bavaria

Pitääkö paikkansa että Bavaria maahantuoja pistää
telakkansa lihoiksi katastrofaalisen talouden takia ?

Ne muutamat bavaria asiakkaat pyytäkää pankkitakaukset
ennakkomaksuista että ei käy huonosti.
4726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kaikki osaavat työntekijät siltä ainakin lähti aikaa sitten. Taitaa olla lopussa sen telakan taru. Eihän sielä ole edes asiakkaita, toisin kuin naapurillaan. Ei ymmärtänyt mitä telakointibusiness vaatii... pitkäjänteistä TYÖTÄ

Äänestä
  • Joo, oli aika outoa käydä siellä tutustumassa toimintaan. Kävin laiturilla ja sain mielenkiintoisen vastaanoton: Milläs asialla täällä liikut? Olen Bavarian omistaja ja valitettavasti ostanut veneeni kyseiseltä maahantuojalta. Jos nyt ostaisin, ostaisin sen vähän käytettynä ulkomailta. Takuu ja neuvontapalveluille ei kannata laskea minkäänlaista arvoa nykyisellään. Olisi jo aika vaihtaa maahantuojaa!

    Äänestä

Bavarian omistajana olen vilpittömän onnellinen, että maahantuoja on taloudellisissa vaikeuksissa. En missään enkä milloinkaan ole nähnyt niin tökeröä toimintaa. Vieläkö sille miehelle saataisiin liiketoimintakielto päälle, niin olisin erittäin tyytyväinen. Vain typerys jättää kaikki takuuasiat hoitamatta ja välttelee veneen ostaneita. Johan pässikin ymmärtää, että kukaan ei suosittele Bavaian ostamista niin kauan kuin maahantuoja pysyy samana.

Äänestä

Onko tästä maahantuojasta kuulunut mitään uutta?
eikö sielä jotain veneitä näy?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dgfr kirjoitti:

Pitääkö paikkansa että Bavaria maahantuoja pistää
telakkansa lihoiksi katastrofaalisen talouden takia ?

Ne muutamat bavaria asiakkaat pyytäkää pankkitakaukset
ennakkomaksuista että ei käy huonosti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu