Millaisia kokemuksia teillä on Epilepsialiiton kursseista? Psykiatri sanoi minulle, että kannattaisi hakea kurssille. Sairastuin v. 2004 ja epin kanssa menee aika huonosti. Paikallisalkuisia kohtauksia on noin yksi per viikko, ei siis kamalasti, mutta en ole pystynyt hyväksymään sairauttani vieläkään. Kohtaukset hävettävät jos joku näkee ja vaikeaa on... Josko kurssien vertaistuki auttaisi?
Liiton kurssit
sietokyky kovilla
7132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vain neurologi tietää, onko Epilepsialiiton kurssi hyväksi vai ei. Psykiatrit eivät tiedä mitään epilepsiasta.
Kohtaustesi runsaus kertoo väärästä lääkityksestä.
Vertaistuesta on hyötyä vain kurssilla, koska esim. työpaikalla, harrastuskerhoissa tai koulussa kohtaus yllättää toisten nähden. Häpeän tunne ei häviä Epilepsialiiton kursseilla.
Psykiatri tietää neurologia paremmin, miten yleensäkään voi vaikuttaa psykkeeseen sairastuminen tai miten päästä häpeän tunteesta eroon jne. Esim. jos masentuu siksi, että sairastuu epilepsiaan, on psykiatri oikea osoite, eikä neurologi!
"Jos masentuu siksi, että sairastuu epilepsiaan, on psykiatri oikea osoite eikä neurologi" on väärä toimntajärjestys.
Ensin selvitetään epilepsian häiriöpesäkkeen sijainti ja siihen sopiva epilepsialääkitys, jotta kohtaukset vähenisivät tai jopa poistuisivat..
Trisykliset masennuslääkkeet ja neuroleptit eivät läheskään kaikki sovi epilepsialääkityksen kanssa, unohtamatta niiden järkyttäviä sivuvaikutuksia! Kaiken lisäksi ne eivät vähennä/poista epilepsiakohtauksia!
Huom! Ymäärsit viestini täysin väärin. En tarkoittanut psykiatrilla lääkkeitä. On ihan yleistä, että kun sairastuu krooniseen sairauteen, se vaikuttaa myös psyykkeeseen. Eli mielenterveyspuolen kautta voi päästä vaikka terapiaan puhumaan asiasta ja käsittelemään asiaa. Neuroleptejä ei muuten ainakaan mun mielestä pitäisi käyttää mainitsemaani masennukseen vaan lähinnä psykoottisiin sairauksiin. Toki, jos on epileptikko psykoosissa, niiden käyttö on hyvin perusteltua.
"Ensin selvitetään epilepsian häiriöpesäkkeen sijainti ja siihen sopiva epilepsialääkitys, jotta kohtaukset vähenisivät tai jopa poistuisivat.." Niin, tämä nyt on varmaan tällä foorumilla itsestäänselvyys eikä liity minun aikaisempaan viestiini millään tavalla... Sivumennen, ei häiriöpesäkettä aina löydy. Minulta on päätä kuvailtu vaikka millä keinoilla, mutta mitään poikkeavaa ei ole ikinä näkynyt ja silti on epilepsia.
No ihan ok olin sopeutumiskurssilla parasta oli mielestäni samassa tilanteessa olevien kanssa kokemusten vaihto.
Leikittiin liikuttiin asiantuntian luento ja hyvää ruokaa.
Mä olin aina kurssille menoa vastaan ku sitä mulle neurologi ehdotteli, ja ku lopulta sinne uskaltauduin ni se oli kyl hyvä kokemus: sai puhua kerranki epistä sillee et ihmiset tajus mitä se on, vaihtaa kokemuksia ja kuulla et tällasta muillaki on. Sit oli erilaisia työskentelytapoja miten omaa suhdettaan sairauteen kelattiin, tietoa epistä, erilaista liikuntaa ja tosi hyvää ruokaa;) Olin Varalan opistossa kurssilla, suosittelen ehdottomasti!!
Sairastan ite vaikeahoitoista epilepsiaa ja saan kohtauksia ilmeisesti enemmän kuin sinä, vaikka hoidossa olen ja hyvässä. :) Joskus tilanne vaan on sellainen, että ns. mikään ei näytä auttavan.
Se mikä auttaa jaksamaan ja elämään, on oma asenne sairauteen. Minä pyörin välillä ties missä ja näytän ties miltä, puhun yms. niin kuin te tiedätte, kun saa tajunnanlaskukohtauksen. Minulla on kohtauksia yksittäisistä tajunnanlaskukohtauksista ryvästymiin ja erilaisiin muihin kohtauksiin saakka. Vertaistuki, hyvä sellainen (kannustava) auttaa ilman muuta. Puhu epilepsiasta ja hae tukea. Älä jää yksin. Sairaus ei ole sinun itsesi aiheuttama, sinä et hallitse sitä vaan se hallitsee välillä sinua. Älä syytä itseäsi. Jos joku määritelee sinua sairautesi perusteella, kannattaa miettiä millainen ihminen tuo määrittelijä on. Tokkopa sellaisten ihmisten puheista niin on väliä. Tsemppiä!