Eli otsikko jo hyvinpitkälti kertoikin kaiken. Joka paikassa painotetaan että synnytysympäristön pitäisi olla sellanen että äiti voi täysillä heittäytyä synnytykseen ja olla rentoutunut ym, ja minulle sellainen ympäristö on se, jossa ei ketään tuttua ihmistä ole kanssani.. Olen aina tehnyt asiat yksin ja olen varmimmillani ongelmatilanteissa yksin. Ja nyt en siis tarkoita sitä ettenkö kehtaisi ottaa tukihenkilöä synnytykseen, että jotenkin häpeisin tilannetta, vaan ihan oikeasti, hermostun aina asioista vaan enemmän jos joku tuttava yrittää rauhoitella tai auttaa. Miehen kanssa en asiasta ole vielä keskustellut, enkä tiedä, haluaisiko hän edes synnytykseen tulla. Jos haluaa, niin en kai voi kieltääkkään, mutta todellakaan en itse omatahtoisesti aio ketään sinne pyytää. Onko täällä muita jotka ajattelevat samoin?
en halua miestä tai tukihenkilöä synnytykseen
olenko outo?
8596
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos se mies haluaa tulla mukaan, niin sano hänelle etukäteen, että et halua häneltä apua tai rauhoittelua. Tuskinpa siinä synnytyksen kourissa ihan kauheasti edes huomaat, jos miehesi jossain nurkassa istuu katselemassa.
Samoin täällä. En halunnut ekaan synnytykseen ketään mukaan enkä kohta seuraavaankaan. VAIKKA olenkin yksinodottaja, ilman miestä/parisuhdetta siis, en siltikään halua sinne esim doulaa tai jotakuta sukulaista tai ystävää. En koe että tukihenkilöstä olisi mitään varsinaista "hyötyä", luulempa että enemmän huolta. Ei minusta synnytys ole mikään sukutapaaminen tai esitys, hehe. Ymmärrän kyllä muita joille lapsen isän läsnäolo on välttämättömyys ja itsestäänselvyys tai jonkun muun henkilön tuoma turva tärkeää. Olen vain molempina kertoina ollut tätä mieltä ja hyvin on mennyt. Osastolle on kiva sitten saada ne ystävät ja sukulaiset moikkaamaan uutta tulokasta :)
Et varmasti ole synnytyksen suhteen ainoa lajiasi, vaikka itse kuulunkin toiseen kastiin :) Mutta vaikka se lapsi sinun synnytyskanavasi läpi kulkee, ja sinä joudut tekemään suurimman työn, niin toivottavasti kuitenkin ajattelet että te saatte lapsen, te kasvavatte lapsen ja te kohtaatte ongelmatilanteet yhdessä - vaikka se joskus tuntuisikin helpommalta yksin. Synnytys on vain yksi etappi matkan varrella, ja jos se teille molemmille on ok, että mies odottelee tapahtuman aikana muissa tiloissa, niin ei siinä taatusti mitään väärää ole!
Ymmärrän tunteen. Raskausaikana mietin tuota samaa, että mitenkähän minä tuon tulevan isukin otan sinne synnytyssaliin, kun toisaalta haluaisin olla aivan yksin. Aina sairastaessani haluan vetäytyä peiton alle yksinäisyyteen enkä siedä ketään paapomassa lähelläni.
Synnytys käynnistettiin sitten sairaalassa eikä isä voinut olla kokoaikaa seurana ennenkuin synnytyssaliin pääsin. Kyllä siinä moneen kertaan pääsi useampikin ärräpää, ettei se per****een pässi ollut siinä vieressä henkisenä tukena. En olisi uskonut, että reagoin näin. Synnytyssalissa pelkkä läsnäolo rauhoitti. Luulin, että ajan hänet ulos salista, mutta hän olikin tärkeä tsemppari :)
Kannattaa keskustella! Ja pakkohan ei miestä ole mtakaan ottaa jos sille tuntuu vielä synnytyshetkelläkin.
Niin ja siinä kivun keskellä mies oli se, joka tiesi mitä minä haluan oikeasti ja piti puoliani, kun minä en siihen pystynyt (esim. kipulääkkeiden suhteen).
Niin, voihan toki olla että mieli muuttuu vielä sen suhteen, vaikka en kyllä usko, mitä enemmän asiaa ajattelen sitä varmemmaksi tulen että yksin kyllä haluan olla :) Ja kyllä siis tietysti ajattelenkin että lapsi tulee meille ja me hänet kasvatamme, en minä yksin, ja miehestä tulee varmasti mitä parhain isä kun on niin huolehtivainen ym. Mutta just sitä en kestä että olisi sitten musta huolehtimassa ja tsemppaamassa synnytyksessä, se ei vaan musta jotenkin tunnu luontevalta vaihtoehdolta mulle, hermostun vaan sellasesta. Mutta joo, pitää vielä keskustella asiasta yhdessä, onneks on tuohon synnytykseen vielä aikaa :)
2 olen yksin synnyttänyt ja tod näk synnytän 3. myös,minusta se on jokaisen oma asia. Minusta liikaa hössötetään ja tehdää iso show koko synnyttämisestä. Aina karskia hommaa se kumminkin on. Onhan se iso,hieno ja ihmeellinen asia. Vauvalehdet siitä maalaa tajunnan mullistavan tapahtuman. Pitää olla isä mukana,muuten tulee huono isä-lapsi suhde,höpön löpöt. Mies on lähinnä rasite sielä. Monet vetää pakolla miehensä sinne tärisemään. Maailman sivu on naiset hoitaneet homman ilman miestä. On se kumma jos naisella on oikeus tehdä abortti,miksei sitten synnyttää? Luodaampa pro miehet mukaan abortteihin,kaavintoihin ja gynekologisiin toimenpiteisiin.
Itse olen vähän samanlainen, etten siedä hössötystä ja kipeänä en siedä kosketusta. Esikoisen synnytyksessä husutin miestä vähän väliä telkkarihuoneeseen, siellä tuli onneksi joku jääkiekkomatsi. Mua miehen läsnäolo lähinnä ärsytti. Oikeastaan se oli sitä että kipeänä (kuten myös muissa stressitilanteissa) tulee purettua sitä kiukkua helppoon, mutta väärään kohteeseen eli mieheen. Mutta kyllä miehestä oli sitten apua loppuvaiheessa, silloin hierominen auttoi. Toisessa synnytyksessä oli vähän sama tilanne, että halusin olla itsekseni alkuvaiheessa. Mies lähti välillä kotiin laittamaan esikoista nukkumaan kun luulimme, että synytys ei käynnistynytkään ja tuli sitten uudestaan paikalle vasta synnytyssaliin siirryttäessä, kun tositoimet lähestyi. Silloin loppu oli niin kamala, että oli toisaalta hyvä, että oli henkisenä tukena.
Kannattaa kertoa miehelle etukäteen miltä tuntuu. Voisiko vaihtoehtona olla sellainen, että mies hyväksyy, että haluat "kärsiä" itseksesi, mutta olisi kuitenkin saatavilla tarvitaessa esim isien huoneessa? Ja ehkä tuore isä haluasi olla sitten paikan päällä heti vauvan synnyttyä.