Aluksi pieni avautuminen oman pahan oloni purkamiseen (Mikä tänään vituttaa):
Mikä "lupa" on masentua jos omaa hyvän ihon, pitkäaikaisen hyvän työyhteisön, parisuhteen, ystäviä tai jonkun muun elämässä kiinni pitävän asian? Tuntuu että nykyisin ollaan masentuneita pienimmistäkin syistä. "Vessapaperi on loppu" tai "jätkäkaveri ei kuuntele mua ku koitan kertoa sille miten mulla päivä meni" eivät ole MINUN mielestäni syitä masentua.
Kaikki masennus on sairaus viestit voitte tunkea perseeseenne, sillä kyllä siihen itsemurhaan ja syrjäytymiseen tarvitaan pieni potku jonkun vastoinkäymisen avustuksella. Omaa tilaani en sanoisi masennukseksi vaan tottumukseksi / itsesuojeluvaistoksi ja huonoksi itsetunnoksi.. Mutta kai tämän voi silti tänne laittaa:
Olen työtön, yksinäinen, huono ihoinen, koulukiusattu, sadistien rääkkäämä paskaläjä ja jumalauta mietin itsemurhaa joka ikinen päivä. En saa myötätuntoa enkä ole teinivuosien jälkeen saanutkaan ja alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että parempi kun en sitä saakaan. Tällä hetkellä pysyn elossa vain sillä ajatuksella, että jos / kun ihoni paranee aknesta, niin lopetan pelkäämästä ihmisiä ja häpeämästä itseäni. En tiedä onko tuo roaccutan huonontanut itsetuntoani / saanut itsemurha-ajatuksia syntymään, mutta huulta purren aion kuurin viedä loppuun. Sen verran isosta asiasta on kyse.
Olen miettinyt psykologille lähtöä uudestaan, mutta mitä siitäkin tulee kun ajattelen että psykologikaan ei jaksa katsella minua? Umpikuja.
Hyviä puolia elämässäni ovat 2 ystävääni, tietokone... ja siihen ne sitten jäivätkin.. Välillä tuntuu että nämä ystävänikin ovat ystäviäni vain säälistä. Tiedä häntä.
Mikä "lupa" on masentua jos omaa hyvän ihon, pitkäaikaisen hyvän työyhteisön, parisuhteen, ystäviä tai jonkun muun elämässä kiinni pitävän asian? Tuntuu että nykyisin ollaan masentuneita pienimmistäkin syistä. "Vessapaperi on loppu" tai "jätkäkaveri ei kuuntele mua ku koitan kertoa sille miten mulla päivä meni" eivät ole MINUN mielestäni syitä masentua.
Kaikki masennus on sairaus viestit voitte tunkea perseeseenne, sillä kyllä siihen itsemurhaan ja syrjäytymiseen tarvitaan pieni potku jonkun vastoinkäymisen avustuksella. Omaa tilaani en sanoisi masennukseksi vaan tottumukseksi / itsesuojeluvaistoksi ja huonoksi itsetunnoksi.. Mutta kai tämän voi silti tänne laittaa:
Olen työtön, yksinäinen, huono ihoinen, koulukiusattu, sadistien rääkkäämä paskaläjä ja jumalauta mietin itsemurhaa joka ikinen päivä. En saa myötätuntoa enkä ole teinivuosien jälkeen saanutkaan ja alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että parempi kun en sitä saakaan. Tällä hetkellä pysyn elossa vain sillä ajatuksella, että jos / kun ihoni paranee aknesta, niin lopetan pelkäämästä ihmisiä ja häpeämästä itseäni. En tiedä onko tuo roaccutan huonontanut itsetuntoani / saanut itsemurha-ajatuksia syntymään, mutta huulta purren aion kuurin viedä loppuun. Sen verran isosta asiasta on kyse.
Olen miettinyt psykologille lähtöä uudestaan, mutta mitä siitäkin tulee kun ajattelen että psykologikaan ei jaksa katsella minua? Umpikuja.
Hyviä puolia elämässäni ovat 2 ystävääni, tietokone... ja siihen ne sitten jäivätkin.. Välillä tuntuu että nämä ystävänikin ovat ystäviäni vain säälistä. Tiedä häntä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Muuten, viitsitkö sinä itse olla jonkun ystävä vain säälistä...?
Eli?
Oletko sitten itse aktiivisesti hyvä ystävä kenellekään?
Vai odotatko sitä (ystävyyden osoituksia) vain muilta itseäsi kohtaan ja sitten vain lillut siinä surkeassa ajatuksessasi kuin koiranpaska lammikossa tekemättä mitään asian eteen?