Päälakilohkon kasvain

20v

Osaako kukaan kertoa tarkemmin kyseisen kasvaimen oireista? Heikosti näyttää tietoa löytyvän, lähinnä tuntopuutokset mainitaan tyypillisenä oireena. Tietysti varmaan muut aivokasvainten perusoireet kuuluvat kuvaan myös.

Omassa tapauksessani lääkäri ei näe mitään aivokasvaimeen viittaavaa, enkä siksi magneettikuvaukseen ole pääsemässä, ellei sitten yksityisen kautta. Se on kai aika hintavaa, luulisin. Oireet, joita on esiintynyt viimeisen kolmen kuukauden aikana, on ollut lähinnä huimaus, pyörrytys, epätodellinen/kevyt olo ja pari kertaa jonkinlainen leijumisen tunne, ohimopaine, jalkojen kohtauksellinen puutuminen, ensin molemmat jalat ja myöhemmin yksitellen, kädet on myös ajoittain tuntuneet erityisen kevyiltä. Ei päänsärkyjä, pahoinvointia, pyörtymistä, puhe- tai muistivaikeuksia. EKG, keuhkojen röntgen, verikokeet, virtsa-arvot testattu, ei mitään. Diagnoosi oli tensioniska yhdistettynä taipumukseen paniikkihäiriölle ja hoitona fysioterapia. Vaikka vietänkin 5-10 tuntia päivässä koneen ääressä ja niska/selkä ajoittan on särkenyt, epäilyttää hieman, etteikö kyse olisi mistään neurologisesta.

0

782

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ikävä sinua

        Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
        Ikävä
        27
        3613
      2. Oletko sä oikeesti varattu?

        Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
        Ikävä
        41
        2459
      3. Otavassa tapahtuu!

        Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
        Mikkeli
        36
        2284
      4. Tulemmeko hyvin

        Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
        Ikävä
        7
        2057
      5. Tiedän kuka sinä noista olet

        Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
        Ikävä
        43
        1562
      6. Rakas, kerro mulle

        Miltä se tuntuu?
        Ikävä
        38
        1499
      7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

        johonkin kaivattusi toimintaan?
        Ikävä
        127
        1292
      8. Horoskooppikysely

        Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
        Ikävä
        13
        1289
      9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

        Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
        Maailman menoa
        265
        1265
      10. Kesäseuraa

        Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
        Ikävä
        45
        1255
      Aihe