista naisista suurin osa? Miten te olette niin urheita? Miksi te ette välitä?
Minä siis olisin keisarileikkauksien kannalla. Miksi niitä vastaan ollaan? Taloudellisista syistä? Naisten hyvinvoinnin kustannuksella. Nämä alatiesynnytykset ovat mielestäni yksi tapa alistaa naista. Miehellä ei ole mitään vastaavaa. Ja siis tämän lisäksi vielä saamme työelämässä huonompaa palkkaa ja huoltajuuskiistoissa paasataan "isien oikeuksista" jne...tämä kaikki tuntuu jotenkin niin absurdilta.
Oma vauva voi tulla maailmaan hetkenä minä hyvänsä ja olen aivan raivoa täynnä / pelkään sairaasti. Mitä mahdankaan tehdä sille kätilölle, joka antaa takapuoleni revetä ja sanoo, että hienosti meni tms?....Näen asiasta kauhukuvia.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tästä nyt vois kirjottaa vaikka kuinka pitkiä pohdintoja. Ite oon tämän asian hyväksynt.Ymmärrän toki sun kantasi, mutta tämä nyt vaan on asia, jota ei voi muuttaa. Ittekki joskus sorrun ajattelemaan, kuinka miehelle tämä on niin helppoa, mutta en tuu siitä katkeraksi tai vihaiseksi. Nää palkka jutut sun muut on sitte asia erikseen. Niihinhän voidaan vaikuttaa, jos halutaan.
On varmasti miehiä, jotka hieman kadehtii meitä naisiakin. Kyllä oma mieheni on tässä jutussa ihan täysillä mukana ja tiedän, että hän ottaisi synnytyksessä kipuni mielummin itselleen jos voisi.
Alatiesynnytys on luonnollinen synnytystapa, mihin naisen keho sopii. Keisarileikkaus on kuitenkin suuri leikkaus, johon sisältyy enemmän riskejä kuin alatiesynnytykseen. Itse en vapaaehtoisesti menisi yhteenkään leikkaukseen. Keisarinleikkauksen sanotaan myös vaikuttavan äidin ja lapsen välille muodostuvaan suhteeseen. Muistaakseni alatiesynnytyksen jälkeen ku lapsi nostetaan äidinrinnalle, vapautuu suuri hormoni ryöppy, joka vahvistaa äidin ja lapsen välistä suhdetta. Lisäksi on olemassa muitakin tutkimuksia keisarileikkauksen haitoista lapsen kannalta. Toki jos ihminen kärsii synnytyspelosta on suunniteltu keisarinleikkaus hyvä vaihtoehto. Lisäksi tietty kaikki lääketieteelliset syyt. Eikä nämä keisarinleikkauksen haitat mielestäni ole niin dramaattisia lapsen kannalta, etteikö sitä voitaisi tehdä.
Repeämät on kurjia ja kiusallisia, mutta suurimalla osalla synnyttäneistä mahdolliset repeämät paranee hyvin.
Pelko synnytksessä ei varmasti edistä synnytyksen etenemistä. Jos aijot alateitse synnyttää, suosittelen että yrität karistaa pelkojasi. Tämä saattaa auttaa sinua vähentämään lihasten jännitystä synnytyksen aikana ja siten ehkäistä niitä pelkäämiäsi repeämiä.
Itse kannatan luonnollista synnytystä, koska uskon sen olevan paras lapselle, mutta jokainen tavallaan.
En pelkää. Tai no itse asiassa en ole vielä ajatellut asiaa sen ihmeemmin. Ehkä sitten lähempänä kyseistä ajankohtaa alan panikoida oikein kunnolla. :D
Minä ajattelen asian niin, että kun muutkin on synnytyksestä, repeämistä ym. selvinneet, miksen minäkin. Sitä paitsi nykyään on kaikenlaiset kivunlievitykset, ennen synnytettiin kotona, ei ollut kunnon kivunlievitystä ja synnytyksessä saattoi olla ihan oikeasti riski, että jotain sattuu äidille että lapselle. Nykyään synnytykset on aika perusjuttuja.
En myöskään koe, että minulla olisi joku kamala kohtalo, kun olen nainen. Ei miesten elämä ole sen helpompaa kuin meidän, stressiä saavat vaan ottaa vähän eri asioista kuin me. Miettikää nyt, millaista on elää ihmisen kanssa, joka pahimmassa tapauksessa raivoaa koko raskauden ajan (ja sen jälkeenkin) ilman syytä. Tiedän liian monta parisuhdetta, joissa nainen on pomottanut miehen ihan lyttyyn ja itsetunto on mennyttä. Ei ihme, jos mies pettää tms. Onneksi itse olen säästynyt kiukutteluilta: oma raskauteni on tähän mennessä ollut kuin unelmaa, olen ollut paremmalla tuulella kuin koskaan.
Ja kyllähän myös miehessä herättää tunteita raskaus. Ja tiedän, että minunkin mieheni ottaisi puolestani kaikki kivut, jos voisi. Miehet ovat raskausaikana itse asiassa varmaan aika yksinäisessä asemassa, koska äiti on jo hyvin lähellä uutta perheenjäsentä, kun taas isä saa otettua kontaktia vauvaan vasta paljon myöhemmin.
Minua henkilökohtaisesti ärsyttää kaikki mies vs nainen-jutut. Ei me loppujen lopuksi niin kovin erilaisia olla. Miehetkin tarvii kehuja ja hellittelyjä ja haluavat jutella. Miehiäkin voi auttaa joissain "miesten hommissa", ihan kuten miehetkin auttaa kotitöissä (ainakin toivottavasti näin on).Ja läheisyys on tosi tärkeä juttu myös raskauden aikana. Se on kuitenkin se mieskin ollut osallisena siihen lapsen tekemiseen. Ei minusta lapsi saa mennä kaiken edelle, vaan lapsi on nimenomaan se hedelmä joka syntyy rakkaudesta.
Synnytykseen ja toipumiseen voi liittyä karmeuksia, mutta toivottavasti tiedät, että repeämistä reilusti suurin osa on pienen pieniä limakalvonirhaumia tai muutamalla tikillä paikattavia pieniä repeämiä, ja nämä vaikeita ongelmia aiheuttavat ovat todellakin harvinaisia. Ei sillä, että ne pienetkään välttämättä kivoja olis. Naiset on todellakin luotu synnyttämään, mutta sikiöiden ja sikiöiden päiden (aivojen) koko on kehittynyt huomattavasti nopeammin evoluution myötä kuin naisen lantio, joten lirissä ollaan...
Sektioon liittyy äidin kannalta hurjasti suuremmat riskit, toipuminen on keskimäärin selvästi hitaampaa, puhumattakaan komplikaatioiden esiintymisestä. Synnytyskanavan läpi kulkemisella on lapsen kehityksen kannalta suuri merkitys - se vaikuttaa muun muassa keuhkojen valmiuteen ja vastutuskykyyn, ja vaikutuksen ovat pitkäaikaisia. Alatiesynnytyksen on todettu valmistavan ja sitouttavan äitiä (ja isääkin!) vanhemmuuteen, ja sen etu keskimäärin (!) varhaiselle vuorovaikutukselle on kiistaton. Alatiesynnytyksen jälkeen pääsääntöisesti ihokontakti ja ensi-imetys toteutuvat paremmin kuin sektion jälkeen, mikä vaikuttaa mm. lapsen lämmönsäätelyyn, vastustuskykyyn, kipukokemukseen ja perheen tunnesiteen muodostumiseen - pitkällä juoksulla ja monen mutkan kautta myös esimerkiksi diabeteksen, allergioiden, astman, ylipainon ja monen muun vaivan esiintymiseen, jos imetys ei alkuhankaluuksien vuoksi onnistu tavalla jolla se olisi muutoin onnistunut. Sektio lisää myös tulevien raskauksien ja synnytysten komplikaatioiden riskiä ja rajoittaa lapsimäärää (sektioita ei voi tehdä tusinaa). Ja kyllä, sektiot ovat myös taloudellisesti hyvin kuormittavia.
