Mulla on ajottain kovaa jäytävää/juimivaa lihaskipua jaloissa ja käsissä. Kipu saattaa kestää pari viikkoa kovana ja sitten voi olla jopa muutama viikko vähä oireisena. Kivun ollessa kovana tuntuu ettei voi olla paikallaan eikä raajoja voi pitää pitkään paikallaan. Kärsin myös levottomista jaloista joka päivä. Puutumista on myös ajoittain.
Lisäksi on ollut outoa päänsärkyä joissa ensin kylmää otsaa ja sitten alkaa kipu samoilla kohdilla. Kipu on sellaista ettei tarvi ottaa särkylääkettä. Kestää aikansa ja häipyy. Näitä kohtausksia saattaa olla useita päivän aikana.
Ylävatsassani on ns.tyhjän vatsan kipua vaikka vatsa on täysi. Yleensä suoli tyhjenee heti ruokailun jälkeen mutta saattaa olla myös ripulia ilman ennakkovaroitusta. Seuraava uloste normaali. Viime viikolla vatsa ei toiminu kahteen päivään ja sitten kun taas toimi niin kahtena päivänä ulostin yhteensä 11 kertaa ja sain taas peräpukamat vuotamaan.
Alaselkä on oireillut vuosia.
Nivelet/polvet särkee toisinaan ja tuntuu että ne turpoavat usein mutta havaittavaa turvotusta ei ole.
Ylipainoa on reilusti. Enää en pysty tekemään lenkkiä samalla tavalla kuin ennen sillä tuntuu että lihakset väsyvät nopeasti.
Joinain aamuina jalat ovat kuin puupökkelöt ja tuntuu ettei akillesjänne veny vaan köpöttelen eteenpäin. Aamuisin en voi käydä suihkussa kun en taivu ja naamalle ei voi laskea vettä koska se tekee kipeää,vesi tuntuu piiskaavan naamaa,pistelevän,epämiellyttävä tunne.
Minulla on myös todettu masennus.
Mistähän mahtais olla kyse? Kärsiikö joku vastaavista oireita?
Kaipaan asiallisia neuvoja.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Unohdin mainita että olen hyvin väsynyt. Herään usein öisin ja aamulla on usein uupunut olo.
Minkä ikäinen olet, mies vai nainen? Onko otettu mitään verikokeita? Noista jäykkyyksistä ja pääkivuista tuli mieleen lihasreuma. Tiedät varmaan, että oli tauti mikä tahansa niin ylipaino pitäisi saada pois. Käsittääkseni lääkärit ohjaa potilaita ravintoterapeutille kun esim. polvi pettää ja on ylipainoa.
http://www.reumaliitto.fi/reuma-aapinen/reumataudit/polymyalgia_rheumatica_lihasreum/
Olen 42-vuotias nainen. Verikokeet n.5 kk.sitten normaalit. Unohdin mainita että mul on myös kilpirauhasen vajaatoiminta. Suvussani paljon nivel-ja selkärankareumaa. Kyselin ravitsemusterapeutille lähetettä mutta pitäis olla joku "oikea" syömishäiriö niin sitten pääsis,ei muuten. Polvet ovat vielä toistaiseksi kestäneet,onneksi.
Tuo kilpirauhasen vajaatoiminta voi olla vaivojen taustalla tai sitten jotain reumaperäistä. Oleko käynyt tällä palstalla
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/4232
Kiitos linkistä. Käyn lueskelee tarkemmin.