APUA! Olen jo todella yliaikainen opiskelija, ja tän vuoden sisällä pitäis saada oppari väännettyä, tai muuten menee opiskelut hukkaan. Mutta mutta... en vaan keksi aihetta. En tiedä teenkö sen itselleni liian vaikeaksi vai mitä, mutta kaikki ympärillä tuntuu tietävän mistä tekevät, mutta ei meikäläinen. Ja asiaa ei helpota se, että muutin joulukuussa Englantiin, eli joudun tekemään työn sieltä käsin, joten olen sähköpostien varassa, jos tarvitsen apua ohjaajaltani. Niin eli palatakseni asiaan, tarvisin ehdotuksia matkailupuolen oppariin. Kaikki apu on kultaa kalliimpaa tällä hetkellä!
matkailun opparin aihe
class82
1
258
Vastaukset
- apujavaan
Katso theseus.fi:stä esimerkkejä, mitä alaltasi on kirjoitettu. Lisäksi kannattaa itse ottaa aktiivisesti yhteyttä alan yrityksiin ja kysellä löytyykö aihetta (esim. vanhat harjoittelupaikat). Yksi vaihtoehto voisi olla myös esim. vertailla suomen oloja britteihin tai tehdä siellä johonkin yritykseen jokin tutkimus tms.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1082727EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291321- 981156
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas162997Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366987Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133948- 54833
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22663- 40648
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta109625