Uhriksi tekytyvä narsisti osaa huijata myöskin narsistin uhreja. "Tahtosin niin vaihtaa kanssasi ajatuksia, laitatko sähköpostiosoitteen, niin voidaan kirjoitella?"
Harmi, että monikaan narsistin uhri ei tiedä tarkkaan miten narsisti toimii ja miten ovela hän saattaa olla.
Koskaan ei pidä mennä antamaan yleisillä keskustelupalstoilla mitään tietoja itsestään, eikä vastata tälläisiin pyyntöihin, joissa pyydetään sähköpostiosoitetta ja pyyntöä saada alkaa yksityisviestein vaihtamaan ajatuksia. Hyvin usein takana on narsisti huijari.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6753994
Harmi, että monikaan narsistin uhri ei tiedä tarkkaan miten narsisti toimii ja miten ovela hän saattaa olla.
Koskaan ei pidä mennä antamaan yleisillä keskustelupalstoilla mitään tietoja itsestään, eikä vastata tälläisiin pyyntöihin, joissa pyydetään sähköpostiosoitetta ja pyyntöä saada alkaa yksityisviestein vaihtamaan ajatuksia. Hyvin usein takana on narsisti huijari.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6753994
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ei välttämättä aina mut varovaisuus on paikallaan, narsisti vaikuttaa aluksi ihan kivalta ja ok -tyypiltä. Vasta ajan myötä totuus paljastuu, tosin hovia narsisti pystyy sumuttamaan kauankin johtuen ihan inhimillisistä seikoista. Jos ja kun hovin jäsen havahtuu todellisuuteen, siitä seuraa häpeä ja itsesyytökset kun on uskonut narsistia. Siinä joutuu myös katsomaan peiliin, koska narsisti saa tekemään sellaisia asioita joihin ei olisi koskaan uskonut edes pystyvänsä. Jollain ihme konstilla narsisti saa pahuuden esiin toisissa, useinkin se hovi on vielä pelottavampi uhrille kuin itse narsisti.
Ehkä narsisti toimii jonkinlaisena syväluotaavana peilinä toisille jos suostuu siihen perinpohjaiseen itsetutkiskeluun. Siinä pitäisi pystyä olemaan itselleen myös armollinen eikä vaipua turhiin itsesyytöksiin. "Tein parhaani niissä olosuhteissa joihin jouduin sillä hetkellä."
Mielenkiintoinen oli tuo linkin keskustelu.
Niin...narsisti tuhoaa sielun...sanoisin että vielä pahempaa; narsisti pitelee peiliä, mistä uhri näkee tekevänsä sen ihan itse.
Hajoaminen on tuskallinen prosessi, mutta johtaa kuitenkin eheytymisen alkuun tulevaisuudessa. Hajotessaan ihminen kuin ihminen syyttää toista, mikä lienee täysin normaali reaktio.
On uhreja ja 'uhreja'.
Uhrin on vaikea sisäistää että se 'narsistikin' kärsisi ja kokisi tulleensa petetyksi ja loukatuksi. Yleisin luulo keskusteluissa tuntuu olevan että 'se juonitteleva sadisti narsisti otti elämäntehtäväkseen minun tuhoamiseni'.
Liekö harhaluuloa(?)
Vai onko selitys siinä että suhteen alun onneen ja rakkauteen verrattu myöhempi erokatastrofi on kummallekin ylittämätön pettymys-kokemus. Oltiin enkeleitä toisillemme, muuttuu molempien ajatukseen; olet demoni minulle.
Yxex
"Niin...narsisti tuhoaa sielun...sanoisin että vielä pahempaa; narsisti pitelee peiliä, mistä uhri näkee tekevänsä sen ihan itse. "
Aika paha, tuli oikein kylmät väreet tuosta lauseesta ! Hurrrr.....huh!
Tuon tajuaminen oli aikanaan aika puistattava kokemus.
Sen toisen häätäminen sieltä ihon alta on aika iso juttu. Jos sitä ei tee ja jää kiinni vain siihen näkemykseen että kaikki (!) johtuu toisesta, jatkuu toisen takia, antaa itsensä toisen käytettäväksi ja luopuu omasta vallastaan - omassa elämässään. Antaa sen toisen käsiin.
