Kansanedustajaehdokas Pekka Keto teki Varkauden kaupunginvaltuustossa aloitteen, että kieltäydytään kaikista lainantakauksista joita työllistämiseksi esitetää. Onneksi Keto jäi yksin.
Onko alla olevassa aloitteessa mitään järkeä. Persut vastustaa siis kaikkia työllistämistoimia!
VALTUUTETTU PEKKA KEDON ALOITE UUSIEN LAINOJEN JA TAKAUSTEN
JÄÄDYTTÄMISESTÄ
Valtuutettu Pekka Keto jätti 28.9.2009 valtuustoaloitteen, jossa perussuomalaisten
valtuustoryhmä esitti uusien lainojen ja takausten jäädyttämistä
kunnes Stora Enson tilanne on selvillä.
Taloushallinto ilmoittaa lausuntonaan, että yleispäätöksen tekeminen lainojan
ja takausten jäädyttämisestä ei ole tarkoituksenmukainen. Lainojen ja
takausten myöntämisestä tuleekin päättää aina tapauskohtaisesti kokonaisharkinnan
mukaan.
Esityslistan liitteenä on aloite.
Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus antaa valtuustoaloitteeseen taloushallinnon lausunnon
mukaisen vastauksen.
Päätös: Päätösesitys hyväksyttiin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olisko ollut viisasta kuunnella pekua akkutehdas hälyttävä esimerkki kohta poksahtaa sampilaitos.
Niin ja olisko ollut parempi kuunnella Soinia, kohta Finlandia on tyhjä rahasta. Itseasiassa on jo. 800,000€ velkaa otetaan joka tunti, miljoona henkeä käy töissä, heidänkö pitäis elättää koko eurooppa......