On totta, että Suomessa suunniteltu sektio on vauvan hengen kannalta erittäin turvallinen synnytystapa, mutta miljoonia muita haittoja siihen kyllä liittyy. En vastusta sektioita, mutta kerroin kysyttäessä erinäisiä syitä miksi niitä vastaan ollaan :)
ehkäpä laitat ihan oikeita tutkimuksia linkiksi, joilla perustelet noita varsin höpsöjä väittämiäsi
Kyllä ne enimmäkseen ihan obstrektiikan luennoilta on poimittuja, luennoitsijana KYS:n erikoislääkäri, voin pläjäyttää luennoitsijan lähdeaineaineistolistan tähän kunhan kotiudun reissusta. Imetystä ja varhaista vuorovaikutusta koskevat tiedot ei välttämättä löydy ko. aineistosta, mutta lähdeaineistoa löydän niillekin jos oikeasti olet kiinnostunut lukemaan. Jos tarkennat mikä siellä oli niin höpsöä, niin saat myös hyvässä lykyssä tarkemmat lähdetiedot.
Teepä se, sillä aika moni noista huisin hauskoista väittämistäsi on jo aikoja sitten alas ammuttuja...
En pelännyt. Olisin ollut miehelle _todella_ katkera, jos en olisi saanut kokea kaikkea raskauteen ja synnytykseen liittyvää itse. 4 pintarepeämää sain synnytyksessä, mutta oli todellakin sen arvoista. Repeämät parani hyvin ja 2 viikkoa synnytyksen jälkeen aloitettiin taas seksielämä, joka on synnytyksen jälkeen ollut jopa parempaa kuin aikaisemmin.
Sektio on iso leikkaus, jossa on isot riskit. Sektiota pelkäisin kuollakseni.
2 synnytystä,pinnallisia repeämiä,1 ommel 2. synnytyksestä. Ei virtsan/ulosteen pidätysongelmia. Saan orgasmin yhdynnässä kuten myös mieheni. Alle kk synnytyksistä seksi aloitettu,eli palauduin erittäin nopeasti. Rinnat ok samoin kroppa.
Mullakin kaksi lasta, ekasta sain pienen pienen repeämän. Toisessa synnytyksessä murtui häntäluu.
Olen ap:n kanssa samaa mieltä siitä että synnytys on naisen keholle vääryys!! Siinä vaiheessa kun Jumala on suunnitellut tätä synnytysprosessia niin joku on kyllä mennyt vähän pieleen. Minusta synnytys ei ole kovin "luonnollinen" tapahtuma.
Kaikesta huolimatta olen myös samaa mieltä kuin fisutt että halusin itse ehdottomasti kokea raskauden ja synnytyksenkin vaikka sitä niin julmetusti pelkäsin molemmilla kerroilla. Ennen ensimmäistä raskautta olisin myös halunnut sektion, mutta raskauden myötä ajatukset kääntyivät alateisynnytykseen ja toisesta lapsesta jo pelkäsin että mitä jos joudun sektioon.
Nyt kolmatta kuumeillaan, edelleen synnytys on kaamea mörkö...mutta näin se kai vaan menee :/
"Siinä vaiheessa kun Jumala on suunnitellut tätä synnytysprosessia niin joku on kyllä mennyt vähän pieleen."
Raamatun alussa kerrotaan että kun Aatami ja Eeva söi omenan kielletystä puusta, Jumala sanoi naiselle -Minä teen suuriksi raskautesi vaivat, ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi.
