Mulla on huoli läheisestä. Kyseessa on siis mieheni, tai liekö jo ex-mieheni, en tiedä? Ollaan oltu vuosi yhdessä, ei avoliittoa tai lapsia. Suhdetta on värittänyt enempi ja vähempi miehen masennus. Eikä se oma olokaan aina niin auvoinen ole, mutta selvästi parempi kuin miehellä. Mun etuna on se, että pystyn puhumaan asioistani ja päätin myös aloittaa terapian. Mutta nyt ei olekaan kyse musta.
Viime päivät ja viikot on ollut miehen osalta alakuloista aikaa. Oon huomannut, että taas on pahempi vaihe, mutta kysyttäessä ei halua kuitenkaan kertoa. Tänä viikonloppuna tuli ihan puskista miehen ilmoitus, että rakastaa mua kyllä, erittäin paljon, muttei tiedä onko rakkaus "oikeanlaista" parisuhderakkautta, vai "vain" samanlaista kuin siskoa rakastaisi. Olin puulla päähän lyöty, koska vaikka miehen olo lienee viime aikoina ollut masentunut, meillä ei ole riitoja, seksi ja arkielämä sujuu ihan ok jnejne. Oli hyvin humalassa kun sanoi tämän - ei yleensä juurikaan juo - ja sai ilmoituksen päätteeksi ihan hillittömän itkukohtauksen minkälaista en ole aiemmin nähnyt. Samaan syssyyn ilmoitti, että haluaa joko kuolla tai jonnekin hoitoon mahdollisimman pian. Säikäytti aika huolella hysteerinen kohtaus, joka kesti ja kesti.
Seuraavana päivänä ei ensin(muka) muistanut asiaa, mutta sitten saatiin puhuttua ja sanoi ettei ikäänkuin saa kosketusta omiin tunteisiinsa. Ei tiedä, mitä haluaa eikä tiedä miten kuuluu rakastaa.. Kuitenkin on koko ajan käyttäytynyt niinkuin rakastaisi, meillä on läheisyyttä ja seksiä, yhteistä tekemistä ja menemistä jnejne. Eilen käyttäytyi samoin, toki aika varovainen oli silittelyissään, mutta koski siis ja helli ja kaikkee ja nukuttiin sylikkäin. Tänä aamuna teki aamupalan ja lähdettiin töihin, minä keräsin kamppeeni hänen kämpiltään.
Voiko masennus aiheuttaa tuollaisia reaktioita, ettei oikeasti tiedä ketä ja mitä rakastaa vai rakastaako? Mies ei ole aiemmin käynyt missään pitkäkestoisessa terapiassa, lääkkeitä sen sijaan on vinopino. Nyt lupasi mennä lääkäriin ja hakea terapiaan, koska ei kuulemma kestä enää omaa oloaan.
Siispä: en tiedä mitä ajatella, mikä on sairauden aiheuttamaa ja mikä "oikeata" puhetta? Pitäisikö olla tukena vaikka väkisin? Ongelma vaan on se, että minä en ole epävarma omista tunteistani, minä rakastan ja haluaisin olla suhteessa. Ei mulle mikään kaveruus riitä.
Mies on ilmaissut asiaa myös niin, ettei haluaisi vetää mua mukanaan suohon (tämän sanoi mulle joskus muutama kk sitten, jolloin olimme pari viikkoa erossa saman asian vuoksi ja miehen toiveesta palattiin yhteen). Mutta pitäisikö totella? Tarkoitan, että jos masennus saa sanomaan/tekemään asioita, joita ei todella tarkoita..? Ja kuitenkaan en haluaisi roikkua löyhässä hirressä odottamassa ihmeellistä yhteenpaluuta, jota ei ehkä koskaan tulekaan. Jos mies todella on lakannut rakastamasta "oikeasti". (ja mitä se "oikea" rakkaus edes on?)
Arrrrrggggh, oma pää leviää..
Viime päivät ja viikot on ollut miehen osalta alakuloista aikaa. Oon huomannut, että taas on pahempi vaihe, mutta kysyttäessä ei halua kuitenkaan kertoa. Tänä viikonloppuna tuli ihan puskista miehen ilmoitus, että rakastaa mua kyllä, erittäin paljon, muttei tiedä onko rakkaus "oikeanlaista" parisuhderakkautta, vai "vain" samanlaista kuin siskoa rakastaisi. Olin puulla päähän lyöty, koska vaikka miehen olo lienee viime aikoina ollut masentunut, meillä ei ole riitoja, seksi ja arkielämä sujuu ihan ok jnejne. Oli hyvin humalassa kun sanoi tämän - ei yleensä juurikaan juo - ja sai ilmoituksen päätteeksi ihan hillittömän itkukohtauksen minkälaista en ole aiemmin nähnyt. Samaan syssyyn ilmoitti, että haluaa joko kuolla tai jonnekin hoitoon mahdollisimman pian. Säikäytti aika huolella hysteerinen kohtaus, joka kesti ja kesti.
Seuraavana päivänä ei ensin(muka) muistanut asiaa, mutta sitten saatiin puhuttua ja sanoi ettei ikäänkuin saa kosketusta omiin tunteisiinsa. Ei tiedä, mitä haluaa eikä tiedä miten kuuluu rakastaa.. Kuitenkin on koko ajan käyttäytynyt niinkuin rakastaisi, meillä on läheisyyttä ja seksiä, yhteistä tekemistä ja menemistä jnejne. Eilen käyttäytyi samoin, toki aika varovainen oli silittelyissään, mutta koski siis ja helli ja kaikkee ja nukuttiin sylikkäin. Tänä aamuna teki aamupalan ja lähdettiin töihin, minä keräsin kamppeeni hänen kämpiltään.
Voiko masennus aiheuttaa tuollaisia reaktioita, ettei oikeasti tiedä ketä ja mitä rakastaa vai rakastaako? Mies ei ole aiemmin käynyt missään pitkäkestoisessa terapiassa, lääkkeitä sen sijaan on vinopino. Nyt lupasi mennä lääkäriin ja hakea terapiaan, koska ei kuulemma kestä enää omaa oloaan.
Siispä: en tiedä mitä ajatella, mikä on sairauden aiheuttamaa ja mikä "oikeata" puhetta? Pitäisikö olla tukena vaikka väkisin? Ongelma vaan on se, että minä en ole epävarma omista tunteistani, minä rakastan ja haluaisin olla suhteessa. Ei mulle mikään kaveruus riitä.
Mies on ilmaissut asiaa myös niin, ettei haluaisi vetää mua mukanaan suohon (tämän sanoi mulle joskus muutama kk sitten, jolloin olimme pari viikkoa erossa saman asian vuoksi ja miehen toiveesta palattiin yhteen). Mutta pitäisikö totella? Tarkoitan, että jos masennus saa sanomaan/tekemään asioita, joita ei todella tarkoita..? Ja kuitenkaan en haluaisi roikkua löyhässä hirressä odottamassa ihmeellistä yhteenpaluuta, jota ei ehkä koskaan tulekaan. Jos mies todella on lakannut rakastamasta "oikeasti". (ja mitä se "oikea" rakkaus edes on?)
Arrrrrggggh, oma pää leviää..
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.