Olen (niinkauan kuin muistan) pitänyt itseäni jotenkin epämuodostuneena. Kun katselen itseäni peilistä, en pidä yhtään siitä, mitä näen. Tänään katsellessani itseäni näytti kuin toinen korvani olisi suurempi ja ulkonevampi kuin toinen. En myöskään pidä korvalehdessäni olevasta lisäkkeestä (semmoinen ihonyppylä)
Kyselen mieheltäni usein, että olenko ok:n näköinen, vastaa aina että olet todella kaunis. Itse ajattelen sitten niin, että hän sanoo sen vain siten, miten haluaisin sen kuulla. Olen pitänyt nenääni kummallisen muotoisena, nenänvarressa on pieni kyhmy (roomalainen nenä). Siskoni kerran huomautti siitä, nyt sitten katselen sitä pakonomaisesti ja häpeänkin sitä. Miehellekin olen siitä maininnut, mutta hänen mielestään suurentelen asiaa ja sanoi että ihan nätti nenä minulla on. Olen kerran jopa lyönyt nenääni jollain kovalla tasaisella esineellä, että kyhmy lähtisi pois. Mustelma siitä jäi, mutta minulle tuli vain mielihyvää.
En myöskään pidä kasvojeni ja pääni muodosta. Tuntuu kuin pääni olisi jotenkin extraiso (ainakin pituus), ohimot kuopalla. En pidä silmäluomistani, kun tuntuu, että ne alkavat roikkua. Katselen myös leukaani ja sen aluetta, ja pelkään kaksoisleukaa. Olen aloittanut kasvojumpan, että kasvot pysyisivät kimmoisina.
Nuorempana minulla oli syömishäiriö, pidin itseäni lihavana, vaikka olin normaalipainoinen. Laihdutin itseni siihen pisteeseen, että olin vain luuta ja nahkaa. Nykyään olen normaalipainon alarajalla, ja katson tarkasti, mitä suuhuni pistän. Pelkään lihoamista. En tiedä, miten saisin nämä pakonomaiset ajatukset pois päästä, mutta ne ovat päivittäisiä, enkä tiedä, mitä tehdä. Psykiatrille en uskalla asiasta sanoa, pelkään, että katsoisi sitä jotenkin kielteisesti yms. Onko muita, jotka ajattelee olevansa jotenkin erikoisen näköinen?
Kyselen mieheltäni usein, että olenko ok:n näköinen, vastaa aina että olet todella kaunis. Itse ajattelen sitten niin, että hän sanoo sen vain siten, miten haluaisin sen kuulla. Olen pitänyt nenääni kummallisen muotoisena, nenänvarressa on pieni kyhmy (roomalainen nenä). Siskoni kerran huomautti siitä, nyt sitten katselen sitä pakonomaisesti ja häpeänkin sitä. Miehellekin olen siitä maininnut, mutta hänen mielestään suurentelen asiaa ja sanoi että ihan nätti nenä minulla on. Olen kerran jopa lyönyt nenääni jollain kovalla tasaisella esineellä, että kyhmy lähtisi pois. Mustelma siitä jäi, mutta minulle tuli vain mielihyvää.
En myöskään pidä kasvojeni ja pääni muodosta. Tuntuu kuin pääni olisi jotenkin extraiso (ainakin pituus), ohimot kuopalla. En pidä silmäluomistani, kun tuntuu, että ne alkavat roikkua. Katselen myös leukaani ja sen aluetta, ja pelkään kaksoisleukaa. Olen aloittanut kasvojumpan, että kasvot pysyisivät kimmoisina.
