insesti

Tämän päivän uutisissa ei kerrota mitään hyvää lestadiolaisesta uskon tulkinnasta. On käsittämätöntä, että Sodoman ja Gomorran meno yhdistetään lestadiolaiseen herätysliikkeeseen, liikkeeseen, jonka piti tuoda elävä Kristuksen evankeliumi kuolleen uskon tilalle. Onko alaikäisiinn lapsiin suuntautuva saatanallinen himo ja perkellleellinen hirmutyö evankeliumin julistamista! Onko se "pikku" tai " lievä" "hairahdus"? MISS'Ä MENNÄÄN?
Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu vähästä pillastuminen eikä veljen/sisaren julkinen mustamaalaaminen. Mutta sen sijaan kuuluu vahvasti SAATANALLISEN MENON KIELTÄMINEN!
Se ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin, kristillisyyteen eikä lansäädäntöömme. Sitä me emme hyväksy emmekä sen harjoittajia hyväksy. Sitä ei selitetä pois millään tavalla, vaan se tuomitaan yksiselitteisesti.
13201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

So what??? Tyhmät ihmiset tekevät tyhmiä johtopäätöksiä, mutta se heille suotakoon. Miten muka "lestadiolainen uskon tulkinta" liittyy insestiin? Ei sitä siellä ainakaan hyväksytä.
Minä kuulin tapauksesta, jossa eräs ammattiyhdistysihminen oli hairahtunut pedofiliaan. Voisikohan siitä tehdä sen johtopäätöksen, että ammattiyhdistyksen peruskirjassa on pedofilia yhtenä "uskonkappaleena", jonka puolesta voisi vaikka lakkoilla pikkasen...

Äänestä
  • Justiinsa näin. Maailma etsii virheitä uskovista, jonkun sairaan pedofiili henkilön onnettomuutta hyväksikäyttäen. En ole vanhoillislestadiolainen mutta sen verran tiedän että ei heillä hyväksytä bedofiiliaa, eikä missään muuallakaan Jumalan seurakunnissa.

    Uskonnottomien kohdalla pedofilia on satoja kertoja yleisempää, mutta kukaan ei tiedota uutisissa että bedofiili oli vakaumukseltaan ateisti.

    Äänestä

  • Vertauksesi ontuu ja pahasti. Ammattiliitoissa ei ole vuosisatojen aikana sisäänrakennettua hyväveli/piilopaikkasysteemiä kieroutuneille perversseille, kuten on asia eri uskonlahkoissa. Tottahan toki on mahdollista, että mieleltään ja seksuaalisuudeltaan kieroutuneita henkilöitä löytyy mistä tahansa, mutta missään muualla heillä ei ole nin otolliset ja suojatut mahdollisuudet kieroutumiensa harrastamiseen, kuin uskonlahkoissa, te lestadiolaiset mukaan luettuina. Näin se vain on, halusitte tai ette. Teidänkin tuntemianne ihmisiä on tai on ollut mukana vähintäänkin salaamassa lasten seksuaaliseen hyväksiköyttöön syyllistyneita pervertikkoja, niitä tunnettuja ja luotettuja, hurskaita uskonveljiänne. Te tiedätte tämän itsekin. Eläkää sen tiedon kanssa, jos voitte.

    Äänestä

  • ihimeissäni mäkin kirjoitti:

    Justiinsa näin. Maailma etsii virheitä uskovista, jonkun sairaan pedofiili henkilön onnettomuutta hyväksikäyttäen. En ole vanhoillislestadiolainen mutta sen verran tiedän että ei heillä hyväksytä bedofiiliaa, eikä missään muuallakaan Jumalan seurakunnissa.

    Uskonnottomien kohdalla pedofilia on satoja kertoja yleisempää, mutta kukaan ei tiedota uutisissa että bedofiili oli vakaumukseltaan ateisti.

    En edes yritä puuttua lukuisiin kielioppivirheisiisi, mutta kysyn, onko mielestäsi todellakin kyseessä VAIN onnettomuus, jos lahkosi napamies haluaa raiskata pikkutytön?

    Tuo lausahduksesi kertoo sinusta ja lahkostasi enemmän kuin uskotkaan. Hyi helvetti.

    Äänestä

  • Tietenkin noinkin se voi olla , minä olen ajatellut sillälailla
    Että miksiköhän aina näitä asioita sattuessa on VL:t ne
    jotka pitäisi saada pahennuksen ja rankaistuksen , olen
    seurannut Es/Lesta porukkaa lähenpääkin ei kä juuri noin
    ole kukaan päässyt mustamaalaamaan ,

    Haluisin kaikessa räikeissä tapauksissa , heti selvityksen
    mikä on hengellinen koti, että ei tarvisi syyttää väärää
    porukkaa ,. Minusta tuntuu että ei VL:n suvijuhlillakaan
    ole käyneet Es/Lestat niitä viina pulloja tyhjäämässä , vaan
    aivan oma porukka . Jos sanoin pahasti nostan käden.

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Tietenkin noinkin se voi olla , minä olen ajatellut sillälailla

    Saman vanhan rippi katekismuksen oppilaita olette lestadiolaisina kaikki!

    Äänestä

  • hg-fd-s kirjoitti:

    Saman vanhan rippi katekismuksen oppilaita olette lestadiolaisina kaikki!

    Siinä on vain sellainen ERO ETTÄ SINÄ ET OLE SITÄKÄÄN
    EDES KOSKAAN OLLUT , EIKÄ TULE noilla puheilla .
    Sinun pitäisi muistaa kuka täällä pahaa kertoo , ei se ole ME
    joita sinä panettelet mielellään vaan...Sinä joka osaat vain
    pahaa , eikö olisi aikä hävitä.

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Tietenkin noinkin se voi olla , minä olen ajatellut sillälailla
    Että miksiköhän aina näitä asioita sattuessa on VL:t ne
    jotka pitäisi saada pahennuksen ja rankaistuksen , olen
    seurannut Es/Lesta porukkaa lähenpääkin ei kä juuri noin
    ole kukaan päässyt mustamaalaamaan ,

    Haluisin kaikessa räikeissä tapauksissa , heti selvityksen
    mikä on hengellinen koti, että ei tarvisi syyttää väärää
    porukkaa ,. Minusta tuntuu että ei VL:n suvijuhlillakaan
    ole käyneet Es/Lestat niitä viina pulloja tyhjäämässä , vaan
    aivan oma porukka . Jos sanoin pahasti nostan käden.

    Ei tästä ole 2 kk. kun oli samanlainen vänkääminen josta
    sanoin silloinkin, että te olette täällä es/lesta palstalla ja
    puhutte väärän asian kanssa . WSiis panetellen meitä
    noihin paheisiin kuulumattomia , menisitte siihen palastaan
    jonka tiedätte niitä tehneekin ,

    Ihminen on sellainen että on kiva panetella kun on itse
    saanut siipeensä , mutta kohtuus tieltä puuttuu , oikeus
    on sitten asia erikseen , ja kun siellä ilmoitetaan Es /Lesta
    silloin teillä on oikeus siitä puhua , ei silloinkaan tuollaista
    marmatus tyyliä . Lapsi .aikuinen .vanhenpi ,linjalla ,
    Aikuinen.

    Jo selvis , aivan sama tapaus kuin 2-3 kk. sitten
    örvelö ei halukkaan muuttaa asian iokeellisuutta
    eli ensin hän haukkuu esitutkinnassa , sitten hän
    haukkuu oikeuskäsittelyssä , sitten toumion ja
    korvausten määrittelyssä .

    Eli tässä kin asiassa jo kolmannen kerran OLIKO
    Es/Lesta mies.. EI... vaan VL:n mies. Jos et sitä
    tiedä olisi parenpi olla hiljaa, en paremmin sano.

    Äänestä

  • hg-fd-s kirjoitti:

    Saman vanhan rippi katekismuksen oppilaita olette lestadiolaisina kaikki!