Ja jos antaa vielä suhteen jälkeisen tulevaisuudenkin hänen käsiinsä, katkeroituu tai kokee kaiken hänen aiheuttamakseen,joksikin mistä ei vain enää voi päästä irti, annetaan se valta edelleenkin sille toiselle. Miten siinä voisikaan toipua ? En itse ainakaan päässyt asiassani eteenpäin ennen kuin aloin katsomaan asiaa oman vastuuni kautta. Siis vastuuta itsestäni. Jos jätän sen hänelle, saan voida pahoin lopun elämääni.
Oltiin enkeleitä toisillemme... niin... kyllä kummatkin, siis N ja uhri, näkevät tilanteen kovin musta-valkoisena. Maailman ihanimmasta tulee maailman pahin, molempien subjektiivisena kokemuksena.
Mielenkiintoinen pattitilanne =)
Muistutan taas anteeksiantamisen voimasta. Se suorastaan lerpsauttaa asiat kuntoon.
Ensin antaa itselleen anteeksi että miten saattoikin olla niin ... ! Sitten antaa anteeksi jollekin muulle, vaikka tuo olikin niin ... !
Eikä tämä ole edes kamalan vaikeaa. Oikeastaan se on helppoa. Oman ylpeytensä voittaminen ja oman heikkoutensa voittaminen riittää. Yhden pienen ihmisen voittaminen riittää. (Ja siksi se tuntuukin niin vaikealta.)
Tämä on pieni askel ihmiskunnalle mutta suuri askel minulle. Jotenkin noin.
Anteeksiantaminen on voimaa. On vain helpompi antaa anteeksi toisille kuin itselle. Jos toinen on ihan vallaton, voi ajatella hänen olevan "syyntakeeton" siinä mielessä kun ei edes tajua mitä tekee. Kun tullaan omalle kohdalle...jää helposti kantamaan syyllisyyttä siitä ettei tehnyt mitään vaikka tajusikin jo tilanteen.
Siinä on vielä harjoittelemista.
Anteeksiantaminen ei silti tee, eikä saa mitään ennallaan. Se on vain tapa hyväksyä asia ja tapahtunut. Rikkoutunutta astiaa on vaikea saada enää ehjän näköiseksi ja sama on luottamuksen kanssa, sitä ei anteeksiannollakaan korjata.
"Tuulikki Saaristo opettaa anteeksiannon tekemistä pienellä harjoituksella, joka toistetaan iltaisin sängyssä juuri ennen nukkumaanmenoa. Siinä sanotaan hiljaa mielessä muutaman kerran ”minä annan itselleni anteeksi”. Jos anteeksiannon kohde on joku muu, sanotaan ensin hänen nimensä ja sen jälkeen ”minä annan sinulle anteeksi”.
Saaristo pitää menetelmää mainiona, koska se ei edellytä vielä aitoa valmiutta anteeksiantoon. Sanat voi sanoa mielessään, oli olo millainen tahansa, ja ne alkavat unen aikana tehdä työtä piilossa olevien tunteiden kanssa."
http://hyvaterveys.fi/artikkelit/Anteeksiantaminen-antaa-voimaa/544
Silti. Anteeksiantaminen ei korjaa mitään, se vain laastaroi haavan.
Lottamari:
"Vaimoni ja minä olimme lintuvahteina. Tämä otus oli jotain syystä vihamielinen meitä kohtaan. Joka kerta, kun kosketin häkkiä, se kirkaisi ja yritti purra. Kun olin lepytellyt sitä useita kertoja, päättelin lopulta: "Kuka tällaista kaipaa? Jos minä haluan tapella, voin tapella seurakunnassakin!" Tein hiljaisen johtopäätöksen, että olimme saaneet hoitoomme tappajalinnun. Mitä ilmeisimmin tämä lintu oli kotoisin kaupungin pahamaineisimmasta osasta.
