Skodan ääni

Aloitetaan uusi keskustelu eikä kyykytetä ketään.

Skodan ääni on kuin musiikkia(kaunista musiikkia),toisinaan kun kuuntelee muunmerkkisten pörinää tulee sääli olo kun joutuvat sitä kestämään,siis autojensa sisälläkin.

Kaahataan lisäksi jokainen vain korkeintaan sallitua tai keliolosuhteitten sallimaa järkevää nopeutta,ei koskaan ylinopeutta.

Pidetään huoli ettei yksikään Skodalla ajava saa ylinopeus sakkoa vuonna 2011 alkaen 13.3. Siinä haastetta.
9264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

silmiä hivelevästä visuaalisesta nautinnosta jonka auto tarjoaa. Tulee mieleen suuret mestarit Dali, Rubens ja Martti Innanen.

Äänestä

Minulla ei ole tapana kyykyttää ketään, nautin vain todella upeasta Octavia 1.8 tsi:n ajotuntumasta ja tehosta. En edes huomioi liikenteessä muiden äksyilyä, uppoudun omaan maailmaani, seuraan sen verran liikennettä, ettei vaaratilanteita tule. Kyllähän skoda monia ärsyttää, mutta minua se vaan naurattaa..... Jos joku töötöttää tai vilkuttaa valoja, laitan vaan musiikin kovemmalle ja ajattelen ihan muita asioita. Taustapeilinkin säädän siten etten näe siitä taakse, se kun riittää että näkee eteensä.

Olen jo 10 vuotta ajanut koko ajan ylinopeutta, enkä ole saanut sakkoja. Ilmeisesti ajan sitten niin pientä ylinopeutta. 80 rajotusalueella ajan mittarin mukaan 90 km/h ja 100 km/h 115 km/h. Kaupunkialueella menen neljän ja viidenkympin alueella vähän yli 60 km/h mittarin mukaan.

Äänestä
  • "Kaupunkialueella menen neljän ja viidenkympin alueella vähän yli 60 km/h mittarin mukaan. "

    Lakkaa ajamasta, ennenkuin joku teletappi jää alle!

    Äänestä

  • Tottakai toi on liian pieni ylinopeus. Mittarivirhe 5 km/h tutkien vähennys 3 km/h, eli. 6 km/h ylityksistä aletaan vasta olemaan rajalla, eli ota mittarinäytöstä 14 km/h pois, niin alkaa olemaan huomautuksen paikka, moottoritiellä katsotaan hieman laveammin näitä ylityksiä, eli kesällä sä ajelet motarilla mittarinäyttöä 133 km/h, ilman mitään pelkoa sakoista.

    Äänestä

  • ., kirjoitti:

    Tottakai toi on liian pieni ylinopeus. Mittarivirhe 5 km/h tutkien vähennys 3 km/h, eli. 6 km/h ylityksistä aletaan vasta olemaan rajalla, eli ota mittarinäytöstä 14 km/h pois, niin alkaa olemaan huomautuksen paikka, moottoritiellä katsotaan hieman laveammin näitä ylityksiä, eli kesällä sä ajelet motarilla mittarinäyttöä 133 km/h, ilman mitään pelkoa sakoista.

    Höpö höpö. Ei kuule tuo laskukaava toimi jossain 40 rajoitusalueella.
    Varmasti räpsähtää sakot jos kuuttakymppiä ajelet mittarin mukaan ja vielä vaikkapa koulun lähellä.
    Tai sitten mittarivirhe on todella suuri.

    Äänestä

Skodan sisällä harmonia ja rauha, ei huolta ylisuuresta asuntolainasta, ei äkäistä akkaa, ei kiljuvia lapsia, eikä etenkään noitamaista anoppia. Miksei tehdä yhden hengen Skodia, niille olisi käyttöä. Vain minä ja minun Skodani.

Äänestä
  • Meinaat että Skoda rakentaisi F-1 auton,ne on kait yksipaikkaisia?

    Äänestä

Kyllä on Skoda loistava auto oikea loistava riemuvoitto

Äänestä

mutta muistetaan pitää hyvää huolta näistä työsuhdeautoistamme, ettei niiden omistaja vaan suutu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Monta vaaraa onpi kirjoitti:

Aloitetaan uusi keskustelu eikä kyykytetä ketään.

Skodan ääni on kuin musiikkia(kaunista musiikkia),toisinaan kun kuuntelee muunmerkkisten pörinää tulee sääli olo kun joutuvat sitä kestämään,siis autojensa sisälläkin.

Kaahataan lisäksi jokainen vain korkeintaan sallitua tai keliolosuhteitten sallimaa järkevää nopeutta,ei koskaan ylinopeutta.

Pidetään huoli ettei yksikään Skodalla ajava saa ylinopeus sakkoa vuonna 2011 alkaen 13.3. Siinä haastetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu