vakava masennus seitsemättä vuotta.
saan ehkä lääkityksen, mitä väliä?
ikää 20v - ei mitään elämänkokemusta. ei ihmissuhteita. koulut jäi kesken, ei työkokemusta. ei harrastuksia. istun neljän seinän sisällä ja haaveilen kuolemasta ja sitäkään en omaisten takia voi tehdä.
masennus on syövyttänyt aivoni. hädin tuskin pystyn kirjoittamaan. ajatus pätkii, muisti on olematon. unohdan mitä olin sanomassa, mitä tein eilen, ihmisten nimet, lapsuusmuistot. tuntuu kuin koko persoona hitaasti mutta varmasti pyyhkiytyisi pois. kaikki on uskomattoman vaikeaa, tunnen itseni idiootiksi.
koko elämä on mennyt ohi. joskus minullakin oli unelmia. enää ei ole.
miten tästä muka voisi nousta? se on mahdotonta. en usko sekuntiakaan, että kukaan samassa tilanteessa ollut on koskaan saanut elämäänsä takaisin. lääkkeet, terapia, meditointi, kalanmaksaöljy, ei mikään voi enää tuoda takaisin niitä vuosia, kokemuksia, muistoja, uskoa elämään ja kaikkea minkä masennus on vienyt.
miksi en vain saisi kuolla? mikseivät sukulaiseni voisi olla iloisia siitä että kärsimys loppuisi?
olen pelkkä kävelevä ruumis. pian unohdan oman nimenikin.
saan ehkä lääkityksen, mitä väliä?
ikää 20v - ei mitään elämänkokemusta. ei ihmissuhteita. koulut jäi kesken, ei työkokemusta. ei harrastuksia. istun neljän seinän sisällä ja haaveilen kuolemasta ja sitäkään en omaisten takia voi tehdä.
masennus on syövyttänyt aivoni. hädin tuskin pystyn kirjoittamaan. ajatus pätkii, muisti on olematon. unohdan mitä olin sanomassa, mitä tein eilen, ihmisten nimet, lapsuusmuistot. tuntuu kuin koko persoona hitaasti mutta varmasti pyyhkiytyisi pois. kaikki on uskomattoman vaikeaa, tunnen itseni idiootiksi.
koko elämä on mennyt ohi. joskus minullakin oli unelmia. enää ei ole.
miten tästä muka voisi nousta? se on mahdotonta. en usko sekuntiakaan, että kukaan samassa tilanteessa ollut on koskaan saanut elämäänsä takaisin. lääkkeet, terapia, meditointi, kalanmaksaöljy, ei mikään voi enää tuoda takaisin niitä vuosia, kokemuksia, muistoja, uskoa elämään ja kaikkea minkä masennus on vienyt.
miksi en vain saisi kuolla? mikseivät sukulaiseni voisi olla iloisia siitä että kärsimys loppuisi?
olen pelkkä kävelevä ruumis. pian unohdan oman nimenikin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Voin Sinulle sanoa, että itse sairastuin - vaikken sitä ehkä pariin vuoteen sairaudeksi tajunnutkaan: elämä vain tuntui umpikujalta - nuorena vakavaan masennukseen. Hoidoissa ja terapioissa olen ravannut elämäni aikana vaikka kuinka paljon ja lääkityksiä on kokeiltu kaikkia mahdollisia ja monesti ne ovat tuntuneet turhilta ja jopa epäonnistumisilta kaikki tyynni.
Mutta tässä olen! Yhä! Paljolti aikakin parantaa, kun enää ei ole nuoruuden pakkoa PYSTYÄ johonkin, tulla joksikin. Joten voin SInulle sanoa, että hoida itseäsi parhaalla mahdollisella tavalla, käytä lääkitystä, jos sellainen on Sinulle määrätty, käy hoitopaikassasi sovittuina aikoina, vaikka se turhauttavalta tuntuisikin.
Minä elän nyt parasta aikaa elämässäni, sairaalajaksojen, lääkitysten, terapioiden, sähköshokkien, kaiken toivottomuuden jälkeen, kaikkien vuosien jälkeen.