Nuorempana minulla oli syömishäiriö, pidin itseäni lihavana, vaikka olin normaalipainoinen. Laihdutin itseni siihen pisteeseen, että olin vain luuta ja nahkaa. Nykyään olen normaalipainon alarajalla, ja katson tarkasti, mitä suuhuni pistän. Pelkään lihoamista. En tiedä, miten saisin nämä pakonomaiset ajatukset pois päästä, mutta ne ovat päivittäisiä, enkä tiedä, mitä tehdä. Psykiatrille en uskalla asiasta sanoa, pelkään, että katsoisi sitä jotenkin kielteisesti yms. Onko muita, jotka ajattelee olevansa jotenkin erikoisen näköinen?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä vaan on. Päivän aikana saatan käydä useita kertoja peili edessä tarkkailemassa naamaani, miten epämuodostunut se onkaan. Inhoan valtavasti omaa sivuprofiiliani. Mulla on aika olematon leuka, joka aivan järkky. En kehtaa tämän takia pitää hiuksiani kiinni. Mulla on myös aika korkea otsa, joka yhdistettynä siihen pieneen leukaan, niiin arghhh... Yritän kyllä välillä olla miettimään asiaa, mutta ei onnistu. Ja kaiken lisäksi on vielä aika huono iho. Johon mitkään aineet ei ole auttaneet. Paljon mustapäitä, finnien jättämiä arpia ja todella mustat silmänaluset. En tiedä miten kauan jaksan tällästä. Oon kyllä joskus todella miettinyt, että mulla on toi ruumiinkuvahäiriö. Enkä minäkään uskalla ottaa yhteyttä minnekään psykiatrilla. Se vasta oiskin kova paikka jos siellä vaan vähäteltäs mun tuntemuksia omasta itsestäni. Mulle on kyllä sanottu että oon nätti, mut en vaan pysty uskomaan sitä. Tuntuu et se ois vaan tuttujen "velvollisuus" kehua. Eihän ne voi sanoo et oot ruma. Sehän ois hirveetä.
Vastasin jo yhteen samantyyppisen ketjuun, mutta laitetaan tännekin.
Näköjään muillakin on valitettavasti samanlaisia ongelmia. Mulle sivuprofiila on kanssa yks suurimman vihan kohteista. Etuprofiilin pystyn nykyään jopa tietyissä peleissä (valaistus tai joku osuu sopivasti) hyväksymään siedettävänä, mutta sivuprofiili on jotenkin niin helvetin typerä että oksat pois. Muutenkin vihaan jotenkin kokonaisuudessa sitä miten kannan itseni (jos näkee esim. kuvista).
Yhteisenä nimittäjänä löytyy myös huono iho. Ihoni on onneksi mennyt vuosien mittaan vähän parempaan suuntaan, mutta finnejä/mustapäitä on silti paljon, paljon enemmän kuin keskimääräisellä ikätoverillani (oon 22 nytten). Oma veikkaukseni on, että toi huono iho (joka on siis ollut koko nuoruuden) on aiheuttanut tämän itsehäpeän/itsevihan. Olen koko nuoruuteni vain vältellyt ihmisten seuraa, koska olen hävennyt naamaani (lähinnä ihon takia). Koko juttuahan sitten vahvistaa jatkuvasti ympäristön palaute. En ole koskaan saanut minkäänlaista kiinnostuksen osoitusta tytöiltä/naisilta, mikä vahvasti viittaa siihen etten ole keksinyt koko tätä 'teoriaa' päässäni.
Yksinhän tässä tullaan koko elämä elämään, ei siihen mikään auta. Tuskin pääseen näistä mentaalisista blokeista ainakaan lähivuosina eroon ja siten tuskin pystyn tekemään aloitteita. Ilman aloitteita jää yksin. Itsehäpeä vielä kasvaa jatkuvasti, kun tämän ikäisenä on täysin vailla kokemuksia seurustelusta tai seksistä (ja vielä kaveriton).
Tsemppiä teille! Ottakaa se vilpittömästi, jos ihmiset kehuvat ulkonäköänne!
Kiitos vastauksista! Mukava lukea, että on muitakin joilla on vähän samanlaisia ongelmia. Minullakin on finnijä melko paljon, minun on peitettävä ne meikkivoiteella. Ihmisten ilmoilla ilman meikkiä olisi painajainen. Jotenkin ajattelen, että kaikki tuijottavat kuinka huono iho minulla on. Ja kuvat minusta myös ahdistavat, näytän niissä jotenkin tyhmältä (katse, hymy yms.) Alkaa ahdistamaan, jos muut kommentoivat negatiivisesti ulkonäöstäni. Tiedän, että minun pitäisi oppia nauramaan itselleni, mutta se on vaikeaa.
Ja se, että minun on liikuttava jokapäivä vähintään puoli tuntia niin, että hiki virtaa. Jos en liiku, alkaa hirveä huono omatunto painamaan. En tiedä, tuleeko tämä kaikki kasvatuksestani, olin aina isäni vallan alla ja jos tein vähänkin jotain poikkeavaa tai väärin sain nuhteita. Isäni armottomuus teki minusta ehkä liian itsekriittisen... en vain oikein tiedä miten päästä tästä oravanpyörästä pois. Ja kiitos tsempeistä, yritän saada jotain muuta ajateltavaa, tämä taitaa olla sellaista turhamaisuutta joka tulee vain korostuneemmin esille.