    Oletko saanut siipees sieltä , kun tommosia kerrot .
    ei ihme jos menet samanlaista kertomaan , onhan siellä
    muutama valveutunutkin kirjoittaja , jotka ei varmaan hyväksy
    sinun kannanottojasi , kas kun huomasit , mä nostan
    hattua VL:n miehekke.

    Äänestä

Kasipää , oletko ymmärtänyt , kuka oli mannerheim
varmaankin tiät ketä tarkoitan . puhuttiinko paljon pahaa
ei puhuttu , silloin pidettiin myös suu kiinni kukaan ei
kielinyt , mitä teki .?. Mää en edes tiedä pikkuvihjeitä
olen kuullut.

Äänestä

pekka siitoin harrasti salatieteitä ja julkaisi ns mustan raamatun. aika paha. mutta entäs se, että teidän pyhässä piirissä kajotaan lapsiin?

Äänestä
  • Ei ole tietääkseni Es/Lessu piirisissä jos tarkoitat pyhällä piirillä sitä , nimittäintoiset ei ymmärrä sellasta , että Vl:t , rauhansanalaiset , ja muita pieniä LLL:n porukoita eroittaa monet asiat kuten , omavanhurskaus // lahjavanhurskaus , ja
    ehkä en olisi saanut niitä kirjoittaa yhteen , mutta varmasti
    valveutuneet lukijat ymmärtäävät kuinka se on.

    Jos VL:n on n.120'000 se on lähes Yhdekän kertaa se
    kuin Essuja , meitä on n.13500. Moraalisesti Es/Lessut on
    niinpaljon ankaramman koulutuksen turvin MORAALISESTI
    että jos essuista löytisi 1 pedofiili , niitä on sata muissa .
    olisi kiva tietää panettelun tavoite, nimittäin vaikka Jumala
    kieltäjät tekee eniten sellaisista syntiä , siitä vähiten puhutaan

    Eli onko se iokein eikö kaikista sitten pitäisi puhua , jos kerran on aloitettu nälviminen , miltei suoranainen jatkuva
    panettelu , LLL:n kohtaan , tässä nyt täytyy muistaa se
    että LLL:n lyhenne keksittiin n. 5 vuotta sitten , joka aluksi
    tarkoitti pelkästään , L.L. Lestaadiusta , etti olisi aina tarvinnut kirjoittaa niin pitkään . myönnetään nyt se tarkoittaa joskus muutakin ,

    mutta ei ole selvinnyt kaikille jotka jotka lyhennettä käyttää
    tahi että ymppää asioita muuten yhteen jotka ei kuuluisi,
    Toisilla ei pitäisi olla lainkaan käyttö lupaa lyhenteeseen
    saatikka tähän pälstaan . Joku varmaan arvaa jo kun
    laitan nimimerrini perään .- Jos sellainen kirjoittaja täällä
    joka kirjoittaa mielestänsä oikein , ei ymmärrä LLL:n yht-
    tään mitään , olisi paljon parempi kun ei kirjoittasi mitää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

exnihilo nulla salus kirjoitti:

Tämän päivän uutisissa ei kerrota mitään hyvää lestadiolaisesta uskon tulkinnasta. On käsittämätöntä, että Sodoman ja Gomorran meno yhdistetään lestadiolaiseen herätysliikkeeseen, liikkeeseen, jonka piti tuoda elävä Kristuksen evankeliumi kuolleen uskon tilalle. Onko alaikäisiinn lapsiin suuntautuva saatanallinen himo ja perkellleellinen hirmutyö evankeliumin julistamista! Onko se "pikku" tai " lievä" "hairahdus"? MISS'Ä MENNÄÄN?
Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu vähästä pillastuminen eikä veljen/sisaren julkinen mustamaalaaminen. Mutta sen sijaan kuuluu vahvasti SAATANALLISEN MENON KIELTÄMINEN!
Se ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin, kristillisyyteen eikä lansäädäntöömme. Sitä me emme hyväksy emmekä sen harjoittajia hyväksy. Sitä ei selitetä pois millään tavalla, vaan se tuomitaan yksiselitteisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu