Setäni menehtyi sairauteen

Eli Minä olen nyt 20 v äijä ja minun isäni pikkuveli sairastui tautiin 19 vuotiaana ja oli koko loppuelämän pyörätuolissa ja jokseenkin järjissä. Viimeiset 15 vuotta hän oli täysin aivokuollut ja kuolema oli monta kertaa lähellä.

Sitten viime joulukuussa hänen ollessaan 42 tuli yllättäen puhelu hänen koottottaan että hän on kuollut ja että eilen oli noussut kova kuume ja että ruumisauto hakisi hänet pois lähitunteina.

Sitten potilaalla oli sinänsä onni että hänen äiti isä ja veljet ja sikot huolehti hänenstä koko sairaautensa aijan kotonaan eikä ollut missää laitoksessa TMS.

Kyllä vieläkin tulee vähän p*ska fiilis kun ajattelee sitä iltaa kun se puhelu tuli kun sitä ei vaan voinut ymmärtää koska esim hännen vanhempansa oli ollut 24 tuntia vuorokaudessa kiinni kotona ja potilaan isäkin oli vähän dementoitunut ettei häntä voinut ihan hänen seuraansakaan jättää ptikäksi aikaa.

Pahinta tässä on se että oliko näin paras että kuoli tai olisiko vielä pitänyt elää 7 vuotta tai olisiko puitänyt kuolla jo aiemmin.

Olihan se aina sitä kuolemaa pelättiin kun tuli tauteja ja infakteja ja muuta mutta sinnittelemällä pääsi noinkin kauas.

Uskoisin että kuolema oli loppujen lopuksi hyvä vaihtoehto sillä nyt potilaan perhe voi elää enemmän tavallista elämää eli matkustella jupotella ja kaikkea muuta ja vaikka nukkua kolmeen päivällä jos haluaa.

No ei tällä kertaa enempää-
61731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

että olet 20-vuotias, etkä osaa vielä oikein kirjoittaa.

Äänestä
  • Sillä aina välillä kuolee äiti eno isä sisko ja veli...

    Äänestä

  • Jaska Jokunen kirjoitti:

    Sillä aina välillä kuolee äiti eno isä sisko ja veli...

    Ei taaskaan ollut Jaskan kynästä,toi edellinen.
    Ei ois saannu huomioida ton Boriksen juttua joskus,mutta en älynnyt sitä. Nyt joku mustamaalaa Jaska Jokusen nimimerkkiä tosissaan.
    Onko mahdollista saada toin seinähullun nimee mitenkään selville ? Tietääkö ketään,miten sais ?
    Ei se muuten väliä,vaikka kirjottais kerran tunnissa,että eno on kuollu,mutta nyt on keksinyt
    tälläsen toisten nimimerkkien käytön.
    Onnexi on kirjoitusvirheitä hänellä,siis enemmän,
    kun minulla,että siitäkin huomaa.

    Kaksi feikkiä taistelee keskenään taas :)

    Pitää kai tehä aina sivulle linkki jossa on linkki mun sivulle jossa on sen viestin ruutukaappaus niin ei mun nimee lainattais niin paljon.

    No niin, täytyy jättää nää sivut,koska täällä on toi Boris kiusana ja en vaihda periaattestakaan nimimerkkiäni.Sen vaan sanon,että toi edellinen ei ollut Boriksen tekstiä.Apukoulutason häiriintyneen KUSIPÄÄN TUNTEE KYLLÄ TEXTISTÄ.
    Luulen tietäväni kyllä kuka edellisen kirjoitti, mutta antaa olla.En sorru samaan lapselliseen syyttelyyn,mitä tässä kerran tuli,eräältä välkyltä.

    Taidan siirtyä THORHOMSENHTINT:n keskusteluun kokonaan

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Jalo kirjoitti:

Eli Minä olen nyt 20 v äijä ja minun isäni pikkuveli sairastui tautiin 19 vuotiaana ja oli koko loppuelämän pyörätuolissa ja jokseenkin järjissä. Viimeiset 15 vuotta hän oli täysin aivokuollut ja kuolema oli monta kertaa lähellä.

Sitten viime joulukuussa hänen ollessaan 42 tuli yllättäen puhelu hänen koottottaan että hän on kuollut ja että eilen oli noussut kova kuume ja että ruumisauto hakisi hänet pois lähitunteina.

Sitten potilaalla oli sinänsä onni että hänen äiti isä ja veljet ja sikot huolehti hänenstä koko sairaautensa aijan kotonaan eikä ollut missää laitoksessa TMS.

Kyllä vieläkin tulee vähän p*ska fiilis kun ajattelee sitä iltaa kun se puhelu tuli kun sitä ei vaan voinut ymmärtää koska esim hännen vanhempansa oli ollut 24 tuntia vuorokaudessa kiinni kotona ja potilaan isäkin oli vähän dementoitunut ettei häntä voinut ihan hänen seuraansakaan jättää ptikäksi aikaa.

Pahinta tässä on se että oliko näin paras että kuoli tai olisiko vielä pitänyt elää 7 vuotta tai olisiko puitänyt kuolla jo aiemmin.

Olihan se aina sitä kuolemaa pelättiin kun tuli tauteja ja infakteja ja muuta mutta sinnittelemällä pääsi noinkin kauas.

Uskoisin että kuolema oli loppujen lopuksi hyvä vaihtoehto sillä nyt potilaan perhe voi elää enemmän tavallista elämää eli matkustella jupotella ja kaikkea muuta ja vaikka nukkua kolmeen päivällä jos haluaa.

No ei tällä kertaa enempää-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu