Olen seurannut jo vähän aikaan erään sukulaiseni kasvatusta (hänellä siis 1v 3kk vanha poika). Tämä poika veti häntä tukasta aika kivuliaan näköisesti. Sukulaiseni vastasi vain lempeällä äänensävyllä "Eeei.... tekee kipeää, ei saa vetää". Sitten sen jälkeen poika jatkoi vain tukan repimistä eikä totellut. Jatkoi samalla tavalla. Sitten onneksi pojan huomion kiinnitti joku muu asia ja äidin kiusaaminen loppui.
Ruokapöydässä poika meinasi tiputtaa lautasen lattialle, sukulaiseni veti vain astian kauemmaksi, eikä sanonut mitään. Sitten poika yritti kurkotella lautasta, muttei ylettynyt ja rupesi ilkikurisesti vääntelemään naamaansa ja "pomottamaan" korottamalla ääntänsä. Äiti ei edelleenkään sanonut mitään, hymyili vain. Jotenkin tunsin itseni vaivaantuneeksi, koska muutkaan ympärillä eivät näyttäneet asiasta välittävän. Miksi vauvan ilkikurisuudelle pitäisi nauraa tai hymyillä? Mikä siinä mukamas on sööttiä?
En usko, että pojalle on koskaan sanottu mitään napakasti... tai sitten sukulaiseni vain esittää lempeämpää kuin oikeasti on, kun me olemme paikalla?
Miksi lapsen täytyy saada enemmän vapauksia, koska se nyt sattuu olemaan niin söötti ja rakastettava? Ja sitten semmoinen lässytys, että "voii, meidän pikkuisella on oma tahto, no sehän on hyvä" ja hyväntahtoinen nauru päälle. En oikein ymmärrä.
Sitten ihmetellään kun lapset tekevät mitä huvittaa, eivätkä kuuntele vanhempiaan. Ketä tässä silloin voi syyttää?
Ruokapöydässä poika meinasi tiputtaa lautasen lattialle, sukulaiseni veti vain astian kauemmaksi, eikä sanonut mitään. Sitten poika yritti kurkotella lautasta, muttei ylettynyt ja rupesi ilkikurisesti vääntelemään naamaansa ja "pomottamaan" korottamalla ääntänsä. Äiti ei edelleenkään sanonut mitään, hymyili vain. Jotenkin tunsin itseni vaivaantuneeksi, koska muutkaan ympärillä eivät näyttäneet asiasta välittävän. Miksi vauvan ilkikurisuudelle pitäisi nauraa tai hymyillä? Mikä siinä mukamas on sööttiä?
En usko, että pojalle on koskaan sanottu mitään napakasti... tai sitten sukulaiseni vain esittää lempeämpää kuin oikeasti on, kun me olemme paikalla?
Miksi lapsen täytyy saada enemmän vapauksia, koska se nyt sattuu olemaan niin söötti ja rakastettava? Ja sitten semmoinen lässytys, että "voii, meidän pikkuisella on oma tahto, no sehän on hyvä" ja hyväntahtoinen nauru päälle. En oikein ymmärrä.
Sitten ihmetellään kun lapset tekevät mitä huvittaa, eivätkä kuuntele vanhempiaan. Ketä tässä silloin voi syyttää?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ja sitten kun tämä Terttu-Petteri pomottaa koko perhettä niin silläpä on vaan "niin hirmuisen vahva luonne"...
Aika harva vanhempi myöntää enää siinä vaiheessa, että ehkä olisi pitänytkin sittenkin jaksaa neuvoa lapselle, että kuinka käyttäydytään.
Varsinkin juuri nämä vanhemmat, jotka muka kieltävät ja samalla hymyilevät/nauravat.
Eleiden ja viestin pitää tietysti olla yhteneväiset. Mahtaisko sitä itsekään uskoa jos pomo tulisi antamaan potkuja nauraa hekotellen?
Se on kai eräänlaista vapaata kasvatusta :) Tai sitten hän ei oikeasti vain uskalla alkaa komentamaan muiden läsnäollessa. Tuon "vahva luonne" argumentin kuulee aika usein näiden muksujen kohdalla, joille kiellot eivät mene perille. Hmm.. kukapa uskoisi "no älä nyt, ei saa kultapieni." tai sitten näitä "Ei, ei, älä, älä, lopeta, ei!"...
hmmm miten mulle tulee olo että ketjun aloittajalla ei ole omia lapsia.. Kyllä jokainen vanhempi tehnee niin hyvin kuin osaa lapsensa huväksi. Ympäristön paineet ovat toisinaan ihan kauheat. Asioitahan ei voi tietää pohjimmiltaan jos vain sivusta seuraa.
jaksamisen voimaa kaikille.
Turhaan puolustelet. Oli omia lapsia tai ei, niin kyllä jokainen terveellä järjellä varustettu ihminen tietää, että ei-toivotusta käytöksestä on annettava lapselle napakka kielto tilanteessa kuin tilanteessa. Jos rajat ovat epäselvät tai höllät, niin kasvatus menee pieleen.
Kyllä näitä aikuisiksi ehtineitä olemattoman kasvatuksen saaneita näkee joka paikassa jo ihan tarpeeksi. Tupakoidaan ja syljeskellään missä sattuu ja nakellaan roskat maahan, kun millään ei ilmeisesti ole mitään väliä. Kaikilla ei todellakaan pitäisi olla lapsia.
Veit sanat suustani.
Olet niitä joilla ei mitä ilmeisimmin pitäisi olla lapsia.
Anteeksi, mutta mikäli viestissäsi oli sananenkin tosissaan kirjoitettua, niin näin on. Anteeksi vieläkin, mutta tuo oli vain siitä, että sinusta on näköjään oikein, että toiset saavat arvioida kenenkin resursseja olla kasvattajina.
"Jokainen terveellä järjellä varustettu ihminen" sanot ja jatkat jollain joka on täysin kaikkia nykyisiä kasvatustieteellisiä oppeja vastaan. Skinnerin aika on jo ohi, nyt eletään kognitiivista oppimisteorian aikaa, nyt painotetaan kasvatettavien hyvinvointiin ja lähdetään heidän tarpeistaan liikkeelle, humanistisesti.
Katso joskus joku jakso Simpsoneita. Näet siitä loistavaa yhteiskunnallista satiiria siitä millaista on opetus Skinnerin koulussa, koulussa jonka oppeja luulet vielä nyky Suomessa ihannoitavan, jopa niin paljon, että "jokainen terveellä järjellä varustettu ihminen tietää...". Siellä häiriköt pyörittävät porukkaa, tyhmät loistavat menestyksellään ja luovat ja älykkäät kärsivät. Ei, ei ole sattumaa, että koulun rehtori on nimeltään mikä on, tutustu Skinnerin oppimiskäsityksiin, huomaat olevasi täysin samaa mieltä kyseisen behavioristin kanssa. Tutustu sen jälkeen Konstruktivismiin oppimiskäsityksenä ja tiedät mitä nykyiset terveellä järjellä varustetut muutkin ihmiset tietävät oppimisesta.
Mä ymmärrän, että olet saanut oppisi ennen 60-lukua, mutta nyt on nyt, viestisi päiväys oli vuodelta 2011.
Kielloilla, rankaisuilla ja muilla ulkoisilla ärsykkeillä ei vain enää suositella kasvatettavaksi yhden yhtä eläintä tai ihmistä tässä maassa. Älä sinäkään suosittele, sillä se ei ole inhimillistä enää tähän maailman aikaan.
Vähän samanlainen kokemus minullakin. Tuttavaperhe oli vierailulla ja lapsi alkoi kiukutella, kun ei halunnut istua ruokapöytään. Äiti vain antoi kiukuttelun jatkua, antoi ihan täysin periksi lapselle. Minä olisin kuunnellut kiukuttelua ehkä noin 5 min korkeintaan, sitten olisin ottanut lapsen kainaloon ja kantanut lapsen pöytään. Tietysti, jos mahdollista, lapsi olisi voinut istua sohvalla, mutta kun tuossa tilanteessa se ei käynyt.
No, jokainen kasvattaa lapsensa kuten haluaa, turha mennä toisia neuvomaan. Itsellä kyllä on tehdä selvät säännöt, joita noudatetaan eikä lapsi pompota aikuisia.
Aika pieni tuo kyseinen lapsi on vielä ymmärtämään kuinka pitää käyttäytyä, mutta kyllähän sitä voi opettaa jo ajoissa. Tuntuu vaan olevan niin paljon hälläväliä-vanhempia ja heidän kasvattamiaan kullannuppuja, jotka sitten todellakaan eivät osaa isona käyttäytyä.
Minunkin entisellä tuttavallani oli 4 kakaraa, jotka saivat tehdä mitä huvittaa ja oma lapseni oli siinä porukassa päähän potkittu koska tämä äiti heti puuttui jos lapseni antoi takaisin koska "ne on niin pieniä..." Hakattiin autossa naamaan ja nipisteltiin jne. ja eräillä 70v. synttäreillä kullannuput saivat soittaa urkuharmoonilla vieraiden puheen päälle ja kun synttärisankari kielsi niin eikös tämä äiti loukkaantunut.
Oli omia lapsia tai ei niin kyllä sitä tietää lapsetonkin kuinka pitää mukuloiden käyttäytyä. Ihan turha siitä solvata aloittajaa.
1v3kk on vielä aika pieni lapsi. Toki vanhempien viestinnän pitäisi jo silloin olla johdonmukaista (ei esim. kielletä hymyillen), mutta jos jokaisesta naamanvääntelystä alkaa tuonikäistä torumaan, niitähän riittää.
Olin joskus nuorena sitä mieltä että kaikesta on kiellettävä tiukasti. Lasten touhuja seuranneena (omia ja työn kautta) olen huomannut että joskus (varsinkin pienten eli alle 3v. lasten kohdalla) fiksumpaa on kiellon ja torumisen sijaan vain kääntää lapsen huomio muualle ja ohittaa tilanne, kuin tehdä kaikista ristiriitatilanteista isompi numero. Silloin ehkä torumisen teho säily paremmin tositarpeeseen. Eikä oleminen ei mene jatkuvaksi "älä mene sinne, älä tee sitä, älä tee tätä" -toisteluksi.
Ehkä sukulaisesi on arka kieltämään lasta julkisesti, näitäkin on. Ja silloinhan lapsi alkaa käyttää ko. tilanteita hyödyksi eli tekee kaikkea, mistä normaalisti tulee torut. Mutta kaippa siinäkin normivanhemman sietokyky tulee vastaan ja rajoja alkaa löytymään lapsellekin.
Hmmm, muistelen että valittelit kerran aikaisemminkin tuota samaa. On hienoa että ilmeisen nuorta, vielä lapsetonta naista kiinnostaa lastenkasvatus. Sinussa on ainesta alalle ;) opettajaksi tms. Oman lapsen kasvatusmenetelmät usein periytyvät, onneksi tai valitettavasti.
Eikä siinä mitään pahaa jos keskustelisit sukulaisen kanssa hänen kasvatustavoistaan. Haukkuminen ja selän takana puhuminen ei ainakaan auta yhtään.
Lepsuutta tai taitoa...
No en tusota taidosta nyt tiedä onko oikea sana, mutta sen verran voin kertoa,e ttä se on täysin valittu tyyli, jos se on valittu kasvatustyyli. Tai sitten se on lepsuutta.
Kasvatustyylsitä voisin kuitenkin jotain ekrtoa. napakasti sanomisella ja kieltämisellä ei opeteta lapselle yhtään mitään muuta kuin epäonnistumisen pelkoa ja kädettömyyttä.
Vertaan nyt koirankoultukseen. Minulla on koiria ja on lapsikin ja molempia kasvatetaan pehmeällä tavalla. Se on tietoinen valinta joka perustuu kasvatettavan hyvinvointiin. Koiria voi kouluttaa joko fyysisesti ohjaamalla ja ranakisemalla tai koiria voi kouluttaa pehmeästi, eli ns. naksuttimella. Tähän pehmeään tapaan ei kuulu ohjeistaminen oikeaan toimintaan kädestä pitäen, vaan palkitseminen oikeasta toiminnasta. käytännössä siis koiraa ei kielletä msitään väärästä mitä se tekee, vaan se jätetään täysin noteeraamatta. Kun taas koira tekee jotain niinkuin pitää,s itä kehutaan ja palkitaan ja näin saadaan koira oppimaan mitä sen kannattaa tehdä. Yrityksiä, jotka esiintyvät vaikka hiuksista roikkumisena tai haukkumisena, ei noteerata mitenkään, tällöin kasvatettava oppii, että se saa yrittää. Näin ei tapeta kasvatettavan omatoimisuutta ja luovuutta (ei tarvitse pelätä epäonnistuvansa). Pian kasvatettava kuitenkin huomaa, että ne yritykset ovat turhia ja kannattaakin esimerkiksi halata tai antaa tassua, niin saa kiitosta.
Minä tulkitsisin, että jos äiti hymyilee teille, kun lapsi irvii ruokapöydässä, äiti pyrkii rohkaisemaan teitä jatkamaan keskustelua, olemaan välittämättä lapsesta ja sen töllöilyistä ja lapseen kiinnitetään uudelleen huomiota vasta kun naama on nätisti ja puhe asiallista. Näin lapsi oppii,e ttä ruokapöydässä saa aikuisten huomion vain olemalla nätillä naamalla.
Kun lapsi roikkuu hiuksissa, lapselle pitää tehdä selväksi, että se aiheuttaa kipua, kutsutaan tunteiden nimeämiseksi. Siksi lapselle kerrotaan rauhallisesti, että jokin sattuu, ei nosteta meteliä tai hässäkkää, jottei lapsi yhdistä hiuksista repimistä siihen, että äiti alkaa huomioida täydellä teholla lapsen käyttäytymistä, joten lapsi ei koe kannattavaksi mennä hiuksiin kiinni seuraavankin kerran kun haluaa äidin jakamattoman huomion.
Pehmeä tyyli kasvattaa on työläs ja hidas. Tehokkaampaa on tietenkin, että kasvatettavaa näppästään sormille, kun tunkee sormensa väärään paikkaa ja oppii näin välttämään tunkemasta sormiaan jokapaikkaan. Mutta totuus on se, että pehmeällä tyylillä taidolla kasvatetut koirat ne ovat totelevaisuusvalioita, sitten kun kasvatus alkaa kantamaan hedelmää. Fyysisellä tai kieltoihin perustuvalla kasvatuksella koiran voittaja-luokkaan saaminen on jo vaikeaa, melkein mahdotonta, sillä koiralta vaaditaan siellä oma-aloitteisuutta. Lapset jotka on kasvatettu pehmeästi loistavat luovilla aloilla ja jakasvat yrittää ekrta toisensa jälkeen, ne jotka vaativat jonkun toisen kertomaan mitä saa tehdä ja mitä ei luovat uraa jäykissä organisaatioissa, kuten armeijassa.
Vielä painotan, koska keskustelussa on sivuttu vapaata kasvatusta, että pehmeässä kasvatustyylissä on hyvin paljon kyse juuri sitä mitä kasvatustieteellisesti vapaalla kasvatuksella tarkoitetaan, eli kasvatetaan lapsi oivaltamaan itse mikä toiminta on kannattavaa ja mikä ei. Ja vapaa kasvatus, kuten pehmeä kasvatus ovat työläitä keinoja kasvattaa lapsia tai muita kasvatettavia, niillä ei ole mitään tekemistä "maalais-järki vapaankasvatuksen" kanssa, joka siis mielletään lepsuudeksi ja kasvattamatta jättämiseksi.
Oma tyylini on varmaan jotain tuolta väliltä, pääsääntöisesti kuvailemaasi pehmeää linjaa mutta sitten on myös tilanteita joissa auktoriteetti jyrähtää. Kiinnostava kommentti, kiitos.
Kuten on varmasti kaikilla... Jotain siltä väliltä.
Totuushan on, että ympäristöä ei voi aina muuttaa, eli jotkut asiat on kiellettävä. Äidin hiuksissa roikkuminen tai ruokapöytä käyttäytyminen eivät vain satu olemaan sellaisia asioita joissa on pakko turvautua kieltoihin. Mutta monet turvallisuutta vaarantavat tekijät ovat sellaisia. Esimerkiksi pistorasiat voi jokainen tehdä kotona vaarattomiksi, jolloin lasta ei tarvitse kieltää pistorasioihin koskemisesta, mutta kyläilemään mennessähän emme aina voi viedä tulppia mukana, joten lasta on kiellettävä ja siksi lapsen pitää osata myös kieltoihin suhtautua. Mutta kieltoja kannaattaa pyrkiä välttämään aina niin pitkälle kuin vain on mahdollista ja antaa lapsen oppia ja kokea sitä mitä kannattaa tehdä ja mitä ei.
Jokainen meistä varmasti haluaa, että lapsi ei roiku hiuksissa, koska se sattuu. On paljon mielekkäämpää saada lapsi lopettamaan hiuksissa roikkuminen, koska lapsi itse ei halua satuttaa äitiään (koska kun äitiin koskee äiti ei katso silmiin, äiti ei hymyile...), kuin että lapsi saadaan lopettamaan hiuksissa roikkuminen vain koska minä niin käsken, että niissä ei saa roikkua. Mutta pistorasiaan ei saa mennä koskemaan vain koska minä sanon niin, ilman että lapsi itse voi kokea sitä kannattiko se sukkapuikko tunkea sinne vai ei...
Joo lapset kiukettelevet ja käyttäytyvät toisinaan tyhmästi ja väärinkin, mutta sehän on kai lapsen tapa kasvaa ja oppia.
Minä säästän "suuret torumiset" tilanteisiin jotka ovat lapselle tai muille vaaraksi, muuten yritän ohjata lapsen toimintaa positiivisella tavalla. Jos lapsi oikuttelee jostain pikku asiasta jätän sen mieluummin vähemmälle huomiolle ja pyrin kiinnittämään lapsen huomion toiseen asiaan.
Minua hieman harmittaa oma isäni joka on kasvattanut minut liiankin kovalla kurilla, että hän toruu suuri äänisesti lasta pienistäkin temppuiluista. Kuten joku kirjoitti, siinä oppi vain pelkäämään epäonnistumista, ja siltä minusta tuntuu omakohtaisesti.
Naurattaa joidenkin kärkkäät kommentit lapsenkasvatukseen liittyen. Ethän sinäkään "kultapieni" heh, tiedä miten tuo kyseinen äiti lastaan kotona kasvattaa. Se on jopa aika tavallista ettei julkisesti KEHDATA huutaa esim. naama punaisena, vaan yritetään hoitaa tilanne ns. huomaamattomammin. Aina se ei onnistu, joskus näin.
Joten se siitä.