Vaimoni sitä vastoin oli päättänyt rakastaa tätä lintua. Vaikka se oli häntä kohtaan ihan yhtä aggressiivinen kuin minuakin kohtaan, vaimoni jaksoi suhtautua siihen kaikella kärsivällisyydellä. Joka kerta, kun hän ruokki sitä, lintu hyökkäsi ja näykkäisi nokallaan hänen kädestään ihoa irti. Ensin D. huusi kivusta ja sitten taas nopeasti muutti äänensävyä ja puhui lempeästi ja tarjosi ruokaa häkin sisäpuolelle. Viikon kuluttua lintu alkoi lopultakin rauhoittua. Hänen vaistonsa alkoivat vähitellen tottua siihen, että tämä ystävällinen nainen ei ollut mikään saalistava peto, vaan ystävä. Pian se alkoi sallia, että D. työnsi kätensä häkkiin, eikä se enää hyökännyt hänen kätensä kimppuun. Kun kului muutama päivä sain nähdä, että tämä kiukkuinen sormennokkija istui kaikessa rauhassa vaimoni olkapäällä ja siinä se hellästi painoi pörröisen päänsä tämän poskelle ja kujerteli tämän korvaan.
D. voitti tämän pikkuisen linnun sydämen: se antoi vastarakkautta, koska tämä oli ensin rakastanut sitä. Katsohan, linnun ongelma ei ollut viha, vaan pelko. Vaimoni suostui haavoittumaan, jotta luottamus syntyisi. Kun häntä sattui, hän ei kostanut ja voitti lopulta toisen luottamuksen. Kun sain nähdä tämän pienen näytelmän kulun, huomasin siinä jotakin perustavaa laatua olevaa ja syvällistä, mikä koskee meidän jumalasuhdettamme. Luottamus ei synny sattumalta, se on tulosta rakkaudesta, joka on valmis maksamaan siitä hinnan."
Tämä julkaistiin joskus jollakin hengellisellä sivustolla, minne pyydettiin kuvauksia luottamuksen voittamisesta.
Mitä tarkoitat sillä ettei anteeksiantamisen synnyttämä eheys korjaa mitään? Tarkoitatko sitä ettei anteeksiantaminen korjaa haavoittuneen ja haavoittajan välistä suhdetta? Haavoittuneen haavathan se kyllä hoitaa. Tämän tiedän.
Lynett.
Hurrr.isit niin että itsellenikin tuli kylmä! :) Virtuaalimyötätuntokokemisreaktio(?)
Totta puhut sen toisen häätämisestä. Sitten kun eks ei enää millään tasolla muistu mieleen, vasta silloin ihminen on vapaa!
Normaalia toimintaa narsulle. Hänhän on tavattoman kiinnostunut, mitä hänestä tiedetään ja ajatellaan. Hän kuvittelee, että kaikkien ajatukset askaroivat pysyvästi juuri hänessä. Into tunkeutua uhrin pään sisään on maaninen, joten totta hitossa kaikki keinot ovat käytössä. Moni narsu saakin kasaan paljon tietoa, mutta koska on mielipuoli, ei osaa erottaa todellisuutta ja omia uskomuksiaan.
Olen ihan samaa mieltä kuin sinä "kyllä narsu osaa" juuri tuo että hän kuvittelee kaikkien muiden toimivan ja elävän vain hänen napansa ympärillä ja luulee että hänestä ja hänen teoista on joku kiinnostunut. Ja tuo tiedon hankkiminen, ihan nuin se menee mutta kun "tieto" on vanhaa ja sitä toistetaan ja jauhetaa vuodesta toiseen ihan kuin ihmisellä olisi levyke päässä joka toistaa samaa p.... vuosia ja vuosia. Olen päässyt eroon narsistikiusaajasta ja olen siksi onnekkaassa asemassa täytyy vain aina välillä muistaa mitä hän teki ja mitä voi vielä joskus taas puuskassaan tehdä KOSKAAN ei voi olla varma onko kaikki kauheus ohi. Häneen ei voi IKINÄ luottaa.
Se oli upea :) Tykkään kuunnella kotimaisesta nimenomaa tuota lajia, vaikka kulutan vähemmän. Noista tulee hyvä mieli, vaikka meno on 'mollissa'.
Kaipa se on sitten niin, että musaa on tarve rakastaa muillakin tavoilla. Olen harrastanut tanssia (but no no latotanssit). Uskaltaisin väittää, että olen ainakin parempi Tuksu :D
http://www.youtube.com/watch?v=sUBp6uyHehs
Vastasitko, untrollerina, tuon toisen viestiketjun nimimerkille 'N34#' ?
Tuossa tanssiesityksessä näkyi elämisen ilo! :)