Sukulaiset?

Yksinäisillähän ei yleensä ole kovin paljon ystäviä mutta eikö voi mennä sukulaisten luo juttusille? Vai onko niin että niitäkään ei ole?
9216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hyvä idea muuten, mutta kun ei niitäkään oikein ole.

Äänestä

Mulla asuu useita sukulaisia tässä lähellä niin yritän kyllä käydä kattomassa niitä kun ei tässä paljoo muutakaan tekemistä ole. Lähinnä ikäihmisiä eikä henkisesti ihan tolpillaan, mutta ainakin ne ilahtuu kun käyn siellä. Kaipais sitä muutakin seuraa kun sekavia mummoja, mutta oon oppinu olemaan kiitollinen, että mulla on edes ne seuranani.
Lisäks mulla on kaks serkkupoikaa. Mua huomattavasti nuorempia, mutta niistä on paljon iloa. Nähdään valitettavasti vaan muutaman kerran vuodessa.

Äänestä

Olen mieluummin yksin kuin sukulaisten kanssa.

Äänestä

Eivät ne sukulaiset paljon oloa helpota. Toki heistä juttuseuraa saa ja siinä mielessä hetkeksi helpottavat, mutta ei heistä sellaisiksi ystäviksi ole, jollaisia jokainen ihminen kaipaa, jo ikäeron perusteella. Oman ikäiseni seura on tässä se, jota kipeästi tarvitsisin, mutta joka tuottaa minulle eniten vaikeuksia.
Sukulaisillani on oma elämänsä ja omat menonsa, jotka itseltä puuttuvat. He tietävät tilanteeni, mutta ei heillä ole mitään velvollisuutta, eikä aikaakaan koittaa vaikuttaa tilanteeseen. Omista vääristä valinnoista tämä johtuu, jotka taas johtuvat omasta herkästä ja häilyvästä, sekä melko introvertista luonteesta ja siitä, kun ei osaa keskustella.

Äänestä

Ystävät voi valita, mutta sukulaisia ei...

Sukulaisista oma äiti on elossa, mutta asuu Jenkeissä. Kaksi serkkua on, joita olen nähnyt viimeksi vaarini hautajaisissa 20 vuotta sitten, Siinäpä sukulaiset. :(

Olisipa edes isovanhemmat, joita voisi käydä auttelemassa tai tapaamassa, mutta viimeinenkin on kuollut 10 vuotta sitten... :(

Äänestä

Itselläni on ollut perhe ja sukulaiset tukena ja ovat useat minulle hyvin läheisiä. He ovat olleet tukena rankkoinakin aikoina ja olleet suuri voimavara vähän niinkuin majakka pimeydessä. En voi edes sanoin kuvata kuinka kiitollinen heille siitä olen tai kuinka tärkeitä he minulle ovat. Mutta niin tärkeitä kuin sukulaiset ovatkin niin eivät he kavereita ole ja kyllähän sitä ikäistään kaveriseuraa kaipaa kuka tahansa aina välillä. Valitettavasti niitä kavereita ei kuitenkaan ole ja alkaa jo toivo katoamaan.

Äänestä
  • Kyllähän sukulaiset ovat monen yksinäisen pelastus veikkei ne yksinäisyyttä kokonaan poistaisikaan.

    Äänestä

Mä lähden kesän aikana sukulaisissa käymään.
Aika harvoin nähdään.Kävisin useamminkin jos välimatka olisi pienempi.
Ihmissuhteitahan nekin on

Äänestä

Sukulaiset ovat sukulaisia, eivät ystäviä. Ei niistä ainakaan tyttöystävää saa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


somppu---- kirjoitti:

Yksinäisillähän ei yleensä ole kovin paljon ystäviä mutta eikö voi mennä sukulaisten luo juttusille? Vai onko niin että niitäkään ei ole?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu