perheen sydänystän vanhanherra vakavan sairaukohtauksen vuosi äkillisesti luopua pois.Oli perheemme jäsenenä 16.7 vuotta eläen kokoajan terveenä ja kaikkien lemmittävänä kissankinkanssa kaveri nukkuivat välillä vierekkäin. Heräsin juuri siihen,että näin unta tuli pyytämään minulta lähdetäänkö jo aamupissille.
On nyt niin tyhjä olo,
kun täytyi
7118
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voimia, tiedän tarkalleen tuskasi. Minä menetin parhaan ystäväni viime keskiviikkona. Ikävä on kova. Luulin että kuoisin itsekkin, mutta tässä sitä mennään, päivä päivältä taas paremmin elämässä kiiinni. Tässä tapauksessa ainut parantaja taitaa olla aika.
Mulla on edessä vanhan herran (täytti n. kuukausi sitten 13 v.) vienti viimeiselle matkalle varmaan jo ensi viikolla. Koira on jättirotuinen ja nyt alkaa takajalat olla jo niin heikentyneet että ratkaisu on pakko tehdä. Kamalinta on se että koira on mieleltään iloinen ja muutenkin teräväpäinen. Leikkii ja ruoka maistuu ja komentelee edelleen ehdottomana pomona perheen muita koiria.... ja minuakin :-). Vanhuksella on erikoisoikeudet!
Se on vaan niin kamalan vaikeaa päättää koska toisen on aika kuolla, aina tulee syyttämään itseään siitä että tekikö päätöksen liian aikaisin vai liian myöhään. Raskaalta tuntuu kun koiralla ei ole mitään varsinaista sairautta vaan ainoastaan voimat loppuvat pikkuhiljaa. Haluan että koirani saa kuitenkin lähteä täältä arvokkaasti eikä niin että se ehtii halvaantua tms.
Voimia kaikille ystävänsä juuri menettäneille! Aikaa myöten sitten helpottaa...
Voihan, tuo tunne jota koet parhaillaan yhtä helvettiä. Mutta kun se on ohi, iso kivi tippuu sydämeltä ja rupee helpottamaan. Se on kuitenkin sitä suurinta rakkutta mitä voit uskolliselle ystävälle antaa, kun aika on tullut päästää menemään. Ei itsekkäästä syystä pitkitä toisen tuskaa kun on armeliaampi vaihtoehto.
Omalla kohdallani oli osittain sama tilanne, koira oli pirteä, söi hyvin ja jaksoi ajaa linnut ja oravat pihasta pois. Mutta syöpä tuli ja aiheutti ajoittain kipukohtauksia eikä mitään ollut enään tehtävissä (leikattu jo aikaisemmin, pahanlaatuinen) niin oli aika päästä paras ystävä menemään. Koirani oli uskomaton, viimeiseen asti yritti piilotella kipujaan minulta. Viimeisenä aamunakin koira käyttäytyi minulle kuin mitään ongelmaa ei olisi. Mutta muille perheessä oli jo hetkiä aiemmin näyttänyt kipuilua. Sattuhan se kovasti kun oli päästettävä minun silmissä "terve" koira pois. Hiljalleen helpottaa, pieni enkelikoirani
Kiitos, vanhatyttö, lohdutuksen sanoista. Jotenkin sekin tuntuu nyt juuri kamalalle että tietää että olo helpottuu sitten kun ystävä on nukkunut pois :-(. Mutta näinhän se on että mitään muuta tai enempää ei voi tehdä kuin olla viimeiseen henkäykseen saakka ystävän vierellä.
Itselläni on tietysti sikäli onnellinen tilanne että koira on saanut elää pitkän ja toivottavasti onnellisen elämän melkoisen terveenä. Eikä kotikaan jää tuntumaan tyhjältä kun on kaksi nuorempaa koiraa ja kissa.
Eniten kauhistuttaa se että koirat aina tuntuvat tietävän mistä on kysymys kun viimeiselle reissulle lähdetään. Sen vuoksi henkisesti virkeän koiran vieminen on tuntuu niin tuskalliselle.
Aloitan ensi viikon puolivälissä talviloman ja olen päättänyt tehdä ratkaisun silloin, mutta en ole pystynyt vielä lyömään tarkkaa päivää lukkoon. Mutta ehkäpä se asia kuitenkin sitten jotenkin selviää ja jonakin päivänä pystyn sen tekemään. Loman aikana täytyy myös ennättää totuttaa nuo kaksi nuorempaa koiraa uuteen tilanteeseen, sillä varmasti nekin surevat yhden lauman jäsenen poismenoa.
Meillä lääkäri tuli kotia ja rakkaani sai nukahtaa omassa kodissaan ikiuneen. Jos vain on mahdollista pyytää lääkäri kotia niin suosittelen lämpimästi sitä. Se ei montaa kymppiä enenmpää maksa ja koiran ei tarvitse turhia jännittää outoa tilannetta. Itsellekkin jotenki helpompi tilanne, tai ainakin itse koin sen niin.
Hetken toivoin kunpa en olisi koskaan ottanut koiraa niin ei tarvitsisi tuntea tätä tuskaa, mutta se tunne kesti vain sen hetken. Nyt olen onnellinen ja tunnen itseni etuoikeutetuksi kun sain tuntea ja elää näin upean ja ainutlaatuisen koirani kanssa lähes 12 vuotta. Ja onneksi minullakin on kotona 2 nuorempaa kaverusta. Niiden kanssa ei voi jäädä suruun vaan on mentävä eteenpäin.
Voimia sinulle ja itse tunnet koirasi ja tiedät tasantarkkaan milloin on aika.
Mullakin olisi mahdollisuus saada eläinlääkäri kotiin, mutta hän ei voi viedä ruumista mukanaan. On aika rankkaa siinä mielentilassa lähteä itse ajamaan lähimpään lemmikkituhkaamoon, vaikka se ei kauhean kaukana olekaan. Heiltä voi myös tilata noudon, mutta onnistuuko aikataulujen sovittaminen niin että ei joutuisi pitkään pitämään edesmennytta rakasta kotona. Kyllähän tämä varmaan olisi koiralle aika stressitön vaihtoehto, mutta toisaalta nuoremmat koirat vahtivat kovasti ja saavat siten kotona jännittyneen ilmapiirin aikaiseksi.
Selvittelen myös vielä erästä aika lähellä sijaitsevaa eläinlääkäriasemaa, heillä on ilmeisesti mahdollisuus mennä suoraan takaovesta erilliseen ns. eutanasia-huoneeseen, joka on vähän kodinomaisemmin kalustettu ja rauhallinen. Näin ei tarvitsisi kohdata muita asiakkaita odotustilassa eikä koirallekaan muodostuisi stressiä. Onneksi vanhukseni ei ole koskaan pelännyt tai kammonnut eläinlääkärissä käyntiä vaan on aina mennyt iloisesti sisään häntä heiluen.
Rakas vanha ystäväni nukkui rauhallisesti pois tästä maailmasta torstaina 24.3. eläinlääkäriasemalla. Suru ja kaipaus on suunnatonta ja talo tuntuu tyhjälle vaikka jäljelle jäi kaksi nuorempaa koiraa ja kissa.
Välillä olo on helpottunut kun ei ole enää jatkuvaa huolta vanhuksen voinnista ja seuraavassa hetkessä taas silmät täyttyvät kyynelistä kun muistaa hänen iloisen ilmeensä ja loppuun saakka leikkisän luonteensa.
Osanottoni kaikille hiljattain rakkaan lemmikkinsä menettäneillä, yritetään jaksaa jatkaa tästä eteenpäin kauniit muistot seuranamme.