Tämän halusin vaan sanoa, että ihminen on itse aiheuttanut sen.
Itse odottelen ensimmäistäni ja viimeisiä viikkoja viedään. Vauva oli pitkään perätilassa ja 36 viikolla jo suunniteltiin sektiopäivämäärää. Suunniteltu sektio harmitti minua todella paljon, koska olin odottanut todella paljon alatiesynnytystä. Sektiossa vauvaa ei saa rinnalle, itse joutuu jäämään leikkuriin ja vauva viedään osastolle mitattavaksi ja pestäväksi...niin ja mies lähtee vauvan mukaan eikä ole tukena/ jakamassa sitä onnea minkä saa vauvan syntymän kohdalla kokea. Leikattavana ollessa ei itse pääse sivusta seuraamaan ollenkaan näitä ihania asioita.
Onneksi vauva kuitenkin päätti kääntyä vk 37 pää alaspäin ja suunniteltu sektio saadaan unohtaa. Nyt tässä odotellaan milloin saa lähtä synnäriä kohti. tietenkään ei voi tietää miten synnytys etenee ja sektioon saatetaan joutua siltikin...mutta mikä helpottavinta se ei ole suunniteltu. Ei tarvitse tuumata että 30.3 klo 12 vauva sitten syntyy piste.
Ensimmäinen raskauteni ei ollut helppo (naikkarilla kk, kohtutulehdus ja ennenaikainen synnytys) Synnytin alakautta maailman ihanimman pojan! synnytyksessä sain kohdunkaulan puudutuksen ja se kesti kokonaisuudessaan yli 8h synnytys meni ok ja jälkeisiä ei tullut joten istukan käsin irroitukseen. ei repeymiä ei tikkejä ei mitään. Odotin kauhun sekaisin tuntein synnytystä ja kun saliin pääsin ja sain lääkettä kaikki pelot oli kateissa.
Toinen synnytys: päivän supisteli sairaalaan menin 22 aikaan illal ja tarkoituksena oli saada liitoskipuihin lääkettä jotta voin nukkua. Olinkin alkanut jo synnyttämään olin 5cm auki ja kätilö mukavasti sanoi että siirrytäänkin saliin... aikani odoteltua niitä kipeitä supistuksia kävikin niin että olin auennut jo 10 cm asti ja sain luvan ponnistaa.
Maailman kaunein neiti syntyi minuutin ponnistuksella ilman mitään lääkkeitä tai kaasuja :D
Nyt odotan kolmatta ja aijon pärjätä mahdollisimman pitkään ilman kivun lievitystä.
Mutta alkuperäiselle kirjoittajalle: Ne repeymät parantuvat hyvin nopeas ja jos virtsan tai ulosteen karkailua pelkäät niin älä huoli, treenaat lantiopohjan lihaksia (rakkauslihaksia) niin seksi o9n parempaa ja karkailuja ei tule.
Hyvin se menee. Palautumisessa itsellä on mennyt noin kk eli ei mitään ongelmia ja kakkosen jälkeen aloitimme seksin heti kun jä'lkivuoti oli vähentynyt niukaksi (ei kestänyt enään hermot puutetta)
Kyllä niistä repeymistä välitetään tarpeen vaatiessa laitetaan tikit. itse repesin kuulemma noin 3cm tai oikeestaan se oli nirhauma, ei tikkejä ja tämä siis tapahtui neidistä 08 ja en osaa varmaks sanoo mut muistaakseni oli kadonnut jäljettömiin jo noin 4kk synnytyksestä.
Mieheni on sanonut että olen "tiukempi" sieltä nykyään kuin ennen esikoista, uskoisin että on totta koska miks mieheni sellaista keksisi ja olen kuitenkin treenannut lihaksia "sieltä" synnytysten jälkeen. ennen synnytystä en treenannu!
