Voimakas likinäkö ja leikkaus

Panssarilasit

Onko Suomen maassa ketään, jolle olisi tehty leikkaus kun miinuksia on yli 15. Miten onnistui? Kertokaa kokemuksianne. Todennäköisesti ei onnistu niin, että pääsee lasittomaksi? Toisaalta en haluakkaan, olisi vaan mukavampi saada vähemmän pullonpohjia päähänsä. Itselläni on 7 v asti ollut lasit ja huononnut n. 25 ikävuoteen asti paljon. Tällä hetkellä -16 ja -14.5 lisäksi hajataittoa, ja nyt alkaa tulla jo ikänäkö oireitakin. Olen 45 v.

20

2643

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • as123

      En ole asiantuntija, mutta käsittääkseni voimakkaassa likinäössä tulee kysymykseen ICL-leikkaus, eli silmän sisäinen piilolinssi. Tietoa leikkauksesta löytyy googlettamalla.
      Itselleni on tehty kaihileikaus, joka on kai hieman samanlainen. Silmän sisään laitetussa keinomykiössä on tuo korvaava voimakkuus. Miinuksia oli yli 20. Nyt on käytössä vain pluslasit lukemiseen.

    • näkemisen iloa,,

      hei,itse kamppailen myös silmieni kanssa jotka tuntuvat olevan ikuinen riesa,-13 ja -12 hajataittoa molemissa silmissä.Lääkäri suositteli leikkausta eli tätä uutta silmän sisäistä linssiä,,,en ole vielä uskaltautunut kun niin uusi juttu ja silmäni muutenkin niin arat kaikelle ja tiedä kuin onnistuneet,,,toinen silmälääkäri ei suositellut oli sankalasien kannalla sanoi jos tulee myöhemmin kaihi niin sitten kai jotain ongelmia jos jo silmänsisäinen linssi laitettu.Olisin myös kiinnostunut tietämään jos jollekkin tehty.

      • t***a

        Minulle laitettiin silmänsisäiset piilolinssit reilu 2 v sitten. Koska ikänäköäkin jo oli, tehtiin monovision. Kauas katsovasta silmästä tuli tosi tarkka, (lentäjän näkökyky, sanoi silmälääkäri viime tarkastuksessa), lukusilmään jäi miinuksia sekä hajataittoa, mutta kaukolaseja en tarvitse.

        Tämä linssi otetaan pois silloin kun tehdään kaihilaikkaus, itse silmä on muuttumaton. Miksikähän siitä olisi ongelmia silmälääkärisi mukaan? Kaihiriskiä se voi lisätä, kait lähinnä silloin, jos linssi ei ole oikein paikallaan silmässä.

      • uuutelias
        t***a kirjoitti:

        Paljonko sinulla oli miinuksia ennen leikkausta ja minkä ikäinen olit?

      • näkemisen iloa
        t***a kirjoitti:

        Minulle laitettiin silmänsisäiset piilolinssit reilu 2 v sitten. Koska ikänäköäkin jo oli, tehtiin monovision. Kauas katsovasta silmästä tuli tosi tarkka, (lentäjän näkökyky, sanoi silmälääkäri viime tarkastuksessa), lukusilmään jäi miinuksia sekä hajataittoa, mutta kaukolaseja en tarvitse.

        Tämä linssi otetaan pois silloin kun tehdään kaihilaikkaus, itse silmä on muuttumaton. Miksikähän siitä olisi ongelmia silmälääkärisi mukaan? Kaihiriskiä se voi lisätä, kait lähinnä silloin, jos linssi ei ole oikein paikallaan silmässä.

        oliko toimenpide kuinka kauheata? ja miten sen jälkeiset päivät.en tiedä miksi niin niukasti saa kannustavaa palautetta silmälääkäreiltä ja tuntuu että tiedonsaantikin niukkaa,liekkö mulle sattuneet vääränlaiset lääkärit vaiko en ole osannut tarpeksi kysellä,aikakin yleensä heillä rajalliset,,olisin kiinnostunut myös miksi hajataittoa ei korjata näissä voimakkuuksissa?,ainakaan minun laseihin ei ole moista tehty,,,luulen kanssa että nyt myös lähinäkö rupee renaa ,ikää 45,,lasit todella hankalat ,tuntuu että silmiä oikein vetää ja illalla särkee.

      • t***a
        näkemisen iloa kirjoitti:

        Toimenpide muistuttaa paljon kaihileikkaukusta. En katsonut aikaa, mutta varmaankin siinä kului ainakin varttitunti silmää kohti (leikattiin eri päivinä). Ajatuksena tuntuu kauhealta olla siiinä niin kauan ja pitää silmä liikkumatta. Ei se kuitenkaan niin vaikeaa ollut, mitä luulin ja kun silmä on puudutettu, ei ei tunne mitään. Muutamana päivänä leikkauksen jälkeen oli hieman roskan tunnetta, ei kipuja. Näkö oli aika hyvä jo heti leikkauksen jälkeen.

        Minä sain kannustusta silmälääkäriltä. Hän arveli, että monitehot voisi olla tosi hankalat (hän ei osannut sanoa, millä vahvuuksilla monitehot edes voidaan tehdä) ja kalliit, joten kehoitti harkitsemaan leikkausta vaihtoehtona.

        Nyt tuli mieleen, että hän taisi epäillä myös hajataiton korjausmahdollisuutta näillä voimakkuuksilla. Että linssiä ei vain voisi hioa sellaiseksi, kuin tarvittaisiin. Tosin tämä silmälääkäri myönsi reilusti sen, ettei ole ole lasien suhteen asiantuntija.

    • t***a

      Jos viela muistan suunnilleen oikein...toinen silmä -9 likitaittoa ja -1,5 hajataittoa, toinen vstaavasti -11 ja -1,75. Ikää oli 46 v. Ikänäkö siinä vaiheessa, että käsiä piti jo ojennella suoremmaksi lukiessa ;)

      • näkemisen iloa

        kiitos tiedoista ja kannustuksesta,vielä tiedustelisisin missäpäin suomea kävit leikkauksessa? ja tietoa hyvästä ja kokeneesta lääkäristä.

      • t***a
        näkemisen iloa kirjoitti:

        kiitos tiedoista ja kannustuksesta,vielä tiedustelisisin missäpäin suomea kävit leikkauksessa? ja tietoa hyvästä ja kokeneesta lääkäristä.

        Anteeksi kun vastaus viipyi, en ole käynyt palstalla. Luullakseni Suomessa on vain 2 näitä linssejä laittavaa kirurgia, ellei nyt ihan viime vuosina ole tullut uusia: Harri Koskela ja Seppo Pajari, molemmat löytyvät Medialaserista. Olin itse Pajarin asiakkaana.

      • näkemisen iloa
        t***a kirjoitti:

        Anteeksi kun vastaus viipyi, en ole käynyt palstalla. Luullakseni Suomessa on vain 2 näitä linssejä laittavaa kirurgia, ellei nyt ihan viime vuosina ole tullut uusia: Harri Koskela ja Seppo Pajari, molemmat löytyvät Medialaserista. Olin itse Pajarin asiakkaana.

        Hei vaan,,vielä hommasin lasit ja nyt tosi tuskissani näihin tottua tuntuu kun olisi pienessä huppelissa",,,nyt on kyllä aika syksyllä miettiä jos hirviää leikkaukseen,,,ikänäköäkin tullut mut ei vielä näihin korjattu,,ja autolla ajo tuntuu tuskalliselt jos näihin ei totu,,,no se siintä,,,miten muuten sulla leikkaukse jälkeen,pystytkö autolla ajoon normaalisti ja haittaako lukemista ym,,,liikkuista.itse olen käynyt vuosia sitten esitutkinnas Hannu Penttilällä

    • myopia-9/-10

      Oletko käyny silmäleikkauksia tekevällä lääkärillä esitutkimuksessa?
      Joskus näkee myös tarjouksia että on ilmainen esitutkimus. Itsekkin kävin sellaisessa, vaikka en vielä leikkauttanutkaan silmiä. sain vain arvion voiko silmiäni leikata, ja millä menetelmällä. Sinunkin tapauksessa voisi likinäköä ainakin lieventää. ettei tarvitsisi pitää niin voimakkaita laseja.

    • näkökyky -10.5 ?

      Olen ajatellut myös mennä kohta yksityisen silmälääkäriin tutkimuksiin. Ikänäkö ei ilmeisesti ole vielä alkanut minulla, ikä on 35-vuotta? Molemmissa silmissä tällä hetkellä jotain -10.0 näkö... Yksityiselle minulla ei ole varaa mennä minnekään leikkauksiin. Olisi todella hienoa, jos saisin apua huonoon näköön.

    • XccX

      Mene KSA:lle, ilmainen esitutkimus Helsingissä

    • piilariväsymys

      HEI!
      Haluaisin mennä leikkaukseen, miinuksia 8,50 molemmissa silmssä, voinee olla enemmänkin, mutta näillä arvoilla on lähinäkö ok. MUTTA: onko totta, että ennen esitutkimusta ja sitten ennen leikkaustakin vielä pitää olla viikko ilman piilareita?? Eli mun leikkaus kaatuu tähän, jos näin on? Onko kaikki leikkaavat yksiköt samaa mieltä? Silmälasit löytyy, mutta en voi sietää niitä.

    • noppa75

      Kyllä se viikko varmaan pitää olla vähintään ilman piilolaseja ennen leikkausta. Kovia piilolinssejä käytettäessä muistaakseni 2-viikkoa. Kannattaa kysyä ilmaista arviota silmistä samalla myös tuota piilolinssi asiaa.

    • Julkiselle pääset!

      Olen lähes yhtä sokea ollut, eli vahvuudet -11,50....Pääsin julkiselle, kun kävin silmälääkärin vastaanotolla Hgissä. Hän sanoi entisenä HYKS:n silmäkirurgina että yli -10 vahvuuksillla pääsee edelleen julkiselle puolelle operaatioon, kuka muuta väittää valehtelee. Asiaan tarvitaan silmälääkärin lähete joka lähetetään HYKS:n silmäklinikalle. Sieltä kutsuvat sitten esitutkimuksiin (selvittävät silmän rakenteen kuten sarveiskalvon paksuuden ja ns. epiteelisolujen määrän, niissä on kriteerit täytyttävä). Leikkaus siitä sitten noin 3 kk päästä.

      HYKS:ssä käytetään Veriflex-linssiä eli silmän sisäistä linssiä, se on ICL:n kaltainen mutta ei ripusteta mykiön eteen vaan iirikseen. Sama lopputulos, kaihiriski kuulemma pienempi.

      Operaatiosta aikaa itselläni 1 vuosi, silmät leikattiin viikon välein. Edelleen näkö 1,0 visus eli hyvä. Ei jälkiongelmia. On upeaa herätä aamulla ja nähdä tarkasti! Mulla molempiin laitettíin maksimikorjaus, mutta voi toiseen jättää monovisionin eli hivenen miinusta jos kikkailee ikänäön kanssa. Itsekin 45 v ja ikänäköä on, mutta silti pärjään normaalissa tekstikoossa vielä ilman lukulaseja. Kaikki eivät totukaan monovisioniin joten kannattaa harkita.

      Olen kiitollinen Kari Krootilalle, hän on yksi taitavimmista silmäkirurgeista.

      • harvemmin?

        "yli -10 vahvuuksillla pääsee edelleen julkiselle puolelle operaatioon, kuka muuta väittää valehtelee. Asiaan tarvitaan silmälääkärin lähete joka lähetetään HYKS:n silmäklinikalle"

        Harvassa taitavat olla silmälääkärit, jotka niitä lähetteitä kirjoittelee pelkästään isojen miinusarvojen perusteella. Yleensä vedotaan sääntöön, jonka mukaan taittovirheleikkaus on vain kauneuskirurgiaa, jos näkö voidaan korjata silmälaseilla riittäväksi.

        Ja sairaaloissa riittää kaihipotilaita, niillä ei ole velvollisuutta hoitaa sellaisia, jotka ei sitä oikeasti tarvitse. HYKSin sairaanhoitopiiri taitaa olla varakas, jos siellä aikaa liikenee vähemmän tärkeille tapauksille. Jollain muilla paikkakunnillla hyvä jos kaihipotilas pääsee leikkaukseen julkiselle ennekuin on ihan sokea.

      • ja taas väärin!
        harvemmin? kirjoitti:

        lainaus:

        "Harvassa taitavat olla silmälääkärit, jotka niitä lähetteitä kirjoittelee pelkästään isojen miinusarvojen perusteella. Yleensä vedotaan sääntöön, jonka mukaan taittovirheleikkaus on vain kauneuskirurgiaa, jos näkö voidaan korjata silmälaseilla riittäväksi.

        Ja sairaaloissa riittää kaihipotilaita, niillä ei ole velvollisuutta hoitaa sellaisia, jotka ei sitä oikeasti tarvitse. HYKSin sairaanhoitopiiri taitaa olla varakas, jos siellä aikaa liikenee vähemmän tärkeille tapauksille. Jollain muilla paikkakunnillla hyvä jos kaihipotilas pääsee leikkaukseen julkiselle ennekuin on ihan sokea."

        Väärin meni! Iso miinusarvo on lääk.tieteellinen haitta, jos ei esim kuivaisilmäisyyden takia voi käyttää piilareita tai sankalaseilla ei optiikaltaan enää saada hyvää tarkkaa näönkorjausta (itselläni asia tuli esiin ajokorttivaatimusten takia muun muassa). HYKS hoitaa tällaiset leikkaukset koko maan osalta, ei se koske pelkästään Uuttamaata.

    • noppa75

      Mutta eikös näkökyky pidä olla 0.3 tai jotain sellaista, että pääsee julkiselle? Itsellä oli viimeksi huonompi silmä 0.6. Olen menossa kohtapuoliin yksityiselle puolelle hakeen lähetteen julkiselle. =)

    • ICLtehtyjanähty

      ICL kokemus tältä vuodelta T. 25v mies jolla oli -11 molemmat silmät.
      Kysykää mitä tahansa! Haluan auttaa teitä jotka etsivät tietoa ICL:sta. Itsellä ei ollut paljoa pelimerkkejä ennen leikkausta joten oli vähän all-in meininki ="kaikki tai ei mitään". Nyt positiivinen kokemus taustalla ja näkö lähes täydellisesti 0.0 ja 0.5 silmissä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14851
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    8. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe