Rohmu anoppi

Anoppi sattui kerran tulemaan kylään kun olin juuri leiponut. Kyseessä oli ihan normaali puolen litran pullataikina josta osan ajattelin laittaa kahvipöytään ja loput pakastaa.
Anoppi hyökkäsi leivinpöydän ääreen, tökki ja sormeili pullia (yäk) ja hykerrellen silmät kiiluen totesi että "Voi hyvänen aika, mihin sinä nämä kaikki saat mahtumaan, pilallehan nuo menee!". Kerroin että tarkoitus on pakastaa ne.
Anoppi ei kuunnellut, siunaili vaan pullamäärää ja sanoi että hän kyllä vie siitä puolet kun piallehan ne menee, vie ne toiselle pojalleen kun se niin tykkää lämpimäisistä (peräkammarin poika).

No sitten meillä oli perhejuhlat joihin tein mm. koristeltuja liha- ja kalaleipiä ja laskin vierasmäärän mukaan menekkiä.
Anoppi taas hykerrellen torui että noin paljon haaskioon olen tehnyt leipiä että siitä pitää antaa matkaevääksi hänen sukulaisilleen mukaan, pitkällä matkalla ei tarvi sitten pysähdellä huoltoasemille. Ja taas silitteli lohisiivuja leivän päällä ja tökki sormellaan. TODELLA oksettava tapa lähmiä tarjottavaa ruokaa !!
Minun oli pakko sanoa että katsotaan sitten juhlien jälkeen jääkö siitä evääksi annettavaa, ensimmäiset vieraat kun eivät olleet edes vielä saapuneet ja osa oli tulossa vasta myöhemmin illalla.
Anoppi siihen sihahti että "Sinäkin oot niin omas päälle !"
Jossain välissä juhlia anoppi lappoi leipiä kaapista löytämäänsä isoon kakkukupuun ja työnsi tämän sukulaisilleen kainaloon, kuin jonkun "salapullon" kuiskaillen ja silmää vinkaten.
Sinne meni minun kakkukupukin sen siliän tien.

Juhlien mentyä anoppi kysyi että jäikö leipiä paljon yli kun olin niitä niin paljon tehnyt. Ja tosi on, että yksi ainoa leipä jäi. Olishan se ollut ihan mukavaa että omalle perheelle olisi siitä ollut vaikka iltapalaksi jämiä, mutta näin naftisti se meni.