Rehellisesti voin sanoa, että kirjoituksesi suututti! Kuinka joku äiti/tuleva äiti voi olla noin tavattoman itsekäs!
Niin, repeämiä tulee. Mitä sen on väliä, kun suurin osa niistä paranee hyvin? Suurimmalla osalla ihmisistä on joskus pää kipeä. Eikä se haittaa, kun sekin yleensä paranee. Tajuatko? Ihan luonnollisia asioita.
Eikä ne kätillöt "anna takapuolesi revetä". He voivat aika vähän vaikuttaa asiaan. Kyse on sinun anatomiasta ja tavasta jolla lapsi tulee ulos. Lapsen asento yms...
Ei sinun vartalosi joudu rääkkiin hyvin vuoksi, ihan vaan siksi että maailma on paska paikka. Vartalosi joutuu kokemaan kovia, koska SINÄ ITSE HALUAT ÄIDIKSI!
Kannatat keisarinleikkausta, mutta en tajua miksi. Siitä paraneminen on lähes aina paljon hitaampaa ja kivuliaampaa. Ei siis toimi logiikka sulla tässä(kään) kohtaa. Itse sain ensimmäiseni leikkauksella, koska hän oli perätilassa. Paraneminen siitä vei aikaa. Kohtuni tulee aina olemaan arpinen, mikä rajoittaa mm, sitä, montako lasta mun kannattaa tehdä yms. Ja vatsassa on aina arpi. Ja kun lapsi oli vasta syntynyt, en pystynyt häntä nostamaan yms, vaan olin valtavan kipeä.
Toinen lapseni syntyi onneksi alakautta. Sain jo samana päivänä hoitaa lasta normaalisti. Paranin hyvin jälkitarkastukseen mennessä. Mulla leikattiin imukupin takia epparia ja se haava parani hienosti.
Sanonpa vain sen, että keisarinleikkaus oli ikävämpi kokemus ja siitä paranee hitaammin. Ja vaikka menettäisin molemmat jalkani, olisi oman lapsen maailmaan saattaminen sen arvoista!!!! Ja tämä ajatus on normaali.:)
Heinoa, että ap uskalsi nostaa tärkeän asian pöydälle. Lisää tälläisiä avauksia. Itse kaksi keisarinleikkausta kokeneena voin sanoa, että varsinkin toipumisen pitutta ja kivuliaisuutta on vahvasti liioiteltu. Katson just syndänääniä ohjelmaa jossa synnyttäjä karjuu hirveesti kivusta ja kätilö kivasti hymyillen kertoo, miten synnyttäjä pärjää hienosti. Auttaisi nyt herran tähden eikä mölisisi turhia. Onneksi tuollainen Tammisaaren synnäri lopetettiin
Itse sain kauhean synnytysfobian 14-vuotiaana kun meille näytettiin koulussa synnytysvideo, ihan aidosta synnytyksestä. Itku silloin pääsi (onneks kukaan ei huomannu) kun joutui kuuntelemaan sen naisen huutoa, oli niin sydäntäsärkevää, ihan puistatti ja alkoi itsekkin tuntemaan kipuja, myötätuntokipuja vissiin. Muut luokan tytöt oli ihan tohkeissaan ja kiljui kuinka söpö se vaavi on. Itse en pystynyt katsomaan videota alusta loppuun, niin kamalaa kärsimystä se oli... vielä tänä päivänäkin meinaa laatta lentää jos esim. televisiossa joku synnyttää. Jep, traumat jäi.
Ihan vierasta minulle suurin osa tästä pohdinnasta täällä! Kaksi lasta olen synnyttänyt, kesällä synnytän kolmannen, ja todellakin odotan synnytystä.
Minusta on uskomattoman upeaa mihin kehoni synnytyksessä pystyy, miten kertakaikkisen hienosti hormonitoiminta ja kaikki toimii kun sille annetaan tilaa eikä luonnollista synnytyksen etenemistä häiritä. En pelkää tippaakaan, odotan sitä mieletöntä hormonicoctailia ja voimantunnetta.
Ei synnytyskipu minulle ole mitään kamalaa ja pelättävää, sehän on tarkoituksenmukaista ja elämää tuovaa kipua, ihan erilaista kuin mikään muu kipu. Sen kanssa tulee hyvin toimeen kun antaa itselleen luvan äännellä ja liikkua niinkuin parhaalta tuntuu, ja kun ympäristö kannustaa ja tukee. En oikeastaan kuvaisi sitä edes sanalla kipu, mutta elämäni intensiivisimpiä tuntemuksia ne synnytyssupistukset kyllä ehdottomasti ovat.
Syntymä on ihmeellinen tapahtuma, uskomatonta se on miten kohdunsuu aukeaa, lantio antaa periksi ja kohtulihas työskentelee, minkälainen potentiaali naisesta löytyy kun sille annetaan mahdollisuus! Valitettavasti meidän synnytyskulttuurimme ei juuri tätä näkökulmaa tue, vaan naiset pelotellaan pystyyn etukäteen, viedään luottamus omaan kehoon ja tehdään sairaalassa potilaiksi.
Repeämistäkään en osaa pelätä. Muutama tikki ensimmäisestä tuli, pari toisesta, mutta mitään pysyvää jälkeä tai vammaa ei ole todellakaan jäänyt, ja toipuminen on ollut nopeaa. Sensijaan synnytykset ovat tuoneet minulle aivan erilaista itsetuntemusta, luottamusta omaan kehoon ja naiseuteen, ja lisää nautintoa seksiin. En todellakaan vaihtaisi näitä luonnollisesti edenneitä alatiesynnytyksiäni keisarinleikkauksiin!
varo vaan. kolmas onkin usein kaikkein pahin. kaksi edellistä oli lasten leikkiä.
Tämä on kyllä mahtavaa tämä naisten solidaarisuus! Asenteella on tosiaankin paljon merkitystä synnytyskivun kokemisessa ja synnytyksen etenemisessä. Mutta sensijaan että tuettaisiin ja lisättäisiin naisten uskoa omaan kykyynsä synnyttää, yritetään pelotella mahdollisimman pahasti etukäteen. Ja että yritetään vielä pelotella niitäkin joille synnytys on mahtava ja voimaannuttava kokemus, pitää ihan hattua nostaa!
Kyllä saa aikamoinen sissi tosiaan tällaisen synnytyskulttuurin keskellä olla, että taistelee itselleen hyvän synnytyskokemuksen :(
Voit sitten varmaankin vain kuvitella, miten vaikeaa on saada ymmärrystä jos on kokenut upean sektion. Pelotellaan pitkällä toipumisella ja tulehduksilla sekä jälkikäteen tulevilla kivuilla. Pahimmillaan jopa todetaan ettei ole oikein kunnon äiti edes, kun on sektiolla lapsensa saanut. Minä väitän, että kohdallani kokemus oli mitä mähtavin ja voimaannuttavin. Eikä lapseni olisi voinut olla yhtään sen rakkaampi alatiesynnytyksen jälkeen. Minä odotin lasta en synnytystä! Tälle nimimerkille "surettaa" vielä: huomaatko, että olit tosi solidaarinen kaikkia niitä naisia kohtaan, jotka pitävät synnyttämistä erittäin kivuliaana. Mielestäsihän heillä on vain ollut väärä asenne. Kummallista kyllä noin 80 prossaa naisista pitää synnytystä elämänsä vaikeinpana kipukokemuksena.
Eli pointtini on, että antaa kaikkien kukkien ja synnytystapojen kukkia. Mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi kaikille. Ja suotakoon, että kehitys kulkee eteenpäin ja kehitetään uusia ja entistä tehokkaampia kivunlievitystapoja.
"Niin, repeämiä tulee. Mitä sen on väliä, kun suurin osa niistä paranee hyvin? Suurimmalla osalla ihmisistä on joskus pää kipeä. Eikä se haittaa, kun sekin yleensä paranee. Tajuatko? Ihan luonnollisia asioita."
Mitä sen on niin väliä - just tuo asenne raivostuttaa..Suurin osa ehkä paranee hyvin, ja suurin osa menee hyvin, mutta AINA ei mene! Ja nykyisin yhä useammin ei mene.
Ihan todellakin sillä on väliä sille ihmiselle, joka repeää kunnolla, eikä se kovin luonnolliselta tunnu kun siihen tilanteeseen joutuu. Kun koko elämä menee vaikeaks. Lapsen hoito on vaikeaa, PALJON vaikeampaa kuin sektion jälkeen.
Seksielämä vuodeksi pilalla, joillakin jopa kauemmin. Omistin ihan hyvän itsetunnon ennen esikoisen syntymää, mutta kyllä ihan todellakin aloin hävetä omaa kehoani ja ongelmiani, joista ei voi puhua yleisesti; kuka nyt haluaa kuulla intiimialueiden ongelmista? Joka paikassa täytyi tarkistaa, missä vessa..
Ja paraninhan minäkin, noin niinkuin yleisesti ottaen, mitä sen on väliä, että jäi jotain ulostamisongelmia, kun ei kuitenkaan tule housuun.. Pitää olla onnellinen siitä.
Mut toinen lapsi syntyi sektiolla, ei sekään kivutonta ja ongelmatonta ole, mutta inhimillistä verrattuna tuohon niin "luonnolliseen" esikoisen synnytykseen.
ja jatkan vielä..
Eikä todellakaan ollut tarkoitus pelotella muita, niitä "normaaleja" synnytyksiä on varmasti paljon enemmän!
Minua vaan rupes ärsyttämään joidenkin välinpitämätön suhtautuminen koko asiaan, niin pakko oli kommentoida.
heippa! en lukenut kuin ap:n kirjoituksen ja siihen haluan kommentoida omista synnytyksistäni hieman:
olen 160\50 mitoiltani ja huolehdin ulkonäöstäni sekä kunnostani ja olen tarkka miltä näytän,seksielämä on ollut minulle ja miehelleni aina tärkeä.
esikoiseni synntyin suunnitelulla sectiolla kun pelko oli niin valtava!synntyspelko sekä samat muut asiat mitä nyt spekuloit.
sectio ei oikestaan herättänyt mussa mitään tunteita.blaah ja piste.
odotukseni olivat siis suht korkealla silloin..
toisen lapseni synntys olikin sitten käsillä ja päätin kokeilla alakautta sillä esikoinenkin oli suht pienikokoinen ja halusin kokea sen ihan oikean synntyksen.
se oli nopea 6h ja paras kokemuskeni ikinä!!!voiniitä onnen kyyneliä ja sitä uskomatonta tunnetta kun tyttö oli työnetty ulos!
WAU.
ei repeämän repeämää!! tyttö painoi tasan 3kg ja ponnistusvaihe oli helpoin :11min.
värkkiin ei tullut MITÄÄN !
NELJÄ päivää synnytyksestä harrastimme mieheni kanssa seksiä ja hyvältä tuntui.
kolmas lapseni myös syntyi viidessä tunnissa alateitse eikä vieläkään tullut muutoksia mihinkään!
nyt odotan neljättä ja ihan hyvällä mielellä.
mulle ei siis synntyksistä jääny mitään vaivoja tai ongelmia ja paino oli taas normilukemis raskauksien jälkeen.
nyt suorastaan kammoksun ajatusta sectiosta! pelkkä ajatus ahdistaaa :( noh, toivottavasti tämäkin synntys menee mutkattomasti.
mutta,jospa sä nyt kuitenki miettisit asioita toiselta kantilta?